maanantai 4. huhtikuuta 2011

Munaton kakkupohja


Olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani munatonta kakkupohjareseptiä, koska aina välillä minulta kysellään niihinkin neuvoja. Tämän reseptin löysin ulkomaalaisesta Divinetaste-blogista. Hieman muuttelin reseptiä ja suunnittelin täytteitä. Lapset toimivat tuomareina ja melkein puolet kakusta katosi nopeasti parempiin suihin. Mielestäni oli onnistunut kakkupohjakokeilu ja voi olla, että tätä tulen toistekin kokeilemaan tarpeen tullen. Tuolta blogista löytyi myös muita mielenkiintoisia munattomia kakkupohjareseptejä, joten ehkäpä vielä niitäkin tulee kokeiltua. Eihän nämä munattomat kakkupohjat niin kuohkeita ole kuin sokerikakkupohjat, mutta maku oli hyvä ja kakkupohja kohosi nätisti uunissa, joten noilta osin hyvn onnistunut. Mausta vielä sen verran, että poikani sanoi kakkua syödessään, että tää maistuu ihan pannarilta. Maku ja tuoksu oli ehkä hieman pannukakun makuinen eli herkullinen ja tuohon täytteeseen varsinkin erittäin sopiva! Tämä siis toimisi ihan hyvin täytekakun pohjanakin.



Munaton kakkupohja
(n.20-24cm vuokaan)
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tölkki/ 397 g Kondensoitua maitoa
100 g voita sulatettuna
  3/4 dl vettä/maitoa
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe sekä sooda kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon kondensoitumaito, sulatettu voi, vesi/maito, vaniljauute/vaniljasokeri. Sekoita s'hkövatkaimella nopeasti sekaisin niin, ettei taikinassa ole jauhopaakkuja. Älä kuitenkaan vatkaa taikinaa turhaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan (itse käytin sydämen mallista irtoreunaa ja taikina pysyi hyvin sisällä reunuksessa). Paista 150 asteessa n.55-60 min. Nosta kakkupohja ritilälle jäähtymään. Täytä haluamallasi täytteellä.

Itse laitoin täytteeksi siivutettua banaania, aika reilulla kädellä valmista kinuskikastiketta (tuubista) sekä sokerilla ja vaniljasokerilla kevyesti makeutettua kermavaahtoa. Alempaa pohjaa hieman kostutin appelsiinimehulla ja ylempääkin olisin sisäpuolelta kostuttanut, jos olisin muistanut ennen kuin laitoin sen kermavaahdon päälle. Lopuksi tomusokeroin kakun päällisen.



Tässä vielä pieni kurkistus kakun täytteeseen

2 kommenttia:

  1. Hei! Näyttää herkulliselta :) pystyisiköhän tästä kakusta saamaan myös täysin maidottoman? Mietin vaan millä voisin korvata kakkupohjaan tulevan maidon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kondensoitu maito tuo tuohon makua ja vaikuttaa rakenteeseen, joten ihan tätä reseptiä en täysin maidottomaksi lähtisi muuntelemaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...