sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Pikkuleivät hillosilmällä

Isänpäivää varten leivoin myös tällaisia hillosilmäisiä pikkuleipiä. Nämä olivat ihanan pehmoisia ja herkullisia. Hilloksihan voi laittaa ihan mitä hilloa haluaa. Tällä kertaa itse käytin mansikkamarmeladia. Näitä teen toisekin!



225g voita
2,5 dl sokeria
90g tuorejuustoa
1 keltuainen
1 rkl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
paistonkestävää marmeladia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja keltuainen. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota sillä pikkuleipiä leivinpaperin päälle. Paina esim. sormella kaikkiin pikkuleipiin syvennys ja laita pieni nokare marmeladia syvennykseen. Paista pikkuleipiä 180 asteessa noin 15 minuuttia.
Itselläni tuo taikina oli sen verran paksua, että tähtityllalla (pursotinterällä) pursottaminen oli hankalaa. Otin lopulta tyllan pois ja pursottelin pelkällä leikatulla pursotinpussin kärjellä (siis ilman tyllaa) pieniä nokareita, joihin painoin syvennyksen. Toki tuosta taikinasta olisi voinut myös käsin pyöritellä palloja ja niihin painaa syvennyksen. Pursotettaviksi nämä pikkuleivät kuitenkin olivat tarkoitettuja. Alunperin tämä resepti oli sellaiselle "pikkuleipäkoneelle", jolla pystyy pursottamaan erinäköisiä pikkuleipiä. Sellaista en itse omista, mutta äidiltäni taitaa löytyä, joten ehkäpä vielä sellaista kokeilen.

Tämä resepti on vanha Amerikkalainen resepti, johon törmäsin netissä hyviä pikkuleipäreseptejä etsiessäni. Tuolta linkistä löydät tarkemmat ohjeet englanniksi noiden pikkuleipien pursottamisesta pursotinpussilla.

Feta-punasipulipiirakka

Isänpäiväksi tein tällaista suolaista piirakkaa kasvissyöjille ja toki muullekin juhlaväelle. Päädyin tähän, koska luin monta kirjoitusta, joissa kehuttiin tätä piirakkaa. Tämä on sellainen sipulinystävän piiras... Ihan hyvää (mutta ei mitään sykähdyttävää) minun mielestäni!



Tämä resepti on Pirkan nettisivuilta. Laitoin piirakkaan 1 dl kermaa ja 1 munan lisää tuohon täytteeseen. Tein tuon piirakan tähden/kukan malliseen reunavuokaan.

Feta-punasipulipiirakka


100 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 rkl kylmää vettä

Täyte
4-5 (800 g) punasipulia
2 rkl (Pirkka) salaattijuustotölkin öljymarinadia
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
1 tlk (375 g) (Pirkka) salaattijuustokuutioita öljymarinadissa
2 kananmunaa
2 dl kevytkermaa

persiljaa

1. Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi seokseksi joko käsin tai monitoimikoneessa. Lisää nopeasti sekoittaen muna ja vesi. Painele taikina voidellun vuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.
2. Leikkaa kuoritut sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet pannulla salaattijuustotölkin öljymarinadissa. Mausta sipulit hunajalla, basilikalla ja suolalla. Jäähdytä seosta hieman.
3. Valuta salaattijuusto hyvin. Levitä sipulista noin puolet piirakkapohjalle ja päälle juustokuutiot. Levitä päälle vielä loput sipulit. Muutama juustokuutio saa pilkistää sipuleiden alta.
4. Sekoita munat kermaan ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Koristele persiljalla.


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Suklaalla kuorrutetut keksit

Etsiskelin hyviä keksiohjeita ja löysinkin useita. Niistä yhdistelin tuon alla olevan keksiohjeen. 



Helpot kuorrutetut keksit
(noin kaksi pellillistä)

Ohje:
2 dl sokeria
120g voita

1 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutukseen:
400g (haluamaasi) suklaata
(100g voita)

   Vatkaa sokeri ja voi keskenään. Lisää joukkoon maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edellisiin. Vatkaa/sekoita sekaisin. Seos on murumaista, mutta helposti käsiteltävää. Ota taikina leivinalustalle ja muotoile siitä kaksi pitkää pötköä. Laita pötköt jääkaappiin noin tunniksi. Leikkaa veitsellä pötköistä n. 2 cm levyisiä kiekkoja uunipellille. Painele hieman käsin. Paista keksejä n. 15 min. 175 asteessa. Nosta ritilälle jäähtymään. Keksit eivät leviä uunissa, joten ne voi laittaa aika lähekkäin pellille paistumaan.
Sulata suklaa ja halutessasi suklaan joukossa myös voi. Tällöin kuorrutuksesta tulee hieman pehmeämpää. Kasta jäähtyneet keksit suklaaseen ja nosta ritilälle tai leivinpaperin päälle kovettumaan. Kun kaikki keksit ovat kuorrutettu, nosta ne jääkaappiin. Kun temperoit suklaan, se ei sula huoneenlämmössä. Jos haluat käyttää vain suklaata, laitan alle suklaan temperoinnin ohjeen.
Temperoitu suklaa: Sulata suklaa suklaalaadun mukaisesti (valkosuklaa 40*, maitosuklaa 45* ja tummasuklaa 48-50*). Jäähdytä sulanut suklaa 26-28 asteiseksi suklaalaadusta riippuen. lämmitä vielä uudelleen seosta 25-32 asteiseksi suklaalaadusta riippuen (mitä tummempi suklaa, sitä korkeammat lämpötilat. Toki varmasti myös suklaalaaduissa on eroja).
Käytin itse osaan tummaa suklaata ja osaan vaaleaa maitosuklaata kuorrutukseen ja lisäsin joukkoon voita. Mielestäni tuo vaalea maitosuklaa oli kuorrutuksena parempaa. Ja koska käytin voita seassa seoksesta ei tullut ihan yhtä jämäkkää, jolloin keksin siististi syöminen on taitolaji...


