Kurpitsapiirakka



Anoppi
kysäisi muutama päivä sitten, että olisiko kurpitsan tarvetta. Ensin
olin sitä mieltä että ei ole, mutta lopulta mietin, etten ole koskaan
kurpitsapiirakkaa tehnyt ja haluaisin kokeilla. No, sain sitten pienen 2
kg palan isosta isosta kurpitsasta. Tällaiseksi se kurpitsa sitten
muuttui…




Tässä resepti, jolla minä tuon piirakan tein:


Pohja:


200g suolatonta voita

1 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

1 tl kanelia

1 kanamuna

4 dl jauhoja


Täyte:

200g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 tl inkivääriä

1 tl kanelia

1 rkl vaniljasokeria

5 dl kurpitsasosetta

1 tlk kondensoitua maitoa

3 kananmunaa

Koristeluun:

kermavaahtoa

kanelia


Aloita valmistus
pesemällä kurpitsa. Kuivaa paperilla ja laita paloina (itselläni n. 1
kilon paloina) uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle 2-3 dl vettä ja vuoka
225 asteiseen uuniin. Kokeile välillä kurpitsan kypsyyttä. Paista kunnes
kurpitsa on pehmeä. Itselläni meni n. 40 minuuttia. Ota kuori pois ja
laita kypsä kurpitsa kulhoon ja soseuta. Tarvittaessa paseeraa (painele)
vielä siivilän lävitse.


Valmista
pohja: Vatkaa pehmeä voi, sokeri sekä mausteet keskenään vaaleaksi
vaahdoksi. Lisää kananmuna joukkoon vatkaten. Lisää lopuksi jauhot ja
sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina vuokaan (28cm) ja laita
vuoka hetkeksi kylmään. Tee sillä aikaa täyte.

Mittaa
kulhoon kurpitsasose, tuorejuusto ja mausteet. Vatkaa sekaisin ja lisää
joukkoon kondensoitumaito. Lisää lopuksi kananmunat ja sekoita täyte
tasaiseksi. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista ensin 10 min.
200 asteessa. Tämän jälkeen laske uunin lämpöä 170 asteeseen ja paista
piirakkaa vielä n. 40 min. Jos piirakan pinta tuntuu ruskistuvan liikaa,
laita esim. foliosta pala piirakan päälle. Anna piirakan jäähtyä ja
koristele haluamallasi tavalla kermavaahdolla. Itse tein vielä pienestä
ylimääräisestä pohjataikinasta syksyyn sopivia pikkuleipiä, joita sitten
käytin koristeina kermavaahdon kanssa. 




Lisäys
5.11.2010 klo 22.15: Nyt on ”makutuomaristo” kurpitsapiirakkaa
maistellut. Kaikki olimme aika yksimielisiä, että maku oli ihan ok
arksielle herkulle. Sokeria olisi voinut lisätä. Täytteen koostumus ja
pohja oli hyvä. Omasta mielestäni kurpitsan maku oli ehkä hieman liian
voimakas, mutta ehkä sillä sokerilla saisi sitä makua hieman taitettua.
Kermavaahto oli hyvä lisä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close