Herkullinen Suklaatoffeejäätelökakku

Tämä
kakku on nyt sellainen, jossa ei kannata kaloreita (tai hintaa) laskea.
Tämä oli minun mielestäni niin hyvää, että jo hieman pohdin ystäväni
ehdotusta – ”pidä resepti salaisena”. Jaan sen nyt kuitenkin teille,
jotta te muutkin saisitte tällä herkutella :o) Kesän lämpimät päivät
ovat ihan nurkan takana, vaikka ei näin ulos katoessa ihan uskoisi.
Onneksi tälläkin hetkellä tuo aurinko luo säteitään ja sulattaa lunta
kesän tieltä pois!

Valmistin
itse tuon kakun 22 cm vuokaan, mutta tuota kinuskijäätelöä jäi vielä
1/2 litraa yli. Tämän vuoksi suosittelen ottamaan suuremman vuoan
käyttöön. Tuo 26cm voisi olla aika sopivan kokoinen vuoka. Toki voi
esimerkiksi 24 cm yrittää, mutta hyvä silloin muistaa, että jäätelöä voi
jäädä hieman yli. Minä pakkasin tuon lopun purkkiin jääkaappiin ja
herkutellaan sillä sitten toisella kertaa.

Suklaatoffee-

jäätelökakku

 Pohja

350 g Domino-keksejä

75 g vähäsuolaista voita

Suklaajäätelö

1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettynä)

7 rkl kaakaojauhetta (sokeroimatonta)

4 1/2 dl vispikermaa

 Suklaaganache

1 dl kermaa

175 g maitosuklaata

Toffeejäätelö

1 prk Kondensoitua maitoa/ dulche de leche (Keitettynä)

4 1/2 dl vispikermaa

 (3 rkl toffee-likööriä)

Murskaa
keksit hienoksi jauhoksi. Sulata voi ja lisää se keksimurun joukkoon ja
sekoita hyvin sekaisin. Laita/pingota noin 26 cm irtopohjavuoan
pohjalle leivinpaperi ja öljyä vuoan reunat kevyesti. Painele keksi
murska vuoan pohjalle ja reunoille, niin korkealle kuin riittää. Nosta
vuoka sivuun.

Kuumenna
miedolla lämmöllä kattilassa suklaaganachea varten suklaa ja kerma. Älä
kuitenkaan keitä seosta. Kun suklaa on lähes sulanutta, nosta kattila
levyltä ja sekoittele kunnes massa on tasaista. Nosta hetkeksi sivuun
jäähtymään.

Vatkaa
kermavaahto vaahdoksi molempia jäätelöitä varten. Tyhjennä keittämätön
kondensoitu maito kulhoon ja  mittaa suklaajäätelöön tuleva kaakojauhe
joukkoon. Sekoitta massa tasaiseksi ja nostele puolet kermavaahdosta
joukkoon. Kaada suklaaganachea massan joukkoon noin 1/3 osan verran.
Kaada suklaajäätelö pohjan päälle, mutta jätä vielä noin 1 dl
pursotuksia varten. Kaada täytteen selaan vielä suklaaganachea (mutta
jätä sitäkin noin 2rkl koristuksia varten) ja pyörittele esimerkiksi
haarukan piikeillä ganache ”marmoroiden” suklaatäytteen sekaan.

Laita
valmiiksi keitetty kondensoitu maito (dulche de leche/kinuski) toiseen
kulhoon ja notkista massa tasaiseksi (yhdessä liköörin kanssa, jos sen
haluat likööriä käyttää). Ota kuitenkin noin 2 rkl kondensoitua maitoa
erilleen koristusta varten. Sekoita loppu kermavaahto ja kondensoidusta
maidosta keitetty kinuski keskenään lähes tasaiseksi. Kaada
toffeejäätelömassa suklaajäätelömassan päälle. 

Laita
suklaaganachesta ja kondensoidusta maidosta keitetystä kinuskista loput
pieniin pakastepusseihin ja leikkaa kulmaan pieni reikä. Raidoita kakun
pinta kauniisti niillä. Nostele vielä loppu suklaajäätelö
pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Pursota suklaajäätelömassaa
koristeeksi kakun reunalle. 

