keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pretzel brownies



Jokin aika sitten ostin kaupasta pussillisen pretzelsejä. Tuli mieleeni, että näistähän voisi leipoa jotain. Törmäsin jossain sivustolla herkullisen näköiseen pretzel brownies-kuvaan. Tuolloin ohitin sen, mutta tuo kuva jäi mieleeni. Joku viikko sitten lähdin tuota kuvaa taas etsimään, mutta en mistään enää löytänyt johtolankoja juuri tuohon tiettyyn reseptiin. Monia samantapaisia reseptejä löytyi, mutta se yksi puuttui... Lähdin suunnittelemaan monen reseptin pohjalta ja yhdistellen omaa pretzel brownie-reseptiä.




Pretzel brownies

Pohja
120 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria


Kuorrute
60 g voita
60 g vaahtokarkkeja
60 g tummaa suklaata
3 rkl maitoa
3-4 dl tomusokeria

pretzelsejä


Sulata suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikroaaltouunissa. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisäile kananmunat yksitellen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne sekoitellen edellisiin. Kaada taikina 15 x 20 cm vuokaan, joka on hyvä suojata esimerkiksi leivinpaperilla tai voidella rasvalla. Paista noin 20-25 minuuttia 175 asteessa. Tarkista kypsyys painamalla esimerkiksi cocktailtikku paistettavaan pohjaan. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on pohja valmis. Pohja kuivahtaa liian pitkällä paistoajalla nopeasti, joten paiston aikana kannattaa seurailla pohjan kypsymistä.

Mittaa kuorrutteen ainekset paksupohjaiseen kattilaan tomusokeria lukuunottamatta. Kuumenna seosta niin, että kaikki ainekset sulavat. Lieden lämpötilaa kannattaa säätää niin, ettei seos pala pohjaan. Kun kaikki on tasaista seosta, vatkaa joukkoon tomusokeri vähän kerrassaan. Levitä kuorrute lämpimän pohjan päälle. Ota hieman levitettä eroon pieneen pussiin. Levitä kuorrutteen päälle pretzelsit ennen kuin kuorrute kuivahtaa päältä. Leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota hieman kuorrutetta pretzelsien päälle koristeeksi. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.    

Vinkki! Voit hyvin käyttää tässä myös esimerkiksi suolatikkuja. Tikut voi kevyesti murskata ennen brownien päälle laittamista. 

15 kommenttia:

  1. Nam! Herkullisen näköinen:)

    Muistatko telkkarista Cartedor jätskimainoksen?
    Mainoksessa laitetaan niin täydellisen näköisen suklaakakun päälle jätskipallo. Jostain luin, että ranskalainen suklaakakku valmistetaan vesihauteessa, ja sen pitäisi näyttää juuri siltä. En kuitenkaan lukuisista leivontakokeiluista huolimatta ole löytänyt mainoksen suklaakakun tyyppistä ohjetta.
    Osaatko sinä auttaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon mainoksen - todellakin :) Ihan näin heti en pysty auttamaan, mutta pistän mieleen toiveesi. Yritän kehittää jotain ja hieman selvitellä ranskalaisen suklaakakun saloja.

      Poista
  2. Näyttää hurjan hyvältä!
    Käynyt itsellekin usein noin että jotain vilassut ja se on jäänyt mieleen, mutta kas kun koitat etsiä sen uudelleen käsiisi.. näe unta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen. Onneksi on olemassa sivuhistoriat, mutta aina nekään ei auta. Pitää olla tarkempi jatkossa ja muistaa laittaa osoitteet talteen, kun jotain hyvää tulee vastaan.

      Poista
  3. Tätäkö reseptiä etsit?
    http://lemondropsfoodie.blogspot.ca/2012/09/nutella-pretzel-brownies.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset linkistä. Tuo ei kuitenkaan ollut etsimäni teksti ja kuva. Ensi kerralla pitää olla tarkempana...

      Poista
  4. Hauska idea tosiankin.

    Noita pretzeleitä näkyy monissa muissakin leivonnaisissa nykyään, esim. muffinsseissa. Ovatkohan lie trendeissä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii aika monessa. En olekaan itse nyt lähiaikoina näihin muuten törmäillyt, kun googlettamalla, kun tuon pussin satuin ostamaan. Aina jotain "uutta" ostaessa tulee mietittyä, soveltuuko leivontaan ja onko joku muu jo käyttänyt :) (eihän nämä siis uusia ole, mutta ei ole pitkään aikaan tullut ostettua.

      Poista
  5. Hyvän näköistä ja mikä ihana yhdistelmä suolaista, makeeta ja suklaata, nam! Käytit nyt vahtokarkkeja, oletko koskaan käyttänyt sitä vaahtoa mitä kaupassa myydään purkissa? Minun pitäisi kyllä pysyä erossa sokerista, mutta kunhan vain kiinnostaa että mitäköhän siitä voisi tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo yhdistelmä toimii :) tuota fluffiakin voisi käyttää, mutta nyt minulla sattui olemaan kaapissa noita vaahtokarkkeja, enkä fluffin tekoon kerennyt...

      Poista
    2. Selvä, juurikin sitä fluffia tarkoitin. :)

      Poista
  6. aivan loistoresepti. jota toki piti hieman soveltaa´kun lähikaupassá ei kaikkea ollut. vaahtokarkit korvasin omareilla ja pretzelit suolapähkinöillä. mahtavaa! nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulostaa hyvältä variaatiolta :) Kiva, kun jaoit idean täällä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...