Marja-aroniakakku

 Olen huomannut, että naapuruston marja-aroniapensaat notkuvat täynnä marjoja. Kysäisimpä reippaasti ystäväperheeltä, saisinko käydä hieman heidän puskista marjoja keräilemässä. Tavoitteenani oli tehdä hyvä resepti marja-aronioista. Nuo marja-aroniat ovat nimittäin aika vähän käytettyjä leivonnassa, vaikka ne olisivat hyvin vitamiinipitoisia. 









Ensimmäinen kokeilu ei ihan onnistunut ja asiaa jo hieman valaisinkin tuolla Pullahiiren facebook-ryhmässä noin viikko sitten… Tässä pari kuvaa ensimmäisestä kakusta.







Nyt sitten päätin tehdä toisen kokeilun. Tämä oli mielestäni oikein onnistunut.

Marja-aroniakakku


Pohja

40 g voita

1/2 dl sokeria

1 kananmuna

50 g maitosuklaata

3 rkl kaakaojauhetta

3/4 dl vehnäjuhoja

1 tl leivinjauhetta 

1 rkl maitoa

Täyte

400 g marja-aronioita

3 dl vispikermaa

250 g mascarponea

1 dl + 3 rkl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

4 liivatelehteä

noin 3 rkl vettä


Kuorrute

3/4 tuubia O´hoj Hard topping maitosuklaakuorrutetta

tai

150 g suklaata + 3 rkl kermaa



Sulata suklaa ja nosta sivuun jäähtymään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa voimakkaasti sekaisin. Lisää joukkoon maitosuklaa. Sekoita kaakaojauhe, vehnäjauho sekä leivinjauhe keskenään ja lisää ne vielä edellisiin yhdessä maidon kanssa. 


Pingota noin 22 cm vuokaan leivinpaperi pohjalle ja voitele kevyesti vuoan reunat. Kaada taikina pohjalle ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Nosta vuoka ritilän päälle jäähtymään.


Valmista täyte. Mittaa tehosekoittimeen marja-aroniat, 3 rkl tomusokeria sekä vaniljasokeri. Soseuta marjat sokereiden kanssa. Kaada seos siivilän läpi muutamaan otteeseen, jotta marjoista saadaan sakka erotettua. Laita liivatteet likoon kylmään veteen ainakin noin 5 minuutin ajaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista kulhossa mascarpone yhdessä 1 dl tomusokeria. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja nosta liossa olleet liivatteet kiehuvan veden sekaan. Älä enää keitä. Sekoittele liivatenestettä hetken aikaa ja kaada se marja-aronian sekaan. Lisää marja-aronia-liivateseos mascarponen sekaan. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoittele varovasti tasaiseksi massaksi. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin ainakin noin 4 tunnin ajaksi, mielellään yön ajan. 


Pursota kylmän kakun päälle hard topping kuorrutetta. Kallistele kakkua kevyesti, jotta kuorrute leviää koko kakun päälle ennen kuin jähmettyy. Nosta kakku jääkaappiin hetkeksi. Irroita vuoka varovasti kakun reunoilta ja koristele esimerkiksi marja-aronioilla. 

Jos käytät suklaata kuorruttamiseen, niin mittaa kerma kattilaan ja kuumenna. Kaada kuuma kerma rouhitun suklaan päälle. Sekoittele. Jos suklaa ei sula kokonaan, niin kuumenna muutama ruokalusikallinen kermaa lisää ja sekoita. Kun suklaa on kokonaan sulanut, kaada hieman jäähtynyt seos kakun päälle (levitä paletilla tai veitsellä). Nosta jääkaappiin jähmettymään. Irroita ja koristele kuten edellä on kerrottu.


Vinkki! Tuota kuorrutetta voisi hyvin käyttää myös täytekakun päällä. (Tämä ei ole maksettu mainos, vaan vinkki muille kotileipureille!)


