Feta-tomaattipiirakka


Tämän
piirakan täyte tuli iha piirakkaa tekiessä omasta päästäni. Äitini
ihastui tämä piirakan makuun ja kyllä piirakka muutenkin hupeni niin,
että ei tainnut ihan kaikille riittääkään. Onneksi muutakin oli
tarjolla.


feta-tomaattipiirakka

21.02.2010 – 07:50



n.27-30cm vuokaan

Pohja:

200g voita/margariinia

4 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

n. 4 rkl kylmää vettä


Täyte:

200g minitomaatteja (itse käytin oransseja sekä punaisia)

1 prk (Pirkka) Öljymarinoitua fetajuustoa

2-3 rkl marinadi öljyä

1 tl timjamia

ripaus mustapippuria

kuorittuja auringinkukansiemeniä

3 dl kermaa

3 kanamunaa

1 dl juustoraastetta


Sekoita
rasva, suola ja jauhot keskenään. Lisää lopuksi vielä vesi. Sekoita
massa tasaiseksi. Painele rengasvuokan tai piirakkavuokan pohjalle ja
reunoille.

Pilko
tomaatit ja levitä ne sekä fetajuusto pohjan päälle. (jätä muutamia
tomaatteja vielä päälle laitettavaksi) Levitä öljyä muutama lusikallinen
vielä tomaattien päälle. Kaada kulhoon kermat, munat, timjami ja
mustapippuri. Sekoita, niin että munien rakenne rikkoutuu. Sekoita
sekaan vielä juustoraaste. Kaada seos tomaattien ja feta-juuston päälle.
Laita päälle vielä loput tomaatit ja ripottele auringinkukansiemeniä.

Paista 175 asteessa n. 60 min.

Vinkki! Itse
teen nykyään niin, että paistan piirakan aina juhlia edeltävänä päivänä
ja jäähdytän. Lämmitän piirakan sitten juhlia varten uudelleen. Olen
huomannut, että näin piirakka on paljon makoisampi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close