Sokerimassa


Olen
taistellut tuon marsipaanin kuivattamisongelman kanssa. Minä en vaan
saa siitä tehtyjä koristeita nopeasti kuivatettua ja sitten ne
nuokahtavat nopeasti kakkujen päällä. No, Marien blogista lähdin
sokerimassan ohjetta etsimään ja sieltä löysinkin todella helpon ja
hyvän ohjeen. Osa tarvikkeista pitää käydä kyllä apteekista ostamassa, mutta sen suurempia ponnistuksia ei sitten tarvitsekaan.





Minä tein  sen verran muutoksiaalkuperäiseen ohjeeseen, että käytin liivatejauhon sijasta suhteessa saman verran liivatelehtiä (1 tl = 1 lehti).

Tässä ohje minun mukaan:

5 rkl vettä

4 liivatelehteä

2 rkl nestemäistä glukoosia (rakettiglukoosia – apteekista)

1 tl glyseriiniä

500g tomusokeria (varaudu myös toisella paketilla)

Kaulintaan tomusokeria tai maissitärkkelystä

elintarvikevärejä

Laita
liivatelehdet likoon kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna 5 rkl
vettä ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken ja lisää glukoosi.
Noin minuutin päästä lisää glyseriini. Sekoita. Siivilöi tomusokeri
kulhon pohjalle ja kaada liivateseos siihen. Vaivaa taikinaa, kunnes se
ei ole enää tahmeaa. Tarvittaessa lisää tomusokeria. Jos öljyät kädet,
massa ei tartu käsiin. Kääri valmis sokerimassa parin kelmun sisään
tiivisti, koska massa kovettuu nopeasti ilman käärimistä. Ota vain
tarvittava määrä massaa esiin kerralla koristeita tehdessäsi.
Kuivuneesta massasta saat notkeampaa muutamalla vesitipalla. Tällä
ohjeella tulee n. 660g sokerimassaa koristeiden tekemiseen.



Voit värjätä massan tekovaiheessa tai sitten jälkikäteen tarvittavan määrän kerralla.

Nämä koristeet on tehty sokerimassalla sandaaleja lukunottamatta.

Sokeri
massa on helposti kuivuvaa, välillä jopa liian helposti jo
työstövaiheessa, jolloin muuttuu murenevaksi. Ruusun yritin tehdä ja
onnistuinkin, mutta nopea pitää olla. Katso lisää ohjeita tuolta
alkuperäisestä ohjeesta!!

Teen tätä kyllä toistekin.


Kommentoi

  1. Tarja says:

    Sokerimassasta on kiva väkertää kaikenmaailman kukkia ja koristeita, mun suosikkeja on kuitenkin 3D vauvat, niitä voisi tehtailla vaikka jokapäivä kaikenpäivää ja on niitä vähän tullut tehtyäkkin, blogissani on jopa kuvia aikansaannoksista siinämäärin että piti perustaa toinen blogi pelkille leipomuksille:D marsipaani ei ole oikeen mun juttu, paitsi ruusuissa jotka menee hetikäyttöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close