Sokeroidut mustikkamuffinssit


Olen
jo kahdesti tehnyt näitä sokeroituja mustikkamuffinsseja. Nyt vasta
toisella kertaa kerkesin kuvatkin saamaan niistä. Nämä ovat ihanan
pehmeitä ja kosteita, juuri sellaisia kuin tällaisten
mustikkamuffinssien kuuluukin olla. Kuorrutuksen tein samaan tapaan kuin
näiden super suosittujen kristallipullien kuorrutuksen aikoinaan.


Sokeroidut mustikkamuffinssit

(12 kpl)

2 1/2 dl maitoa

120 g voita

1 kananmuna

1 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

noin 3 dl mustikoita

Kuorrute

25 g voita

1/2-1 dl erikoishienoa sokeria

Sulata
voi. Vatkaa voi, maito ja kananmuna kevyesti keskenään. Lisää joukkoon
sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi sekoitellen
koukkoon. Voit lisätä mustikat tässä vaiheessa joukkoon tai ripotella ne
suoraan taikinan sekaan ja päälle muffinssivuokiin. Voitele
muffinssipelti kevyesti ja nostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa
noin 15 minuuttia. Kumoa muffinssit pois pelliltä ja nosta ritilän
päälle jäähtymään.

Sulata
voi kuorrutusta varten. Voitele muffinssit päältä ohuelti sulatetulla
voilla pullasutia apunakäyttäen ja pyörittele sokerissa. Nostele
tarjolle.

Vinkki!
Jos ripottelet mustikat suoraan muffinssivuokiin, niin levitä ensin 1
rkl taikinaa pohjalle ja sen päälle mustikoita. Peitä mustikat
taikinalla ja ripottele vielä päälle lisää mustikoita. Mustikoita voit
halutessasi laittaa vielä runsaamminkin.


 Voit myös halutessasi käyttää paperisia muffinssivuokia pellin syvennyksissä. Suosittelen paperistenvuokienkin kanssa muffinssipellin käyttämistä tai vaihtoehtoisesti käyttämään tukevampia
Amerikan muffinssivuokia, joita ihan tavallisissa marketeissa myydään
muutamalla eri merkillä. Pelkissä paperivuoissa muffinssit vain
leviävät, eivätkä niinkään kohoa ylöspäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close