Huom! Suosittelen tosiaan tuota muutamaan kertaan marja-aroniapyreen siivilöimistä, jotta suurin sakka saadaan marjasta erotettua. Tällöin moussesta tulee ihanan tasainen ja samettinen.

(Reseptiä muokattu 10.10.2012 suklaakuorrutteen osalta helpommaksi)



Makoisaa syysviikonloppua!



Täältä lisää tietoa marja-aronian vitamiinipitoisuuksista sekä muista hyvistä terveysvaikutteista.

Kommentoi

  1. Merjan Marsipaanipuoti says:

    Aivan ihanan näköistä! Minullakin taitaa olla yksi pensas pihalla marja-aroniaa, mutta en ole koskaa mitään tehnyt siitä.. Miten kuvailisit tuota täytteen makua? Toistaiseksi niin outo marja minulle vaikka itseltä löytyykin 😉 Mitähän tämä marja tykkää pakastamisesta..? Täytyypä tutkia enemmän netistä..

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Merja kommentistasi! Noita marja-aronioita on niin monissa pihoissa ja marjat jäävät varmasti suurimmilta osin kokonaan käyttämättä. Näin ollen halusin tehdä niistä jotain herkkua. Makua on vaikea arvioida, mutta minun mielestäni tässä kakusssa tuo marja-aronia ei maistu läpi vaan on hyvässä sopusoinnussa tuon suklaan kanssa. Makuraadin kommentteja: "Hyvin on marja-aronian maku saatu häivytettyä"/ "Tätä voisi tarjota ihan kenelle tahansa, tämä on niin hyvää ja hienostunutta" :o) Itsekin olin tosiaan yllättynyt kuinka hyvää kakkua noista marjoista sai aikaiseksi. Pakastamisesta en osaa tarkasti sanoa, mutta miksikäs ei voisi pakastaa. Laitan tuohon kirjoitukseen vielä hyvän linkin marja-aroniatietouteen.

    2. Merjan Marsipaanipuoti says:

      Kiitos! Tämä minun täytyy kokeilla. 🙂 Todella hyvin värjää tuo marja täytteen. Ihana väri. Ja suklaa sopii varmaan täydellisesti makupariksi. Luulisi että tuo pakastaminenkin onnistuu, kuten muillakin marjoilla.

  2. Nnika says:

    näyttä herkulliselta 🙂
    http://makeitaunelmia.blogspot.fi/

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  3. Onpa ihana, että olet kehitellyt käyttökohteen marja-aronioille! Tätä pitää testata!

    Sitten olisin kysynyt neuvoa marsipaanin värjäämiseen. Tarvitsisin ruskeaa marsipaania ristiäiskakkuun, joka näyttää olevan useimmista paikoista nyt loppu. Olen värjännyt marsipaania pastaväreillä, mutta mahtaako värjääminen onnistua kaakaojauheella? Olisi kiva käyttää luononvärejä, mutta tasaisuus ja mahdollinen marsipaanin kuivuminen mietityttävät.

    Lisäksi haluan kiittää uutta blogiasi, ryhmittely helpottaa kovasti mainioiden ohjeidesi selaamista. Toki kauhea työhän tässä on sinulla ollut.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Täällä juuri teen marja-aronioista ja omenoista hilloa. Tuokin tuoksuu erinomaiselle :o) Käyttökohteita on siis tuollekin marja-aronialle monia, kunhan marjat otetaan vaan käyttöön!
      Juuri eilen kakkukurssilla tuosta marsipaanin värjäämisestä kaakaojauheella juttelimme ja kokeilimmekin. Todellakin voit ja kannattaakin värjätä marsipaani kaakaojauheella, mutta tee kiehautetusta vedestä ja marsipaanista paksu tahna. Tuon tahanan ei tarvitse olla kuumaa, mutta hygienia syistä tuo kiehautettu vesi on parempi kuin suoraan hanasta otettu vesi. Työstä tuo tahna marsipaanin sekaan. Jos seos tuntuu löysältä, niin lisäile tomusokeria. Tuo tahna pitää olla juuri ja juuri tahnaa eli vettä ei turhaan kannata lisäillä tuon massan sekaan. Jos massa tuntuu pehmeältä, niin laita se vaikka noin puoleksi tunniksi jääkaappiin ennen työstöä. Värjäys kannattaa tehdä vaikka jo edeltävänä päivänä, jolloin massa saa rauhassa vetäytyä. Kiitos palautteestasi! Mukava kuulla, että eteenpäin ollaan menty 🙂 Työtä on ollut ja on edelleenkin paljon tämän blogin kanssa, mutta hyvä että on nyt toiminnassa!

