Marjapiirakka ranskankermatäytteellä

 

Tämä
jo pitkään kovassa suosiossa ollut marjapiirakka on jäänyt jo jonnekin
blogin syövereihin. Kyllä tuo resepti täältä löytyy (moneen
otteeseenkin), mutta itsellenikin se oli vaikea löytää, joten
muistutellaanpa hieman tätä taas. Olen tätä tehnytkin tasaisin väliajoin
vieraille ja nyt äitini pyysi minua tekemään tämän piirakan hänelle ja
ystävilleen.

Sen
muutoksen olen nykyään tuohon tekotapaan tehnyt, että mittaan nuo
täytteen ainekset kulhoon ja vatkaan kaikki samalla vaahdoksi. Näin ei
tarvitse erikseen kermoja vatkailla ja lopputulos on sama. Laitan nyt
tuon ohjeen tuohon alle. Tällä kertaa tein piirakan sydämenmalliseen
(irtopohjaiseen) piirakkavuokaan.

Marjapiirakka ranskankermatäytteellä

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

maitoa kostutukseen

Vatkaa
rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään
sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista
200 asteisessa uunissa 10-12min (pohja ei saa saada paljon väriä).
Voit halutessasi laittaa ennen paistoa pohjan päälle leivinpaperin ja
kuiviaherneitä painoksi, jolloin piirakkapohjan reunat pysyvät hienosti
reunoilla. Anna pohjan jäähtyä paistamisen jälkeen. Kostuta pohja
maidolla, pullasudilla.

Täyte:

2,5 dl vispikermaa

150g Valio crème fraichea

1 dl fariinisokeria

Päälle vadelmia, mustikoita tai muita marjoja

Halutessasi tee hyytelösokerista kiille

1  1/2 kertaisena paketin ohjeen mukaan

Mittaa
kerma, ranskankerma ja fariinisokeri kulhoon ja vatkaa niitä kunnes
täyte on tasaista vaahtoa, muutamien minuuttien ajan. Kaada täyte pohjan
päälle. Asettele vadelmat ja mustikat täytteen päälle. Halutessasi
valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja
kaada tai lusikoi marjojen päälle. Pakastemarjoja käyttäessä tuo
hyytelösokeri on lähes ehdoton.

Parasta piirakka on seuraavana päivänä, jos vain malttaa odottaa!

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Piirakka ei oikein pysynyt kasassa. Täyte valui kun piirakan leikkasi. En tiedä sitten kuinka kovaksi vaahdoksi täyte olisi pitänyt vatkata…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaapa erikoiselta. Tuosta vaahdosta pistäisi tulla hyvin paksua eli sellaista vahvan kermavaahdon omaista. Käytitkö tuota Valion ranskankermaa (creme fraishea)? Parhaimpaan lopputulokseen pääsee käyttämällä vispikermaa sekä rasvaista ranskankermaa.

  2. Nimetön says:

    Moi! Ajattelin että voisin tehdä tätä ristiäisiin, ja mietin että jos teen edellisenä päivänä ja käytän tuoreita marjoja niin tulisikohan paras lopputulos siten että marjat lisään vasta juhlapäivänä vai että teen kokonaan valmiiksi marjoilla ja kiilteellä edellisenä päivänä? 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Jos käytät tuoreita marjoja ja niiden päälle kiilteen, niin voit varmasti tehdä piirakan valmiiksi kokonaan jo edellisenä päivänä. Tämä on kyllä niin hyvää herkkua, että juuri itsekin mietin tämän tekemistä ennen kuin näin tämän viestisi! Ihania ristiäisiä teille!

    2. Nimetön says:

      Kiitos 🙂 tuli muuten mieleen että 7v sitten järjestin ensimmäisiä ristiäisiä ja täältä sinun blogista löysin paljon hyviä vinkkejä kun opettelin täytekakun tekemistä, blogisi innoittamana lähdin ostamaan hyvät metallityllat ja tein ensimmäisen moussetäytteisen kakkuni. Samat tyllat, pursotusvinkit ja mousseohjeet on edelleen meidän perheen juhlissa mukana 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana, kun kerroit tuon tarinan 🙂 Olen aina hyvin iloinen, kun saan tällaisia palautteita! Nämä taidothan sitten periytyvät vielä seuraavalle sukupolvelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close