Roosa nauha-päivä 14.10.2011

Tänään
vietetään Pukeudu pinkkiin-päivää eli Roosa nauha-päivää! Tärkeän asian
puolesta haluaa myös Pullahiiri laittaa kortensa kekoon.Täällä voitte käydä tutustumassa tarkemmin päivän sisältöön sekä
tekemässä lahjoituksia tai ostamassa roosan nauhan tukeaksenne
rintasyöpätutkimusta!

 

 

 

 

 

 

 

Pullahiiren roosa nauha-muffinssit

(9) kpl

Muffinssit:

2 dl sokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1/2 dl sitruunan mehua

1/2 dl vettä

2 kananmunaa

75g voita

n. 1 dl mansikkahilloa

Kuorrute

150 g ranskankermaa

2 dl vispikermaa

3/4 dl kidesokeria

(1 tl vaniljasokeria)

Sulata voi ja nosta jäähtymään. Mittaa ensin kuivat aineet yhteen kulhoon ja
sekoita ne keskenään. Sekoita toisessa kulhossa sitruunan mehu, vesi,
kananmunat ja lisää ne sekoittaen kuivin aineiden joukkoon. Lisää
lopuksi sulatettu ja jäähtynyt voi. Sekoita tasaiseksi ja jaa paperisiin
minimuffinssivuokiin.Suosittelen käyttämään muffinssipeltiä. Paista 175
asteessa noin 15 minuutin ajan. Nosta ritilälle jäähtymään.

Leikkaa
jäähtyneihin muffinsseihin keskelle pieni kolo. Täytä kolo lähes
täyteen hillolla. Leikkaa leikatuista muffinssin palasista ylä osa
hillon päälle hatuksi.

Mittaa
kuorrutteen ainekset kulhoon ja vatkaa, kunnes aineet ovat
vaahtoutuneet hyvin keskenään. Laita Purotuspussiin haluamasi
pursotinterä ja täytä pussi kuorrutteella. Pursota haluamallasi tavalla
kuorrute muffinssin päälle. Voit myös levittää kuorrutteen muffinssin
päälle vaikka veitsellä, jolloin et tarvitse pursotinpussia lainkaan.

Roosat
nauhat on sokerimassaa ja lisänä pinkkiä koristesokeria. Nauhat on
helppo tehdä leikkaamalla kaulitusta sokerimassasta pitkiä noin 2,5 cm
leveitä suikaleita ja kääntämällä ne roosa nauhan mukaisesti ristiin.
Nosta koristeet muffinssien päälle.

Pink ribbon day in Finland 10/14/2011

Vielä lisäyksenä leikkauskuva muffinssista, niin selviää miten tuo hillo tuolla sisällä on. (14.10.11 klo 19.54)

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close