    2. Hillokin on salettiin hyvää, pitäisi varmaan mennä piha-aidan kimppuun!

      Kiitos neuvostasi, kokeilen värjäämistä saman tien! Haikailen kursseillesi pääsyä, jahka pienin ipana pärjäisi hetken ilman äitiä =)

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Pitää tuota edellistä tekstiä korjata että vedestä ja KAAKAOJAUHEESTA tehdään paksutahna, joka sekoitetaan marsipaanin joukkoon. Toivottavasti ymmärsit tuosta tekstistä tuon oikein, vaikka sanat olivat hieman väärille paikoille menneetkin…

    4. Unknown says:

      Ollaa 8-9vuotiat tyttöi ja ei osata käyttää uunia mutta käytetään kuitenkin lol

  4. Nimetön says:

    Kiva, että olet jaksanut siirtää reseptejä tuolta vanhasta blogistasi! Siellä on useista reseptejä, joita olen kokeillut tai aikonut kokeilla. Esim. konsendoidusta maidosta tehty jäätelökakku on kokeilulistalla, niin hyvältä se kuvassa näyttää! Kun vain saa sopivan määrän vieraita ensin kylään 🙂

    Ja kakkukursseillesi varmasti osallistun, jos ne vain jatkuvat ja sopiva väli löytyy. Hienoa, että tuohon on mahdollisuus, tuollaista on kaivattukin!

    Tästä reseptistä olisi kysymys. Marja-aronioita ei itsellä ole, mutta tuota suklaakuorrutetta (suklaa + kerma) kokeilin toiseen kakkuun. Olen useamman kerran yrittänyt tuollaista kuorrutetta, mutta joka kerta on joku mennyt pieleen. Luulin, että se johtuu siitä, että olen ottanut suklaan ja kermaan suhteen 'omasta päästä'. Niinpä ajattelin, että nyt varmaan onnistuu. Eikä mitä! Samanlainen kiiltavä, kimmoisa pallero suklaasta tuli kuin ennenkin! Ei siis mitään kastikemaista… Käytin siis Fazerin sinistä (haluaisin saada juuri tästä suklaasta hyvän kuorrutteen) ja laitoin sen sekä kerman vesihauteeseen (suklaa huoneenlämpöistä, kuohukerma jääkaapista). Joukkoon ei päässyt vettä eikä vesihöyryä, siitä ei ole kyse. Jostain syystä joka kerran, kun sekoitan tuohon suklaaseen kermaa, aina tulee tuo sama lopputulos yritin tuota sitten mikrossa tai vesihauteessa. Osaatko sanoa, että missä vika? Niiiin haluaisin saada tuon kuorrutteen onnistumaan Fazun sinisestä!

