maanantai 27. helmikuuta 2012

Mokkamuffinssit Nougatkuorrutteella





Tämän reseptin idea lähti tuplanougat patuukoista. Mietin herkullista kuorrutetta ja koska kaapista löytyi sekä kermaa että Maraboun Doppel nougat-patukoita, kokeilin niistä muffinsseihin kuorrutetta. Tätä voisi herkullisuutensa vuoksi käyttää vaikka piirakkaan tai kokonaiseen kakkuunkin täytteeksi ja kuorrutteeksi - Nam! Oli muuten herkkua, joten suosittelen varsinkin tuota kuorrutetta kokeilemaan, jos on yhtään nougatfani!



Muffinssiksi halusin mehevän ja kostean pohjan. Kaapista löytyi yksi frezza mocca pullo, jonka olin ostanut vain pullon vuoksi (kun kahvia en itse juo). Nyt sain sen käytettyä näihin muffinsseihin. Toisen ostamani pullon käytin esikoisen synttärikakkuun, jonka olenkin unohtanut päivittää tänne blogiin. Se pitääkin laittaa tänne mahdollisimman pian, etten unohda kokonaan. Nuo frezza pullot ovat oivia maitopulloja kuvausrekvisiitaksi :o)





Mokkamuffinssit
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1/2 dl kermaa
2 dl Frezza mocca (black toffee)
60 g voita
(100 g hasselpähkinäsuklaata)

Sulata voi ja nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, kerma, Frezza mocca sekä sulatettu voi. Lisää nestemäinen seos keskenään sekoitettujen kuivien aineiden joukkoon. Rouhi vielä halutessasi muffinssien joukkoon hasselpähkinäsuklaata. Sekoita massa tasaiseksi. Jaa taikina joko reiluun kahteen pellilliseen minimuffinsseja tai reiluun pellilliseen normaalikokoisia muffinsseja. Paista 175 asteessa muffinssien koosta riippuen noin 15 minuuttia. Nosta muffinssit pois pellistä ja anna jäähtyä. Nämä jäävät meheviksi ja kosteiksi sisältä, eivätkä nousseet ihan kamalasti paistonaikana, joten muffinssi vuoat voi täyttää aika täyteen.

Nougat-kuorrute
150 g (3 kpl) Doppel nougat-patukoita
3 dl vispikermaa

Mittaa kattilaan suklaapatukat sekä 1 dl kermaa. Kuumenna, kunnes patukat ovat sulaneet. Lisää joukkoon loput kermat ja sekoita tasaiseksi. Nosta kylmään jäähtymään. Vatkaa ennen käyttöä kuorrute vaahdoksi. Pursota tai levitä veitsellä muffinssien päälle.
Kuorrutteen päälle pursotin koristeeksi hieman valmista suklaakastiketta.


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Mansikkajuustokakku

Mansikan innoittamana päätin viime viikolla leipoa mansikkajuustokakkua. Mielessäni oli paljon punakampi väri täytteeseen, joten väriä olisin kaivannut enemmän. Maku oli kyllä mansikkainen :o) Itse olen täysin noiden paistettavien juustokakkujen pauloissa. Ne ovat kyllä niin herkullisia. Mielestäni sopivat erinomaisesti vaikka jälkiruoaksi hyvälle illalliselle tai vaikka sunnuntain päivälliselle. Voi kun vielä olisi ollut kotimaisia (tuoreita) mansikoita tarjolla koristeeksi - Nam!



Mansikkajuustokakku

Pohja
100 g digestive-keksejä
40 g suolatonta voita
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl tomusokeria
½ rkl vaniljasokeria

Täyte
750 g mascarpone-tuorejuustoa
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
400 g mansikkasosetta
2 rkl maissitärkkelystä
1 rkl vaniljasokeria
4 kananmunaa

Päälle
Mansikkasiirappi:
200 g mansikoita
½ dl sokeria
1 dl vettä
noin 1 rkl maissitärkkelystä

