Sydämen muotoinen kinkkuvoileipäkakku

Oma
suhteeni voileipäkakkuihin on nykyään aika läheinen eli ovat mielestäni
todella herkullisia, mutta vielä muutama vuosi sitten en todellakaan
pitänyt voileipäkakuista. Ehkä suurimpana syynä oli majoneesipohjaiset
täytteet tai valmissalaatit, joita näkee käytettävän aika useinkin
voileipäkakkujen täytteinä. Itse kuitenkin olen tykästynyt näihin
tuorejuustopohjaisiin voikkareihin niin paljon, että joskus teen noita
täytteitä ihan vaan levitteeksi leivän päälle. Suosittelen tuotakin
kokeilemaan.

Nyt Leivontafoorumilla oli Huhtikuun haasteen aiheena voileipäkakku,
niin heti aloin kehittelemään hieman jotain kivaa erikoisuutta
kakkuun. Olin hetkeä aikaisemmin ostanut ihanan sydänkahvikakkuvuoan ja
siihen sitten päätin kakun kasata. Haasteeseen sai liittää vain yhden
kuvan kakusta ja minulla se oli tuo alla oleva kuva, jossa näkyy koko
voileipäkakku ja kakun vieressä valmiiksi leikattu palanen. Alla on
vielä resepti voileipäkakkuun.

Sydämen muotoinen kinkkuvoileipäkakku

(n. 12-15 henkilölle)

1 pkt (700g) Ruis paahtoleipää

Täyte1.

250g kinkkusiivuja

200g maustamatonta tuorejuustoa

200g yrtti tuorejuustoa

150g creme fraishea

1 maustekurkku

ruohosipulia

mustapippuria

Täyte 2.

1 pieni punainen paprika

100g kurkkua

200g maustamatonta tuorejuustoa

200g creme fraishea

mustapippuria

suolaa

Kostutus:

n. 2,5 dl kasvis-/lihalientä tai sitruunalla maustettua vettä

Kuorrutus:

2 dl vispikermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

valkopippuria, suolaa, herneenversoja, kinkkua, tomaattia

Vuoraa 2,5 litran sydän-kahvikakkuvuoka tai tavallinen kakkuvuoka
kelmulla. Voit käyttää mitä tahansa vuokaa, joka on 2,5 litraa
vetoisuudeltaan, mutta kauneimman ja hieman erilaisemman lopputuloksen
saat muotovuoalla tai kahvikakkuvuoalla. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti
reunat pois. Mittaa monitoimikoneeseen Täytteen 1. tuorejuustot, creme
fraishe, maustekurkku, ruohosipuli sekä mausteet. Pyöräytä ainekset
sekaisin ja lisää loppuvaiheessa vielä kinkku. Pyöräytä konetta sen
verran, että kinkku menee haluamasi kokoiseksi silpuksi. Tyhjennä kulho
ja mittaa Täytteen 2. tuorejuusto, creme fraishe monitoimikoneeseen.
Pyöräytä aineet hyvin sekaisin. Maista täytettä ja lisää mustapippuria
sekä suolaa tarvittava määrä. Lisää lopuksi pesty paprika suurina
paloina joukkoon. Pyöräytä konetta vielä sen verran, että paprika menee
sopivan kokoiseksi palaksi (värjää samalla tämän täytteen hieman
punertavaksi). Raasta pesty kurkku ja valuta siitä hieman painellen
ylimääräinen neste pois siivilässä. Lisää kurkkuraaste täytteen
joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi.

Leikkaa paahtoleivät puoliksi ja laita niitä vuokaan ensimmäinen
kerros. Kostuta valitsemallasi kostutusliemellä ja levitä puolet
Täyteestä 1. leipien päälle. Levitä leipiä uusi kerros, kostuta ja
levitä päälle puolet Täyteestä 2. Jatka vuorottelemalla täytteitä,
kunnes viimeisen täytekerroksen päälle tulee vielä leipäkerros. Kostuta
ja käännä ylimääräiset kelmut voileipäkakun päälle tai tarvittaessa
lisää hieman kelmua suojaamaan voileipäkakkua. Painele kakku vuokaan
tiiviisti. Laita esim. lautanen, leikkuulauta tms. painoksi
voileipäkakun päälle. Nosta kylmään vetäytymään yön yli.

Ota kelmut pois voileipäkakun päältä ja kumoa kakku tarjoiluastialle.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto sekä valkopippuri
ja suola. Levitä kuorrute voileipäkakun päälle ja halutessasi voit
vielä pursottaa kakun alareunaan kauniin koristeen. Koristele
kuorrutettu voileipäkakku herneenversoilla sekä kinkku- ja
tomaattiruusukkeilla. Kuorrute on muutenkin oikein hyvin pursotettavaa,
joten halutessasi voit vaikka pursottaa koko kakun. Tällöin kannattaa
tehdä kuorrutetta hieman suurempi määrä.


Vinkki!
Kakkua koristellessa kannattaa herneenversot laittaa lyhyinä
palasina, jolloin kakun leikkaaminen paloihin on helpomapaa.


Vinkki!
Täytteet on näppäriä tehdä monitoimikoneessa, eikä tiskiäkään
tällöin tule paljon. Voit hyvin myös määritellä kuinka pieneksi
silpuksi täytteet haluat. Jos monitoimikonetta ei ole käytössäsi,
täytteen voit hyvin tehdä pilkkomalla raaka-aineet käsin pieneksi ja
sekoittamaan esimerkiksi sähkövatkaimella tai nuollijalla täyteet
sekaisin. Näin voit myös toimia, jos haluat täytteen sekaan hieman
suurempia paloja.