Nosta
jäätelökakku pakastimeen jäätymään mielellään yön yli. Siirrä
jäätelökakku vuoasta tarjoilulautaselle. Leikkaa annoksia terävällä
veitsellä.

Vinkki! Kondensoidusta
maidosta keitettyä kinuskia myydään joissakin kaupoissa valmiina
purkeissa. Jos sellaista ei löydy, niin voit keittää kondesoitua
maitotölkkiä runsaassa vedessä noin kolmen tunnin ajan. Nosta
keittämisen jälkeen purkki varovasti pois kuumasta vedestä ja anna
jäähtyä. Käytä huoneenlämpöistä tai kylmempää kinuskia jäätelön
tekemiseen. Kuuma kinuski sulattaa muuten kermavaahdon.

Vinkki!
Halutessasi voit keittää liköörin, jotta alkoholi poistuu likööristä.
Jäähdytä likööri kuitenkin kunnolla ennen jäätelöön lisäämistä. Likööriä
ei ole pakko käyttää laisinkaan.

Tässä vielä annospala – Nam!

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Hei! Aivan mahtavan kuuloinen resepti! Tämän voi varmaan tehdä pakkaaseen jo useita päiviä ennen kuin aikoo sitä tarjota? Kannattaako kakku nostaa pakastimesta huoneenlämpöön sulamaan hyvissä ajoin? Pysyykö se huoneenlämmössä koossa vai sulaako kuten jäätelö? Vielä yksi kysymys (viimeinen, lupaan!) – säilyykö tähteeksi jäänyt kakku jääkaapissa?

    Kiitos tosi paljon jos ehdit vastailla, haluaisin tehdä tätä jo tällä viikolla!

    Lilia

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Saat kysellä niin monta kysymystä kuin mieleen tulee 🙂 Nuo kysymykset auttavat varmasti myös muita lukijoita. Varsinkin, kun vanhoista resepteistä vanhat kysymykset ja kommentit ovat jääneet blogiongelmien vuoksi "vanhaan blogiin". No, nyt niihin vastauksiin… Voit tehdä kakun valmiiksi pakastimeen hyvissä ajoin. Suojaa vaan kakku, jotta pakastimesta ei tartu makua kakkuun. Nosta hetkeä aikaisemmin huoneenlämpöön tai sitten esimerkiksi jääkaappiin pidemmäksi aikaa ennen tarjoilua. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa, mutta niin että jäätelö sulaa leikattavaksi. Ehkäpä noin 15-20 min huoneenlämmössä olisi hyvä aika (arviolta). Jäätelökakun jäätelö sulaa huoneenlämmössä tavallisen jäätelön tapaan. Koska täyte on jäätelöä, ei se säily kyllä jääkaapissa muuta kuin sulana jäätelönä. JOs haluat tehdä pienempiä esimerkiksi annoskokoisia jäätelökakkuja, niin tee sama resepti pienempiin irtopohjavuokiin tai vaikka silikonisiin muffinssivuokiin. Näin ei tarvitsisi koko kakkua sulattaa. Jos herää lisää kysymyksiä, niin kirjoittele vaan minulle 🙂

  2. Nimetön says:

    Iso kiitos pikaisesta vastauksestasi! Nyt vasta tajusin, että tämä ei ole mikään hyydykekakku vaan täyte taitaa todellakin olla aika nestemäistä ennen pakastamista. Hämäännyin varmaan siitä, kun sanoit laittavasi ylimääräisen täytteen jääkaappiin 🙂

    Nyt heti suunnittelemaan leivontapäivää ja syöjiä tälle 🙂 Kiitos vielä!

    Lilia

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuo ei ole varsinaisesti nestemäistä vaan tuollaista pursotettavaa. Kakku kyllä pakastamisen jälkeen sulaa kuin jäätelö, mutta on tuossa tekovaiheessa vaahtoista, hieman kermavaahtoa vastaavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close