noin 1 dl kermavaahtoa

 Murskaakeksit yhdessä tomusokerin, kaakaojauheen ja vaniljasokerin kanssa. Lisää joukkoon pehmeä voi ja sekoita tasaiseksi. Painele noi 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Vuoan pohjalle on hyvä pingoittaa leivinpaperi ja voidella vuoan reunat.
Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon kondensoitumaito (suoraan purkista, keittämättömänä). Sekoita massa tasaiseksi. Sekoita jokkoon vielä mansikkasose, maissitärkkelys sekä vaniljasokeri. Lisää sekoitetun massan joukkoon vielä kananmunat. Sekoita sden verran, että massa menee kokonaan sekaisin, älä kuitenkaan ylivatkaa.
Kaada täytemassa keksipohjan päälle. Laita kaksinkertainen folio suojaamaan vuokaa, kun vuoka laitetaan vesihauteeseen. Voit halutessasi myös suojata vuoan päältä foliolla, jolloin kakun pinta ei ota väriä paiston aikana. Tee vesihaude ottamalla iso paistovuoka ja laitamalla kakkuvuoan sen sisään. Kaada kiehuvaa vettä noin 2/3 osan korkeudelle kakkuvuoan reunasta.
Paista noin 175 asteessa noin 60 minuuttia. Käännä uuni sen jälkeen pois päältä ja anna kakun olla vielä noin 30 minuuttia jäähtyvässä uunissa.
Nosta tämän jälkeen paistovuoka pois uunista, poista foliokääreet ja nosta kakkuvuoka ritilän päälle jäähtymään. Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin viilentymään jääkaappikylmäksi.
Mittaa kattilaan mansikat ja kaada päälle vesi sekä sokeri. Keittele mansikoita pienellä teholla, kunnes ne sulavat. Kaaha mansikat liemineen siivilään (älä painele mansikoita - sumentaa seosta) ja siivilöi mansikan palat pois keittäessä muodostuneesta mansikkasiirapista. Anna siirapin jäähtyä vielä hetki. Lisää jäähtyneen mansikkasiirapin sekaan vielä tarvittaessa maissitärkkelystä ja kiehauta seos koko ajan sekoittaen. Pursota kakun reunat kermavaahdolla ja kaada hieman jäähtynyt mansikkasiirappi lusikan avulla kakun päälle. 

Mukavaa viikonloppua teille kaikille lukijoille!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Laskiaissunnuntain pullat


Meillä vietettiin 9v. poikamme syntymäpäiviä sukulaisten ja ystävien kesken. Kamala sää, sairastelut ja juuri edellisenä päivänä olleet synttärijuhlat hieman verottivat vieraita, mutta mukavasti ihmisiä kuitenkin runsaasta lumisateesta huolimatta pääsi paikalle.
Pojan ehdotonta herkkua on pulla, joten tarjoilujen toivelistalla oli joko pullaa tai kardemummakakkua. Näin laskiaissunnuntain kunniaksi tarjosimme sankarille ja vieraille tietenkin pieniä laskiaispullia muiden herkkujen lisäksi.





Laskiaispullat
(kaksi pellillistä)

5 dl vettä
25 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1-2 tl kardemummaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 g voita
1 kananmuna voiteluun
raesokeria

Täyte
4 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
mansikkahilloa

Lämmitä neste kädenlämpöideksi ja murenna hiiva nesteen sekaan. Lisää myös sokeri ja suola sekä kardemumma joukkoon ja sekoitteke seosta hieman. Lisäile vehnäjauhoja vähitellen joukkoon. Lisää alustuksen loppuvaiheessa voi ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisäile jauhoja tarpeen mukainen määrä ja jätä niitä hieman myös leivontaan. Annan taikinan nousta lämpimässä paikassa kaksin kertaiseksi.
Jaa taikina yhtä suuriin osiin, määrä riippuu siitä kuinka suuria pullia haluat. Pyörittele pullat palloiksi ja nostele leivinpaperin päälle nousemaan. Voitele pullat kananmunalla ja ripootele päälle raesokeria. Paista noin 200 asteessa noin 10 minuutin ajan. Pullien koko määrää paistolämpötilan ja ajan. Anna pullien jäähtyä.
Leikkaa pullista "lakki" irti. Vatkaa kerma sokereiden kanssa vaahdoksi. Levitä pullille hieman mansikkahilloa ja pursota kermavaahto päälle. Nosta lakki kermavaahdon päälle.


Isommissa laskiaispullissa yleensä koverran tuota pullaa sisältä ja teen pullasta, hillosta ja kermavaahdosta mössön, jolla täytän koverretun pullan. Lisäksi kermavaahtopursotukset tietenkin mössön päälle.


