”Snickers-piirakka” ja tunnustus

Olen
vasta nyt muutaman vuoden ajan osannut arvostaan Snickers-patukan
makua. Nuorempana ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen
suklaapatukka on suunniteltu. Eräänä päivänä päätin kokeilla piirakkaa,
joka jäljittelee tuota suklaapatukkaa. Lisäksi tähän postaukseen liitän
tunnustuksen jonka jo jonkin aika sitten sain Hannerikan blogista.

Kinuski-suolapähkinäpiirakka

”snickers-piirakka”

120 g voita

2 1/2 dl sokeria

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

150 g ranskankermaa

Päälle

2 1/2 dl suolapähkinöitä

1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa

200 g maitosuklaata

(1/3 dl kermaa)

Vatkaa
voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan
sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää
lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm
voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan
(irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä
tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku
saa jäädä kosteaksi keskeltä.

Sekoita
kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun
päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna
kakun jäähtyä ja jähmettyä.

Suklaakuorrutteesta
tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin
1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.

————————————————————————————————-

Tässä vielä tunnustuspuoleen :o)

                                                 Ideana on vastata samoihin kysymyksiin kuin edeltäjä.

                                                            Tässä siis minun vastaukseni:

                                           1. Lempiväri: Taitaa nykyisin olla keväiset pastellinsävyt.

                                           2. Lempieläin: Sanoisin koira tai apina :o)

                                           3. Lempinumero: Eipä ole mitään tiettyä numeroa.

                                           4. Paras alkoholiton juoma: Cola, joko Cokis tai Pepsi.

                                           5. Facebook tai Twitter:Facebook

                                           6. Intohimosi: Leipominen, joka blogistakin huomaa :o)

                                           7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen ehdottomasti!

                                           8. Mieleisin kuvio tai muoto: Pyöreä :o)

                                           9. Paras päivä viikossa: Kaikki päivät käyvät.

                                           10. Lempikukka: Gerberat ja tulppaanit


                     Tunnustus olisi tarkoitus antaa myös eteenpäin, mutta tällä kertaa olen kiitollinen

                         saamastani tunnustuksesta, jatkamatta sitä eteenpäin.

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    En kyllä ymmärrä mitä tapahtui, mutta lisätessäni kerman suklaaseen niin siitä tuli sellainen kökkömäinen eikä se enää levinnyt kakun päälle nätisti. Kamala räpellys tästä siis tuli. 🙁

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! Lisäsitkö kerman kylmänä kuuman suklaan sekaan. Pitääkin tuohon vielä tarkentaa, että ei kannata lämpimän suklaan joukkoon lisäillä kylmää kermaa. Suklaahan kovettuu siitä. Kannattaa lisäillä lämmintä kermaa joukkoon. Voi varmasti esimerkiksi vesihauteessa pehmentää suklaa, jos kerma on sen kovettanut.

    2. Nimetön says:

      Kylmänähän sen tietysti laitoin. No viikonloppuna kokeillaan uudestaan, josko silloin paremmalla onnella. Ja makuunhan tuo ei onneks vaikuttanut. Hyvää oli. Kinuskin tein itse kermasta ja fariinisokerista. Kiitos neuvoista. 🙂

  2. Nanne - Elämää Koivurannassa says:

    Huoh, oih ja voih – tää oli ehkä parasta kakkua mitä olen koskaan syönyt!!! ♥ Kiitos ohjeesta! Mieheni on suuri Snickers-fani ja hänkin oli ihan myyty..eikä ihme!! ☺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close