tiistai 22. tammikuuta 2013

Arretje Nof cake


Tämä on perinteinen Hollantilainen suklaakakku, jota ei paisteta lainkaan. Muistuttaa kovasti mielestäni mummoni valmistamaa Rex-kakkua, jonka valmistaminen on itseltäni jäänyt vielä kokeilematta. Lupaan tehdä tuon Rex-kakunkin jonain päivänä. Siihen vaan muistaakseni tulee sellaisia aineksia, joita ei aina omasta kaapista löydy. Saksassa samankaltainen kakku taitaa olla nimellä kalter hund. Tä Arretje Nof-kakku on erittäin helppo ja nopea toteuttaa. Tämä resepti on nyt á la Pullahiiri eli omaan makuun muokattu kakku.




Arretje Nof cake
Arretje Nof kakku
á la Pullahiiri

3 kananmunaa (L-koko)
3 dl sokeria
1 1/2 dl kaakaojauhetta
400 g voita
noin 175 g keksejä

Mittaa kulhoon kananmunat, sokeri ja kaakaojauhe. Vatkaa hyvin sekaisin. Sulata voi hyvin ja lisää joukkoon. Vatkaa vielä hyvin sekaisin. Vuoraa suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (vetoisuus noin 1 1/2 litraa) leivinpaperilla ja levitä pohjalle kaakaomassaa. Laita kerros keksejä ja levitä taas kaakaomassaa päälle. Jatka kuten edellä niin monta kerrosta, että kaikki kaakaomassa on käytetty ja kaakaomassa jää päällimmäiseksi kerrokseksi. Nosta jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi. 

Kumoa kakku tarjoilualustalle ja poista leivinpaperi kakun ympäriltä. Leikkaa kakusta haluamasi kokoisia siivuja tarjolle.

Vinkki! Jos käytät esimerkiksi Marie- tai Digestivekeksejä, paloittele keksit hieman pienemmiksi. Minä käytin kanelilla kuorrutettuja neliskulmaisia keksejä, jotka laitoin kokonaisina vuokaan. Näin sain kauniit ja tasaiset keksikerrokset. Tuo kanelikin sopi kakkuun oikein hyvin.


24 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen ja keksit toivat varmasti kivaa rapsakkaa koostumusta kakkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitin hieman tuota kakun leikkaamista, mutta se onnistuikin todella helposti. Keksit olivat juuri sopivasti pehmentyneet, mutta rapsakkuuttakin oli vielä tallella. Tämä kakku pääsi meidän perheen suosioon :)

      Poista
  2. Upean näköinen jaa helppo kakku! Itellä tekee vaan pahaa kun ajattelen että siinä raakaa kananmunaa :D Mutta tää vaan mun oma fobiani... Montaa ruokainhokkia ei ole mutta raaka kananmuna on sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen :) Itsekään en ole kovasti tykännyt noita raakoja kananmunia käyttää, mutta tässä oli "pakko" kokeilla. Kananmunan maku ei tule siis millään tavoin läpi, eikä sitä oikeastaa syödessä muistakaan, että ne raakana tuonne laitettiin. Aika moni suklaamousse sekä esimerkiksi majoneesi sisältää raakaa kananmunaa, mutta eipä sitä syödessä ajattele.

      Poista
  3. Pakko kokeilla, kun on sukurasitetta Hollannin suuntaan ;)


    Mari S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sittenhän resepti on oiva, jos on lisäksi vielä sukurasite :)

      Poista
    2. Jos muuten saat selville tämän kakun varsinaista alkuperää, niin kerro täälläkin asiasta. Miellelläni kuulen lisää, koska netistä aika huonosti löytyi tarkkaa kakun historiaa.

      Poista
  4. Pakko muuten kysyä, että kävisikö tuohon kekseiksi Bastogne-keksit?? :)


    Mari S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan myös nuo voisivat käydä. Ovat toki hieman paksumpia ja kovempia kuin nuo minunkäyttämäni ja suosittelemani keksit. Voi siis hieman haitata leikkaantuvuutta, mutta kokeile ihmeessä. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista
  5. Rex-kakkua on itsekin pitänyt monesti tehdä. Eikös siihen tule kookosrasvaa vai muistankohan väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Rex-kakkuun tulee tuota kookosrasvaa ja sitä on harvemmin omassa keittiössä... Pitää kyllä joku päivä tuo Rex-kakkukin leipoa. Josko ensi kauppakerralla muistasi tuon kookosrasvan ostaa...

      Poista
  6. Munia ei siis sen kummemmin vaahdoteta? Miten kakkusi näyttää niin ilmavalta, vai eikö se ole kuvassa vielä täysin kovettunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munat vaahdotetaan kevyesti tuossa sokerin ja kaakaojauheen kanssa. Lopuksi joukkoon lisätään tuo voi ja vatkataan kevyesti massa sekaisin. Tuollaiseksi se sitten muuttui :) Mitään sen suurempaa vatkausta en tehnyt. Koko kaakaomassan tekoon kului noin 5-10 minuuttia eli nopeaa hommaa!

      Poista
    2. Lisäys vielä: Kuvaa ottaessani kakku oli ollut noin 18 tuntia jääkaapissa eli oli hyvin kovettunut. Tuollaiseksi pinta vain tuli.

      Poista
    3. Selvä! Kokeilin, jääkaapissa odottaa! (ei vaan ollut kuin oivariini 60% joten sulatin sekaan vähän tummaa suklaata jos se kompensoisi voin puuttumista)

      Poista
    4. Tule kertomaan miten onnistuit :) Toivottavasti maistuu teillekin! Meillä makuraati hyväksyi todella hyvin "arvosanoin" tämän kakun!

      Poista
  7. Kaunis kakku ja mukavan erillainen idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika vähän näihin olen missään törmäillyt, mutta kun näin kerran, niin piti heti kokeilla. Tämä kun on vielä tehty sellaisista raaka-aineista, joita aina löytyy kotoa!

      Poista
  8. Onpas jänskä ja kauniinkin siitä vielä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieman erilainen kakku taas kerran :)

      Poista
  9. olen monessa postauksessasi katsonut miten hienosti osaa ottaa kuvia ja herkullisen näköinen kakku :) mistä olet ostanut noita puna-valko raidallisia pillejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistelisin, että nuo puna-valkoiset pillit tilasin ruotsista klaraform.se liikkeestä.

      Poista
  10. En saanut sen kummemmin tietoa kakun taustasta tai muusta, kuin että se on hollantilaisten versio tiramisusta :) Hollannissa kakussa käytetään pitkulaisia lange vingers (pitkät sormet) keksejä.

    Mari S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit tuokin tänne kertomaan. Aika hauska tuo vertaus tiramisuun. Onhan näissä kasaustyyleissä hieman samaakin, mutta rakenne on sitten kaikkea muuta :) Kniitos kommetistasi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...