sunnuntai 22. tammikuuta 2012

"Snickers-piirakka"



Olen vasta nyt muutaman vuoden ajan osannut arvostaan Snickers-patukan makua. Nuorempana ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen suklaapatukka on suunniteltu. Eräänä päivänä päätin kokeilla piirakkaa, joka jäljittelee tuota suklaapatukkaa.



 

Kinuski-suolapähkinäpiirakka
"snickers-piirakka"

120 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
150 g ranskankermaa

Päälle
2 1/2 dl suolapähkinöitä
1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa
200 g maitosuklaata
(1/3 dl kermaa)

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.
Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä.
Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...