keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulukalenterin luukku 15: Piparminttumuffinssit lahjapurkissa



Kaksi vuotta sitten tein kehon tädille ja sedälle keksimixit Bakerellan vinkistä. Tällaiset purkkilahjat ovat ihan selvässä kasvussa itse tehtyjen lahjojen joukossa. Tänä vuonna päätin purkittaa joulukalenteriin piparminttumuffinssiainekset.
 
Purkinhan voi sitten koristella vaikka millä etiketeillä, mutta minulla sattui kaapissa olemaan jo valmiiksi "liitutauluetiketillä" varustettu purkki, joten en etikettejä erikseen tähän tehnyt. Toki ohjeet tulee kirjoittaa korttiin tai etikettiin, joka laitetaan purkin yhteyteen. 



 Piparminttumuffinssit -

sekoitus

2 dl ruokokidesokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
6-7 piparminttutikkua rouhittuna

Ota noin 5 dl purkki. Tarkista, että purkki on puhdas ja kuiva. Laita purkin pohjalle ruokokidesokeri (voit käyttää myös tavallista kidesokeria). Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Kaada jauhoseos sokerin päälle. Mittaa vehnäjauhojen päälle kaakaojauhe ja sen päälle rouhitut piparminttutikut. Laita purkin kansi kiinni ja koristele haluamallasi tavalla.
Ohje purkin mukaan:
 Sekoita keskenään 2 kananmunaa, 1 dl maitoa sekä 1/2 dl öljyä. Kaada purkin sisältö kulhoon ja kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jaa noin 12 muffinssivuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Itse paistoin oman erän muffinsseja kolmessa erikokoisessa vuoassa. Paistoin 6 miniä, 6 keskikokoista sekä 4 isoa muffinssia. Alla olevissa kuvissa ei nuo koko erot juuri näy, kun kuva on otettu keskikokoisista muffinsseista.


Itse tein vielä muffinsseille kuorrutteen maustamalla kermavaahtoa tomusokerilla ja muutamalla tipalla piparminttuöljyä. Pursotin kermavaahdon muffinssien päälle. Koristeeksi sulatin tummaasuklaata 4 palaa ja lisäsin siihen noin 1/4 dl kermaa. Sekoitin kerman ja sulan suklaan keskenään ja kaadoin pieneen pakastepussiin. Leikkasin pussista kulman auki ja pursottelin kermavaahtopursotusten päälle. Lopuksi ripottelin vielä piparminttutikkurouhetta suklaan päälle.
  
Kuorrutteeksi sopisi hyvin myös suklaaganache, vaikka piparmintulla maustettuna. Niin, ja sopiihan nämä syötäväksi kokonaan ilman kuorrutustakin :o)

Vinkiksi vielä, että nuo piparminttukepit voi vaihtaa vaikka suklaa/minttutryffelirouheeseen tai pähkinöihin. Ihan mitä mieleen tulee. Kokeiltuna ei ole kuin tuo yllä oleva resepti, joten jos reseptiä lähtee paljon soveltamaan, niin suosittelen kokeilemaan yhden erän ensin ennen purkitusta. Myös purkkia täyttäessä tulee olla tarkka mitoissa, jotta ainesmäärät menevät oikein.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 Lisäys 22.12.2011: Ostin tässä monia erilaisia purkkeja tällaisia reseptisekoituksia varten. Kaikki olivat myyjän ilmoittaman tilavuuden mukaisesti 0.5 litrasia. Kuitenkin kansi oli joissain sisäänpäin painuva, jolloin tilavuus ei riitä. Kannattaa ennen täyttöä mitata purkin tilavuus, jotta ei käy niin kuin minulle... Purkin tilavuus saa olla hieman puolta litraa suurempi, jotta murskatut karkkikepit, pähkinät tai vaikka suklaat vielä mahtuvat. Yksi lahjaksi tarkoitettu  purkin sisältö on nyt kotiuunissa paistumassa, kun ei kansi mahtunutkaan kiinni - suosittelen siis purkin tilavuuden mittaamista ennakkoon.

14 kommenttia:

  1. Tämäkin idea menee kokeiluun. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Mitä mieltä olet voisko ohjeesta tehdä kuivakakun/-kakkuja? =) Tietty paisto aika enemmän kakun koosta riippuen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksikäs ei voisi tehdä. Ihan hyvä lisäidea tuokin. Paistoaikaa tosiaan pitää pidentää ja varmaan tuplata. Kannattaa myös kokeilla etukäteen minkä kokoiseen vuokan tuo tulisi tehdä. Ihana, kun "jatkojalostatte" ideoita!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta =) teen pieniä kahvikakkuja ja lopusta sitten muffinsseja =) kunhan aineet saan hankittua :D

      Poista
    3. Tule sitten kertomaan miten variaatio onnistui :)

      Poista
    4. Ihan hyvin onnistui vaikkakin jäi vuokaan kiinni kun kumosin liian pian, johtuu varmasti piparminttu-rouheesta joka "valui" pohjaan ja oli tahmea kuumana. Tässä linkki postaukseen: http://redrose82.vuodatus.net/blog/4347427/piparminttu-kahvikakku/
      Osallistuin Leivontafoorumin joulkuun haasteeseen kakulla =)

      Poista
    5. Se voikin olla hieman ongelmana, nyt kun kerroit tuon tarinasi. Tuo piparminttu voi hieman valua sinne pohjaan paiston aikana, joten tosiaan tuota vuoasta irroittamista en ajatellut. Toki voit nuo piparmintturouheet korvata vaikka suklaahipuilla tai -ruoheella. Ehkäpä niin toimisi paremmin?

      Poista
    6. Mukava kuulla, että ohjeesta on ollut haasteeseen asti :)

      Poista
  3. Hei!!!
    Tämähän on todella hyvä lahja idea opettajille näin keväällä.

    Paljonko arvioisit tuon piparmintturouheen olevan esim.desilitran mitassa?? Ajattelin korvata sen marianne crushilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Voisin kuvitella, että tuo määrä ei ole niin tarkkaa. Se on vain tuomassa makua, joten esim. 1/2 pussillista voisi laittaa tai sitten hieman vähemmän. Oikeastaan myös purkinvetoisuus vaikuttaa tuohon.

      Poista
    2. Kiitos pikaisesta vastauksesta! Näitä tehdään! :)

      Poista
    3. Kiitos pikaisesta vastauksesta! Näitä tehdään! :)

      Poista
  4. Kiitos mainiosta ohjeesta! Näitä lähtee pukinkonttiin tänäjouluna. Minun versiotani voi käydä vilkuilemassa blogissani taikinatassut.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...