keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Harmaan päivän keksitalkoot lasten kanssa





Tänään ulkona oli harmaa keli, vaikka vettä ei varsinaisesti satanutkaan. Pullahiiren "pajassa" on leivottu ahkeraan ja tänään olin päättänyt pitää leivontavapaan päivän. Niin kauan tuo leivontavapaus oli voimassa, kunnes tyttäreni valitteli ettei ole mitään tekemistä aamupäivällä. Muistin silloin kesän reissusta ostamani ihanan keksimuotisarjan, joilla saa kirjoitettua haluamansa mukaisen tekstin kekseihin. Päätimmekin sitten leipoa kavereille omilla nimillä varustettuja pikkuleipiä.





Tulihan siinä sitten tehtyä äidillekin yksi... mutta ei äidin nimellä vaan blogin osoitteella :o)

Teimme ihan perus murotaikinan näitä keksejä varten.
Pistelin vielä terävällä marsipaanityökalulla reunoihin tuollaiset pienet koristepistot.

Murotaikinakeksit

200g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
4-5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Nosta jääkaappiin ainakin tunnin ajaksi ennen kaulimista ja leipomista. Kauli taikina ja ota siitä muotilla keksejä. Nosta keksit leivinpaperilla vuoratulle leivinpaperille. Paista 200 asteessa noin 10 minuutin ajan.
Meillä ei ollut aikaa eikä malttia odotella tuntia, joten käytin hetken aikaa taikinaa kelmuun käärittynä pakastimessa.


2 kommenttia:

  1. Hei!

    Mistä on tämä hurmaava piparimuotti, jolla saa nimiä pipareihin? On ristiäiset tulossa ja olis kiva idea tehdä tuollaisia yksinkertaisen kauniita pipareita nimellä?

    Karpalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän muotin olen ostanut ulkomailta, mutta olen näitä nähnyt hieman erilaisina myynnissä myös suomalaisissa leivontatarvikeliikkeissä. Siitä on kyllä jo aikaa, joten en tiedä onko niitä enää missään. Näillä tulisi kyllä kivat ristiäispikkuleivät! Toivottavasti löydät tekstimuotin jostain!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...