Nyt on taas urakalla juhlittu, joten on mukava että työntäyteisen viikonlopun jälkeen saamme heittäytyä hiihtolomalle. Nyt ainakin lunta piisaa, joten eiköhän sitä ainakin lumileikkeihin pääse, jos ei ihan laduille hiihtämään. Mukavaa tulevaa hiihtolomaviikkoa (ainakin etelä-suomessa) kaikille!





maanantai 13. helmikuuta 2012

Ystävänpäivän muffinssit


Ystävänpäivä on ihana herkuttelupäivä ja ystävien muistamisen päivä. Olen itse sitä mieltä, että on hyvä olla yksi päivä vuodessa, joka muistuttaa ystävien olemassa olosta, mutta jokaisen päivän pitäisi kuitenkin arjessa olla se oman ystävän tai omien ystävien päivä. Jos nyt ystävänpäivänä jäi kortit laittamatta postiin tai jokin kiva mielessä pyörinyt yllätys tekemättä, niin tee se vaikka huomenna. Myös silloin on tärkeä muistaa omaa ystävää! Muistaminen voi olla vaikka yhteydenotto kirjeitse, sähköpostilla tai puhelinsoitolla!



Suklaamuffinssit marenkikuorrutteella
(noin 30-40 minimuffinssia)

Muffinssit
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1/2 dl öljyä

Kuorrutus
1 1/2 dl sokeria
2 rkl punajuurien lientä
3 rkl vettä
2 valkuaista
(sydänkoristeita)

Mittaa ensin kuivat aineet yhteen kulhoon ja sekoita ne keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, kananmunat sekä öljy keskenään ja lisää ne sekoittaen kuivin aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja jaa paperisiin minimuffinssivuokiin. Jos et halua muffinssien leviävän vaan kohoavan, niin käytä muffinssipeltiä. Paista 175 asteessa noin 12 minuutin ajan. Nosta ritilälle jäähtymään.
Mittaa kattilaan sokeri sekä punajuuriliemi ja vesi. Laita lämpömittari kattilaan ja kansi kattilan päälle. Kuumenna seosta siirapiksi noin 116-120 asteeseen. Kuumentamisen aikana laita valkuaiset kuumuutta kestävään (mielellään metalliseen) vatkauskulhoon ja vatkaa valkuaisia vaahdoksi. Kun sokeriliemen lämpötila on kohonnut haluttuun asteeseen, kaada liemi valkuaisten sekaan ja vatkaa kunnes vaahto on jäähtynyt.
Nosta vaahto pursotuspussiin, johon olet valinnut haluamasi pursotusterän eli -tyllan. Pursottele muffissien päälle haluamasi näköinen kuorrute. Kuvan muffinsseissa käytetty pyöreäpäivä tyllaa. Ripottele päälle koristeita.


Haluan toivottaa omalta osaltani hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille sekä blogikavereille ja tietysti kaikille "oikean elämän" ystäville - niin vanhoille (lapsuuden ajoista asti ystävinä olleille ystäville) kuin uusillekin!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sokeroidut mustikkamuffinssit


Olen jo kahdesti tehnyt näitä sokeroituja mustikkamuffinsseja. Nyt vasta toisella kertaa kerkesin kuvatkin saamaan niistä. Nämä ovat ihanan pehmeitä ja kosteita, juuri sellaisia kuin tällaisten mustikkamuffinssien kuuluukin olla. Kuorrutuksen tein samaan tapaan kuin näiden super suosittujen kristallipullien kuorrutuksen aikoinaan.



Sokeroidut mustikkamuffinssit
(12 kpl)

2 1/2 dl maitoa
120 g voita
1 kananmuna
1 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
noin 3 dl mustikoita

Kuorrute
25 g voita
1/2-1 dl erikoishienoa sokeria

Sulata voi. Vatkaa voi, maito ja kananmuna kevyesti keskenään. Lisää joukkoon sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi sekoitellen koukkoon. Voit lisätä mustikat tässä vaiheessa joukkoon tai ripotella ne suoraan taikinan sekaan ja päälle muffinssivuokiin. Voitele muffinssipelti kevyesti ja nostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa muffinssit pois pelliltä ja nosta ritilän päälle jäähtymään.
Sulata voi kuorrutusta varten. Voitele muffinssit päältä ohuelti sulatetulla voilla pullasutia apunakäyttäen ja pyörittele sokerissa. Nostele tarjolle.

Vinkki! Jos ripottelet mustikat suoraan muffinssivuokiin, niin levitä ensin 1 rkl taikinaa pohjalle ja sen päälle mustikoita. Peitä mustikat taikinalla ja ripottele vielä päälle lisää mustikoita. Mustikoita voit halutessasi laittaa vielä runsaamminkin.