    Ps. Voin olla väärässä, mutta tarkoititko tuossa marsipaanin värjäyksessä (edelliset kommentit), että vedestä ja kaakaojauheesta tehdään tahna? Vai tosiaan vedestä ja marsipaanista?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitokset viestistäsi. Suklaa on tarkka kaveri ja lämpötilat ovat todella tarkkoja. Lisäksi suklaalaaduissa on niin paljon eroja. Erottuuko sinulla rasva tuosta seoksesta vai meneekö se vain kovaksi ja kiiltäväksi? Suosittelen ensi kerralla kokeilemaan kermatilkan kuumennusta ja sen sekoittamista suklaarouheen tai -palojen sekaan. Kuorrutteenhan saisi tehtyä ihan sillä, että sulattaisit suklaata, mutta siitä tulee sitten kova. Kermalla tuota saa hieman juoksevammaksi. Palaan tähän suklaa-asiaan vielä…
      Itse tosiaan käytin tällä kertaa tuota kastiketta ja se toimi mainiosti ja makukin oli mielestäni hyvä ja kakkuun todella sopiva.

      Kakkukurssit jatkuvat myös kevällä. Kunhan saan kevään aikataulut yksityiskurssien ja muiden aikataulujen osalta valmiiksi, niin laitan kurssiaikataulut ja sisällöt taas esille.

      Joo, siis ilman muuta vedestä ja kaakaojauhosta paksu tahna! Pitää heti käydä korjaamassa tuo tuohon edelliseen! Kiitos huomiosta!

    2. Pullahiiri/Taru says:

      Vielä lisäisin edelliseen, että kun halusit tuollaista kaadettavaa "kastikemaista" kuorrutetta, niin lisäile tuota kermaa reilummin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suklaan ja kerman suhde pitää olla sellainen, että se kuitenkin jähmettyy kakun päälle. Tuolla yllä olevalla ohjeella tulee sellaista paksumpaa, enemmän veitsellä levitettävää.

  5. Ninni says:

    Kokeilin tätä viikonloppuna ja tästä tuli tosi hyvää. Vieraanikin kehuivat tätä kovasti. Kiitos hyvästä ohjeesta.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva, että tulit jättämään viestiä. On niin mukava aina kuulla leivontakokeiluista. Ja onhan näistä aina hyötyä myös muille blogin lukijoille. Kiitos sinulle!

  6. Vaaleanpunainen nonparelli says:

    Itse olen kanssa innostunut testaamaan marja-aronioita leivonnassa ja ensimmäinen kokeilu oli marja-aronia curdia. Yllätyin miten hyvälle tuo tahna maistui, kun nuo marjat muuten ei hirveän hyvänmakuisia ole!:) Tänään sitten kokeilin tehdä hyydykekakkua ja lopputulos oli suunilleen samanlainen kuin sinun ensimmäisessä kokeilussa.. Täyte muuttui todella ryynimäiseksi ja neste rupesi valumaan kakusta jo ennen kuin ehdin laittaa jääkaappiin hyytymään.. Mielestäni aika erikoinen reaktio. Kyseessä oli siis eräänlainen marenkihyydykekakku ja vastaavanlaisia olen tehnyt monesti aikaisemmin mm. mansikoilla ja puolukoilla..

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Eilen juuri juoksulenkillä noita marja-aronioita mietin. Pitäisi käydä naapurustossa keräilemässä aroniapurskista marjat talteen 🙂 Tosiaan en nyt millään muista minkälaista reseptiä käytin tuohon ensimmäiseen kakkuun. Tämä toinen kuitenkin onnistui oikein hyvin. Pieni muistikuva olisi, että olisin käyttänyt myöskin jotain valkuaisvaahtoa tuossa pohjassa. Voisikos olla, että tuo vatkattu valkuainen vetistyisi tuon marja-aronian kanssa? Olisko sinullakin käytössä valkuaisvaahto tuossa hyydykekakun täytteessä?

    2. Vaaleanpunainen nonparelli says:

      Joo, minullakin oli valkuaisvaahto täytteessä. Aika erikoisen näköiseksi meni tuo täyte tosiaan, ihan kuin seassa olisi ollut mannaryynejä.

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Se on sitten varmaan se, ettei marja-aroniaa ja valkuaisvaahtoa voi yhdistää – näin luulisin. Ihan samanlainen reaktio oli minullakin. Kakku vain lillui nesteessä lautasella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close