RockyRoad brownies

 

RockyRoad Brownies

Pohja

120 g voita

2 dl sokeria

3 kananmunaa

150 g maitosuklaata

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Päälle

n. 100 g pieniä vaahtokarkkeja

n. 70 g suklaata

Sulata
suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikroaaltouunissa. Vatkaa voi
ja sokeri keskenään. Lisäile kananmunat yksitellen joukkoon koko ajan
hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet
keskenään ja lisäile ne sekoitellen edellisiin. Kaada taikina 15 x 20
cm vuokaan, joka on hyvä suojata esimerkiksi leivinpaperilla tai
voidella rasvalla. Paista noin 40 minuuttia 175 asteessa.

Rouhi
suklaa pieneksi. Ota vuoka pois uunista ja levitä pohjan päälle
vaahtokarkit ja niiden päälle rouhittu suklaa. Pidä vielä uunissa noin 5
minuutin ajan, jotta suklaa ja vaahtokatkit hieman sulavat. Vahdi
kuitenkin paistamista tässä vaiheessa, jotta sulamista ei tapahdu liikaa
ja vaahtokarkkien pinta ei pääse pahasti tummumaan.

Vinkki! Jos et löydä pieniä vaahtokarkkeja kaupasta, voit hyvin pilkkoa isompia vaahtokarkkeja pienemmiksi ja käyttää niitä.


NAM! Näyttipä nämä herkut maistuvan pikkuväellekin :o)

Kommentoi

  1. viulistii says:

    15x20cm vuoassa uunissa, leivos on järkyttävän paksu yli tulee :/ Ja ihan ohjeen mukaan tein.

  2. Pullahiiri/Taru says:

    Voi kuinka ikävä kuulla! Minkälaiseen vuokaan teit tuon? Oliko sinulla kovin matalareunainen vuoka? Tosiaan tuosta tulee noin 4 cm korkea, joten ihan matalaan piirakkavuokaan en suosittele laittamaan. Lisäksi, jos käytit leivinpaperia, niin leivipaperin pitäisi kyllä tukea piirakan reunoja niin, ettei taikina tulisi reunojen yli vaikka massa kohoisikin hyvin. Tuo oma vuokani on tuollainen vanha teräsvuoka, jossa on reunoja mukavasti. Noita on vieläpä minulle hieman eri kokoisina. Sopivat niin hyvin juuri tällaiseen leivontaan.

  3. Unknown says:

    Hauska juttu… oli jakamassa tätä FB:hin… mutta jouluinkin ottamaan sen pois koska teksti oli tämä Voi kuinka ikävä kuulla! Minkälaiseen vuokaan teit tuon? Oliko sinulla kovin matalareunainen vuoka? Tosiaan tuosta tulee noin 4 cm korkea, joten ihan matalaan piirakkavuokaan en suosittele laittamaan. Lisäksi, jos käytit leivinpaperia, niin leivipaperin pitäisi kyllä tukea piirakan reunoja niin, ettei taikina tulisi reunojen yli vaikka massa kohoisikin hyvin. Tuo oma vuokani on tuollainen vanha teräsvuoka, jossa on reunoja mukavasti. Noita on vieläpä minulle hieman eri kokoisina. Sopivat niin hyvin juuri tällaiseen leivontaan. … ei mielestäni ollut hyvää mainosta… mutta ajattelin myös ilmoittaa teille. Hyvää oli ja onnistui täydellisesti 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nyt en oikein ymmärtänyt tekstiäsi. Toivottavasti tuo loppu oli sinun kommenttisi eli onnistuit hyvin tämän reseptin kanssa 😉

  4. Justiina says:

    Tämä menee tänään kokeiluun,ohjetta jpudun hiukan muuttelemaan omiin aineksiin sopivaksi,mut laitanpa sit blogiini merkinnän et oon sun ohjetta käyttänyt 🙂 voin varmaan linkittää sinut blogiini,kun täällä tulee käytyä useinkin selailemassa ohjeita.

  5. Justiina says:

    nyt testasin,kyllä onnistui,tosin tein 2 buokaan,koska luulin että vuokani olisi ollut liian iso,mut olisi se vuoka käynytkin tähän,noo ens kerral sit isommas vuoassa 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommenteistasi! Mukava, että resepti tuli hyvään tarpeeseen ja onnistui hyvin!

  6. Maija says:

    Aattelin kokeilla näitä tänään niin että laitan pätkiksiä pohjaan 😛 saa nähä miten onnistuu! kaupas oli harmi vaan väiskivaahtiksia, ei oo nii hyviä ku oikeet:(

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Pätkis sopii pohjaan varmasti hyvin! Kuulostaa herkulta!

    2. Maija says:

      pätkis vaan ei tykänny oikeen sulaa vaan jäi sellaseks tahnaks mutta vähä soveltaen 😀 nyt uunissa, kattotaan mitä tulee!

    3. Maija says:

      Miten nää leikataan 😀 vaahtokarkki jää kiinni jokapaikkaan!

    4. Pullahiiri/Taru says:

      Ajattelin, että laitoit tuon pätkiksen paloina tuonne sekaan. Jos tuo vaahtokarkki ottaa veitseen leikatessa kiinni, niin ensin kanattaa antaa tuon hieman jäähtyä ja sitten vaikka öljytyllä veitsellä leikata. Öljytyt työvälineet ovat aina vaahtokarkin kanssa hyviä käyttää. Näin ollen ei vaahtokarkit yhtälailla tartu veitseen kiinni. Myös vaahtokarkeissa voi olla eroja tuossa sulamisessa ja leikkaamisessa. Tahmeeta hommaa…

  7. Unknown says:

    Nää on niin hyviä 🙂 monta kertaa tullut tehtyä ja varmasti jatkossakin

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla! Kiitokset palautteesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close