Kanelikeksit ja mehukestit

Meillä
isommat olivat pois kotoa ja vain nuorin lapsista oli kotosalla minun
kanssani iltapäivällä. Aurinko paistoi kauniisti, joten päätin tarjota
pienelle miehelle välipalan mehukestien merkeissä ulkosalla.Kuopus
sai muutama kuukausi sitten syntymäpäivälahjaksi ihanan pienen
kahviastiaston, joten käytimme tuota leikkiastiastoa mehukesteillä.
Olipa pienellä miehellä hauskaa, kun kuppia piti täyttää vähän väliä.
Eihän tuohon kuppiin juuri montaa mehutippaa mahtunut :o) Mehukesteille
tein tarjottavaksi ihania kanelikeksejä. Osaan laitoin myös
kardemummaa makua tuomaan.

Kanelikeksit

(n. 40 kpl)

225g vähäsuolaista voita

2 dl sokeria

1,5 dl ruokosokeria

2 kananmunaa

7 dl vehnäjauhoja

4 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

(2 tl kardemummaa)

Päälle

1/2 rkl kanelia

6 rkl erikoishienoa sokeria

Vatkaa
pehmeä voi ja sokerit hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon
vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edellisiin.
Sekoita massa tasaiseksi. Sekoita keskenään kaneli ja sokeri. Pyörittele
keksimassa palloiksi ja pyörittele pallot kaneli-sokeriseoksessa. Nosta
keksipallot pellille ja paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.Itse käytin Wiltonin keksikauhaa, jolla saa kauniin
säännöllisen kokoisia sekä muotoisia keksejä. 

Vinkki! Seuraile keksejä paistoin
aikana, jotta ne eivät pääse paistumaan liian kauan. Nämä ovat ihanan
pehmeitä, joten jos paistoaika on liian pitkä tai uuni liian kuuma,
keksit paistuvat liikaa ja ihana pehmeys katoaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close