keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pepperoni pan pizza / pannupizza


Leivontaforumilla kuukauden haasteen aiheena Syyskuussa oli pizza. Minä pidän erityisesti erään Amerikkalaisen pizza-ketjun pannupitsoista ja sitä lähdin hieman jäljittelemään. Lopputulos oli parempi kuin osasin odottaa, joten suosittelen kokeilemaan. Tästä tuli meidän perheen suosikkipizza heti kerta heitolla! Tarjoilin viime viikonloppuna myös ruokavieraille pannupizzoja, kun nuo pohjat voi tehdä jo hyvissä ajoin nousemaan ennen vieraiden saapumista. Pizzojen täyttö ja paisto sujuukin sitten nopeasti eikä tarvitse emännän viettää koko kyläilyaikaa keittiössä!

Pepperoni Pan Pizza

Pohja:
  • 3 dl vettä/maitoa
  • 1pss (11g) kuivahiivaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1/2 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 5 1/2 dl vehnäjauhoja
  • öljyä/vuokaspray pannun voiteluun

Tomaattikastike:
  • 370g paseerattua tomaattia
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria

Täyte:
  • pepperonimakkara (tms.)
  • mozzarella-juustoraaste

Pizzapohjan valmistus: Lämmitä neste 42 asteiseksi. Mittaa kulhon pohjalle hiiva ja n. desin verran vehnäjauhoja. Sekoita ne keskenään. Kaada lämmin vesi päälle sekoittaen. Lisää joukkoon suola, sokeri ja öljy. Lisää jauhoja vähitellen ja lopuksi alusta taikina. Voitele pannu tai suihkuta vuokaspray pannuun. Nosta taikina pannuun ja levitä taikina käsin (n. 28cm) koko pannun pohjalle (voit käyttää myös esim. kakkuvuokaa pannun sijaan). Laita leivinliina pannun päälle ja anna nousta lämpimässä paikassa n. 45 min. ajan.

Tomaattikastikkeen valmistus: Kaada paseerattu tomaatti kattilaan. Lisää yrtit, suola sekä sokeri ja anna kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä. Anna tomaattikastikkeen jäähtyä ja maun tasaantua noin tunnin ajan.

Levitä tomaattikastiketta nousseen pizzapohjan päälle. Jätä noin 2-3cm reunasta ilman kastiketta. Levitä pepperonimakkarasiivuja kastikkeen päälle. Ripottele päälle juustoraaste sekä juustoraasteen päälle vielä uusi kerros pepperonimakkaraa. Paista 250 asteessa n. 15 min ajan, kunnes pizzapohjan reuna sekä juusto on saanut kauniin värin. Herkuttele maukkaalla pizzalla!


Sain muuten eilen tietää, että muutkin foorumilaiset olivat tästä pizzareseptistä pitäneet, sillä tämä resepti vei haastevoiton tässä kuussa!

12 kommenttia:

  1. Hei! Onko tämä ohje mitoitettu yhteen pannupizzaan, vai saako tästä useamman pizzan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee yksi 28 cm pannupizza. Jos teet pienempään vuokaan, niin vuoan koon mukaan sitten pizzojen määrä.

      Poista
    2. Kiitoksia vastauksesta ja mainiosta ohjeesta. Todella hyviä pizzoja tuli, meidänkin suosikkipizzat kertaheitolla. :)

      Poista
    3. Mukava kuulla :) On ollut tosiaan monen muunkin mieleen! Kiva, kun jätit vielä kommenttia.

      Poista
  2. TOIMII!! Jopa tämä mies osasi tehdä maukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tämä on sellainen resepti, joka meillä on tässä vuosien aikana kulkenut mukana aina pizzapäivinä mukana. Kiva kuulla, että sinullakin onnistui!

      Poista
  3. Täälläki jo useamman kerran tehtynä vähän tuunatuilla täytteillä, mutta jokakerta yhtä hyvää! Kiitoksia ohjeista! Osaa ei-niin-jauhopeukaloinen mieskin vääntää hyvää pitsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Tämä on minunkin makuuni ihan suosikkipizzojen joukossa!

      Poista
  4. Ja mikähän meni vikaan ku täysin ohjeen mukaan tein 28cm pannuun ja taikina kohos muutamassa minuutissa täytteitä laittaessa pannusta yli niin että yhestä taikinasta ois tehny vähintään kolme samankokosta pannupizzaa? :D eipä päässy uuniin asti ja jäätiin nuolemaan näppejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! En ole moista kuullut aikaisemmin. Olisiko hiivaa ollut liikaa? Paksuhan tästä tulee, mutta kuulostaa kyllä hieman liian hyvin nousseelta ja vielä noin nopeasti. Kuulostaa aika erikoiselta.

      Poista
    2. Eipä selvinny itellekään mutta tein ny sitte yhestä taikinasta kaks pannupizzaa eikä ainakaa yhtään liian ohuiks jääny kumpikaan tälläkään yrityksellä :D eli jatkossa taidan toimia näin

      Poista
    3. No, hyvä että heti luovuttanut. Makuhan on mitä parhain. Tuo kyllä kohoaa korkeiksi, onhan ne pannupizzoja :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...