lauantai 6. marraskuuta 2010

Focaccia


 Focaccia

  • 3 dl vettä
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1/2 tl sokeria
  • 2 tl timjamia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • n. 7 dl jauhoja

Päälle:
  • kirsikkatomaatteja
  • oliiveja
  • feta-juustoa/salaattijuustoa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl timjamia
  • 1 tl mustapippuria
  • hyppysellinen sormisuolaa

Teko-ohje:
Lämmitä vesi +42 asteiseksi. Sekoita hiiva ja n. 1 dl jauhoja sekaisin ja sekoita ne veteen. Lisää joukkoon myös suola, sokeri, timjami sekä oliiviöljy. Lisää hiivaleipäjauhoja ja alusta taikina niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan nousta noin kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa (noin 45 minuuttia).
Sillä välin laita tomaatit uunipellille ja ripottele niiden päälle hieman oliiviöljyä, mustapippuria sekä timjamia. Laita tomaatit uuniin 120 asteeseen n. 20 min. ajaksi pehmittymään.
Kaada noussut taikina uunipellille leivinpaperin päälle, joka on voideltu oliiviöljyllä. Painele jauhotetuin käsin taikina n. 20x30 kokoiseksi levyksi. Tee taikinaan veitsen terällä hieman viiltoja. Painele uunissa käyneet tomaatit sekä oliivit ja feta-juustot (salaattijuustot) taikinaan. Sekoita lopun oliiviöljyn sekaan loput timjamit ja mustapippurit. Voitele leivän pinta tällä mausteöljyllä. Ripottele päälle vielä sormisuolaa. Annan nousta vielä noin 15 min. ajan.
Paista focaccia 225 asteessa noin 15-20 min. ajan. Nosta jäähtymään ritilän päälle. Nautiskele focaccia lämpimänä joko sellaisenaan hyvän juoman kanssa tai esimerkiksi salaatin lisäkkeenä!


Tällä leivonnaisella osallistuin lokakuun haasteeseen Leivontafoorumilla, kun aiheena oli "leipomus syksyn hämäriin iltoihin".

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kurpitsapiirakka



Anoppi kysäisi muutama päivä sitten, että olisiko kurpitsan tarvetta. Ensin olin sitä mieltä että ei ole, mutta lopulta mietin, etten ole koskaan kurpitsapiirakkaa tehnyt ja haluaisin kokeilla. No, sain sitten pienen 2 kg palan isosta isosta kurpitsasta. Tällaiseksi se kurpitsa sitten muuttui...



Tässä resepti, jolla minä tuon piirakan tein:

Pohja:

200g suolatonta voita
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 kanamuna
4 dl jauhoja

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1 rkl vaniljasokeria
5 dl kurpitsasosetta
1 tlk kondensoitua maitoa
3 kananmunaa
Koristeluun:
kermavaahtoa
kanelia

Aloita valmistus pesemällä kurpitsa. Kuivaa paperilla ja laita paloina (itselläni n. 1 kilon paloina) uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle 2-3 dl vettä ja vuoka 225 asteiseen uuniin. Kokeile välillä kurpitsan kypsyyttä. Paista kunnes kurpitsa on pehmeä. Itselläni meni n. 40 minuuttia. Ota kuori pois ja laita kypsä kurpitsa kulhoon ja soseuta. Tarvittaessa paseeraa (painele) vielä siivilän lävitse.

Valmista pohja: Vatkaa pehmeä voi, sokeri sekä mausteet keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna joukkoon vatkaten. Lisää lopuksi jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina vuokaan (28cm) ja laita vuoka hetkeksi kylmään. Tee sillä aikaa täyte.
Mittaa kulhoon kurpitsasose, tuorejuusto ja mausteet. Vatkaa sekaisin ja lisää joukkoon kondensoitumaito. Lisää lopuksi kananmunat ja sekoita täyte tasaiseksi. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista ensin 10 min. 200 asteessa. Tämän jälkeen laske uunin lämpöä 170 asteeseen ja paista piirakkaa vielä n. 40 min. Jos piirakan pinta tuntuu ruskistuvan liikaa, laita esim. foliosta pala piirakan päälle. Anna piirakan jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla kermavaahdolla. Itse tein vielä pienestä ylimääräisestä pohjataikinasta syksyyn sopivia pikkuleipiä, joita sitten käytin koristeina kermavaahdon kanssa. 



Lisäys 5.11.2010 klo 22.15: Nyt on "makutuomaristo" kurpitsapiirakkaa maistellut. Kaikki olimme aika yksimielisiä, että maku oli ihan ok arksielle herkulle. Sokeria olisi voinut lisätä. Täytteen koostumus ja pohja oli hyvä. Omasta mielestäni kurpitsan maku oli ehkä hieman liian voimakas, mutta ehkä sillä sokerilla saisi sitä makua hieman taitettua. Kermavaahto oli hyvä lisä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...