perjantai 30. joulukuuta 2011

Hyvää Uutta Vuotta 2012 - Suklaamarenkikeksit


Nyt elellään vuoden viimeisiä päiviä ja tähyillään jo innolla ensi vuotta. Kivoja juttuja on tulossa - sen voin tässä vaiheessa paljastaa :o)

Otetaan vielä katse menneeseen vuoteen... Tämä vuosi on ollut sekä blogin puolella että muussakin kakkuilun maailmassa minun kohdallani erittäin kiireinen - kiireisin kaikista näistä reilusta viidestä blogivuodesta. Blogiin olen koonnut teille omasta mielestäni parhaimpia reseptejä. Joitakin epäonnisiakin kokeiluja on tullut tehtyä, mutta sitkeä olen ollut. Aina olen jatkanut reseptin kehittelemistä valmiiksi asti. Ensi vuonna voisin ehkä enemmän paneutua suolaisen leivonnan saloihin, koska tämä makea puoli tuntuu vievän minut mukanaan.
Muutamia uusia ideoita ja reseptejä on jo nyt tiedossa ensi vuodelle. Toivottavasti olette nauttineet blogistani niin paljon, että se on myös innostanut teitä kokeilemaan reseptejä myös omissa keittiöissänne. Erityisen tyytyväinen olen itse loppuvuoden rutistuksesta eli siitä, että kaikesta aikapulasta huolimatta sain tuon kauan suunnittelemani joulukalenterin toteutettua.
Suuri kiitos kaikille blogini lukijoille kuluneesta vuodesta. On ilo saada jakaa herkkuhetket teidän kanssanne!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä vielä reseptiä vaikka uuden vuoden juhliin. Erittäin nopeat ja helpot tehdä ja sellaisista raaka-aineista, jotka löytyvät lähes aina kotoa. Toisaalta tuo keksi sana on ehkä hieman outo, koska ihan marenkiainekset siinä on. Kuitenkin nämä ovat todella keksimäiset ja enemmän keksejä kuin marenkeja - minun mielestäni!



Suklaamarenkikeksit
(13-15 kpl)

3 valkuaista
5 dl tomusokeria
1 rkl perunajauhoa tai maissitärkkelystä
1 dl kaakaojauhetta
220 g maitosuklaata

Mittaa valkuaiset monitoimikoneeseen. Sulata puolet suklaasta ja anna jäähtyä. Vatkaa valkuaisia ja mittaa noin puolet tomusokerista sekaan koko ajan valkuaisia vatkaten. Sekoita loput tomusokerit, perunajauho tai maissitärkkelys sekä kaakaojauhe keskenään. Sekoita ne vaahdon joukkoon, kun vaahto on vatkattu kovaksi vaahdoksi. Nostele joukkoon sula suklaa ja rouhi loppu suklaa joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nostele leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia keksejä lusikoilla. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Keksit saavat jäädä sisältä pehmeiksi.

Tähän reseptiin sain idean täältä.


2 kommenttia:

  1. Tämä resepti kuulostaa äärettömän hyvältä myös gluteenittomalle herkkusuulle :) Mutta mitenkä on, selviytyykö keksit pakastimessa jos niitä tekisi vierasvaraksi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut pakastamista. Kyllähän esimerkiksi macaron-leivokset säilyvät hyvinä pakkasessa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...