Lisäys 11.3.2016: Suosittelen käyttämään täytteissä rasvaisia tuorejuustoja  ja ranskankermaa. Näin pääset parhaimpaan lopputulokseen. Jos 2. täytteen tuorejuusto ja ranskankerma menee jo alkuvaiheessa kovin löysäksi, voit vatkata niitä hetken sähkövatkaimella ennen paprikan lisäämistä joukkoon.

Tällä
kakulla sain eniten Leivontafoorumin aktiivikäyttäjien ääniä. Kiitokset
kaikille tätä voileipäkakkua äänestäneille sekä kommentoineille!

Tässä alla vielä voileipäkakkuni saamia kommentteja/arvosteluja: 

* Ihastuttava muoto

* Hieno idea tehdä voikkari formuun

* Hieno idea tässäkin ja kaunis koristelu.

* Tykkäsin uudesta ideasta tehdä voileipäkakku rengasvuokaan.
* Kaunis kuin kukkanen ja hyvä idea koota sydänvuokaan.

* Sopusointusan kaunis kakku ja ehkä kaunein koskaan näkemäni voikkari.

* Ihanan herkkä kakku saatu voileipäkakusta aikaan! Tykkäsin  kovasti jo pelkästäänkakun ulkonäöstä. Maustahan en voi muuta sanoa, kuin että kuulostaa herkulliselta!                                       

* Muoto ratkaisee ja perässä seuraa maku !

Kommentoi

  1. Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] says:

    Aivan ihana resepti, kakku oli todella hyvää! Kiitos ohjeesta. Blogissani mainitsin, että ohje on sinulta lähtöisin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että maistui 🙂

    2. Unknown says:

      Hei! Miten kauan voileipäkakku säilyy?

    3. Pullahiiri/Taru says:

      En suosittele kakun säästämistä montaa päivää juhlien päälle, koska voileipäkakuissa on kuitenkin herkästi pilaantuvia raaka-aineita. Myös säilytyslämpötilat ja hygienia vaikuttaa kakun säilyvyyteen. Ehkä herkuttelisin pari päivää juhlien jälkeen, mutta en kauemmin.

  2. talomerenrannalla says:

    Ai että miten herkullisen näköinen versio. Tätä on pakko kokeilla 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Kiva, jos innostut kokeilemaan!

  3. Nimetön says:

    Hei, millä voisi korvata yrttituorejuuston? Ja oletko käyttänyt mitä creme frenceä? Ensimmäistä kertaabhaluaisin itse tehdä enkä vaivata mummua joten paineet ovat kovat��

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! Kiva, että innostut itse kokeilemaan voileipäkakun valmistamista. Se on kyllä mukavaa ja palkitsevaa puuhaa! Saat varmasti yllättää mummunkin tällä kakulla. Yleensä käytän täytteissä ihan perustuotteita. En mitään kevyt-tuotteita, jos nyt ei ole ihan pakko 🙂 Creme fraishena on minun makuuni parasta joko Valion perinteinen 150 g purkki tai sitten Lidlin 200 g purkki. Molemmat toimivat hyvin. Yrittituorejuuston voit hyvin korvata vaikka tavallisella maustamattomalla tuorejuustolla ja tuoda makua sitten lisäämällä yrttien määrää. Toisaalta tuossa on jo makuja tuollaisenaankin, joten ei se välttämättä tarvitse mitään lisäyksiä. Mukavia leivontahetkiä voileipäkakkujen parissa!

  4. Nimetön says:

    Tämä menee kokeiluun ystävänpäiväksi! ihana näköinen kakku!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Jee! Kiva juttu! Toivottavasti maistuu!

  5. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja says:

    Ihan mielettömän kaunis❤

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  6. Unknown says:

    Hei. En ole aiemmin voileipäkakkua tehnyt ja nyt ajattelin kokeilla.. En ole kuitenkaan maustekurkun ystävä, voikonsen jättää pois vai kannattaako korvata jollakin?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Voi sen varmasti jättää poiskin, mutta tuo kyllä ehdottomasti herkullista makua kakkuun.

  7. Heelge says:

    Tällä ohjeella olen tehnyt usean kakun vuosien varrella. Tämä toimii! Täytettä tulee reilusti joten väleihin kannattaa laittaa reilut kerrokset. Yo-juhliin jälleen otettu ohje esille.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana juttu. Tämä on myös yksi minun voileipäkakkusuosikkini! Kiva, että tästä on tullut useasti käytetty resepti!

  8. Nimetön says:

    Mietin, ovatko maustemäärät ripauksia ja hyppysellisiä vai tarvitseeko täytteitä ja kuorrutusta maustaa suuremmin? Saisiko mausteista tarkkoja määriä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei, Kiitokset kommentistasi! Täytteet kannattaa maustaa maun mukaan. Suolasta ja mustapippurista (jauhettua tai hienoa rouhetta) voisi puhua hyppysellisinä, mutta tuoreita yrttejä (ruohosipulia) kannattaa laittaa hieman enemmän. Sanoisin, että ruohosipulia ehkä noin 1-2 rkl pieneksi pilkottuna. Voit toki laittaa enemmänkin, jos haluat.

  9. Tuli kyllä ihan velliä noista täytteistä. Ei jatkoon

    1. Hei, Kuten tuolla reseptin alapuolella ohjeistetaan, niin jos täytteistä tulee löysää, voit aina vatkata niitä paksummaksi. Kurkkaa tuo vinkki reseptin alta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close