sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luukku 2: Kuorrutetut Domino-tikkarit



Nämä herkut ovat olleet jo facebookryhmässä esillä joulukalenterin "logona", mutta nyt valmistusohjekin tulee esille. Nämä ovat mukavia tarjottavia vaikka joulua odotteleville lapsille. Meillä nämä menivät nopeasti loppuun.




Kuorrutetut Domino-tikkarit

8 kpl Domino-keksejä
n. 185 g valkosuklaata
jäätelötikkuja tai muita sopivia tikkuja

Laita keksit todella miedolle teholle mikroaaltouuniin, jotta täyte hieman pehmenee. Työnnä jäätelötikut täytteen sisään ja paina kevyesti. Nosta keksit jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Sulata valkosuklaa miedolla teholla mikrossa tai liedellä vesihauteessa. Voit hyvin laittaa kuumuutta kestävän lasin tai mukin kuumaan veteen ja kaataa sulatetun valkosuklaan siihen, niin valkosuklaa pysyy hyvin kuorrutusvalmiudessa. Ota keksit jääkaapista ja upota yksi kerrallaan valkosuklaaseen. Nosta tikkarit esimerkiksi kylmän kylmäkallen päälle, jonka suojana on leivinpaperi. Tällöin valkosuklaa ei pääse juurikaan leviämään kuorruttamisen jälkeen. Ripottele sulan valkosuklaan päälle koristeiksi esimerkiksi nonparelleja tai pursota sulalla suklaalla koristeita.




 Keksitikkari maistiaispalan jälkeen :)

9 kommenttia:

  1. Hei, mikä loistava idea! Tätähän pitää testata! Ihanaa muuten kun voi tulla joka päivä kurkkaamaan uuden jouluisen reseptin (ja mitä muuta nyt onkaan tulossa) täältä. :)

    VastaaPoista
  2. Näitä pitää kyllä itsekin kokeilla tehdä tässä joku päivä! Helppo ohje ja mitään sen erikoisempia aineksiakaan ei näihin tikkareihin tarvita. Kiitokset taas hyvästä ideasta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana idea jälleen ja mikä parasta niin helppo!

    VastaaPoista
  4. Tätä pitää myös testata!=)

    VastaaPoista
  5. Näistyä tuli mukavan jouluisen näköisiä ja tosiaan lapset pitivät näistä! Pitää kyllä varmasti joihinkin lasten pikkujouluihin tms. tehdä näitä uudestaan tarjolle. Kukapa ei Dominoista tykkäisi :)

    VastaaPoista
  6. tesattu ja hyvin onnistui, kiitos vinkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Minäkin tein lasten kanssa myyjäisiin näitä yhden paketillisen. Suklaan menekki ei ole noin paljon kuin resptissä sanotaan, mutta sitä on hyvä olla reilusti, jotta nuo keksit saa siististi kuorrutettua. Lopusta voi sitten tehdä vaikka konvehteja tai muita makeisia.

      Poista
  7. Säilyvätköhän nämä jouluun asti, jos nyt tekee?lähinnö siis mietin tuota kerran sulatettus ja jäähdytettyä suklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin näiden säilyvän, mutta itse tekisin nämä vasta hieman lähempänä tarjoiluajankohtaa. Olen aina sellainen "varman päälle" tyyppi :) Eihän näissä ole kuin valmiita keksejä sekä suklaata eli ei mitään huoneenlämmössä nopeasti pilaantuvaa. Toki aina riippuu hygieniasta eli puhtaat alustat ja välineet.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...