 Voit myös halutessasi käyttää paperisia muffinssivuokia pellin syvennyksissä. Suosittelen paperistenvuokienkin kanssa muffinssipellin käyttämistä tai vaihtoehtoisesti käyttämään tukevampia Amerikan muffinssivuokia, joita ihan tavallisissa marketeissa myydään muutamalla eri merkillä. Pelkissä paperivuoissa muffinssit vain leviävät, eivätkä niinkään kohoa ylöspäin.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Runebergin päivän perinteiset tortut


Tänään on varmasti monessa taloudessa vietetty Runebergin päivää nauttimalla Runebergintorttuja. Niin meilläkin :o)

En tiedä, olenko jo aikaisemmin kertonut täällä blogissa Runebergin päivään liittyvän tarinan. Päivä nimittäin aina muistuttaa minua aina lapsuudessa tapahtuneesta tulipalosta mummolassa. Itse olin muutaman kilometrin päässä kotosalla äitini kanssa Runebergin päivän aamuna, kun puhelin soi. Äitini oli juuri saanut tortut uunista ja meni vastaamaan puhelimeen. Mummoni huusi puhelimesaa "meillä on tulipalo!" Äitini hyppäsi autoon ja huikkasi minulle, että soita hätänumeroon. Ne tuuttaukset hätänumerosta tuntuivat ikuisuudelta. Onneksi kaikki selvisivät ehjinä tulipalosta. Asuntokin koki vain pintavaurioita.


Näihin leivoksiin käytin tätä jo aikaisemmin hyväksi havaitsemaani reseptiä. Taitaakin olla jo ainakin kolmas vuosi, kun samaa reseptiä käytön. Mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Lisäksi tuo Ikean muffinssivuoka on juuri tähän sopiva, koska muutoin mielestäni muffinsseista tulee aika omituisen muotoisia tuolla vuoalla. Tähän se sopii oikein hyvin. Voi olla, että muffinsseja joutuu hieman tasoittamaan, kun muffinssin kääntää ympäri. Näin minä tein. Jos haluat leivoksia kostuttaa, niin tuo kostutus on varmasti hyvä laimentaa vedellä. Minusta nämä eivät välttämättä tarvinnut kostutusta lainkaan.



Juhlapäivän iltana piti vielä äänestämässä käydä ja nyt pikku hiljaa valmistaudutaan telkkarin ääreen vaalivalvojaisiin. 

Monta aihetta juhlaan tänään!

torstai 2. helmikuuta 2012

Vohvelikeksit



Eräänä päivänä esikoisen kotiutuessa koulusta oli pieni hetki ilman pikkusisarusten seuraa. Keksin, että poika voisi leipoa. Tällä kertaa hän halusinkin leipoa sitten ihan yksin eli äiti sai neuvoa ja ohjata, mutta poika itse leipoi.



Herkullisia nämä vohvelikeksit olivatkin. Voi kun olisi vielä sellainen ohuen ohut tai kuvioitu vohvelirauta, niin sais tehtyä hienoja keksejä. Yhdellä Amerikan reissulla sellaisen näinkin, mutta silloin en sitä mukaani napannut. Viime reissulla oikein etsin tietynlaista vohvelirautaa, mutta sellaista ei sitten löytynytkään. Jos jollain on tietoa, mistä saisi ostaa erilaisia vohvelirautoja, niin vinkatkaahan joko sähköpostiin tai kommenttilaatikkoon asiasta!

Vohvelikeksit

100 g voita
2 1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja lisää edellisiin.
Kuumenna vohvelirauta ja lusikoi tai pursota purssista taikinaa kuumalle raudalle. Laita kansi kiinni ja anna keksien paistua. Nosta keksit jäähtymään ritilän päälle.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Meillä vohvelipannu itse ilmoittaa, kun keksit ovat valmiit,
joten kannattaa tutustua omaan vohvelipannuun ja kuinka sillä paistetaan.


Tässä vohvelikeksit jäähtymisvuorossa.


Leipurin omissa käsissä rapsakat keksit! Nam!



Ja muuten tuo pullo ei ole mitään pelkkää kuvausrekvisiittaa vaan, meillä juodaan oikeasti maito nykyään lasipullosta eli olemme tinkimaidon käyttäjiä. Käymme hakemassa noin kolme kertaa viikossa maidot tuosta muutamien kilometrien päästä, suoraan maitotilalta. Ja tosiaan emme asu missään kovinkaan maalla vaan ihan pääkaupunkiseudulla, kehä III:n ulkopuolella kylläkin :o)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...