torstai 28. maaliskuuta 2013

Sitrus-mascarponepiirakka



Jonkin verran täällä blogissa onkin jo nyt maaliskuun aikana näkynyt reseptejä, jotka sopivat hyvin pääsiäisen ruoka- tai kahvivieraille tarjottaviksi. Tässä nyt vielä oiva piirakkaidea pääsiäisen pyhiin. Lauantaina on vielä kaupat auki, joten aineksetkin kerkeää hankkimaan. Herkullinen piirakka tuli tästäkin. 




Sitrus-mascarponepiirakka

Pohja
 150 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
noin 1 rkl kylmää vettä

 Täyte
2 dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
2-3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
3 prk (á 312 g/170 g) säilykemandariinia
  
Kiille
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Vatkaa lapavatkaimella hieman jääkaappikylmään lämpimämpi voi, tomusokeri, vaniljasokeri sekä vehnäjauhot hyvin sekaisin. Lisää muruseoksen joukkoon noin ruokalusikallinen kylmää vettä, niin että saat seoksesta taikinamaisen. Painele noin 23 x 25 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja nosta painoksi esimerkiksi kuivia herneitä. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Poista paino ja paperi pohjan päältä. Jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä hetki. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista sitruunasta mehu. Notkista kulhossa mascarponejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä sitruunamehu. Vatkaa sekaisin. Nostele lopuksi kermavaahto hyvin sekoitellen joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Valuta liemi pois säilykemandariineista ja levitä mandariinit piirakan päälle.

Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaisesti. Levitä kiille mandariinien päälle pullasudilla ohueksi kerrokseksi. Anna jäähtyä hetki kylmässä ja siirrä piirakka tarjoiluastialle. 



Nyt toivotan oikein makoisaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille blogini lukijoille!

22 kommenttia:

  1. Menee kyllä kokeilulistalle. Näyttää taivaalliselta!:) Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osui ja upposi :) Itse pidän kovasti säilykemandariineista, mutta niitä tulee käytettyä yleensä aika vähän. Nyt ne saivat "paraatipaikan" tässä piirakassa!

      Poista
  2. Näyttää kyllä niin herkulliselta, että pitäisi melkein kokeilla itsekkin. Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäistä sinullekin! Kokeile ihmeessä ja kerro miltä maistui!

      Poista
  3. Voi nam mikä piirakka ja herkulliset kuvat sekä aineet, pitää kokeilla. Oikein aurinkoista pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta! Tämä lähtee heti kokeiluun. Hyvä kun poikkesin sivuillesi ennen kauppareissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Kerro ihmeessä mitä piditte piirakasta :)

      Poista
  5. Sopivan kevaankeltainen paasiaiseen :)
    Tuosta ohjeesta tuli mieleen, etta mielestani mandariinien lienta ei kannata kaataa pois, sen voi kayttaa hyytelosokerin liemena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Toki tuon liemenkin voisi käyttää ja varsinkin, jos kiilteen tekee liivatteella. Hyytelösokeri on kuitenkin itsessään jo aika makea, joten sitä varten en tuota sokerilientä kiilteeseen käyttänyt. Nämä ovat tietysti makuasoita.

      Poista
    2. Muistelin etta mandariinit oli sailotty mehuun, sen vuoksi ajattelin sen kayttoa. Sokerilienta nyt ei tosiaan ehka kannata enaa hyytelosokerin kanssa kayttaa.

      Poista
    3. Varsinkin mehuun säilöttynä tosiaan tuon liemen voisi hyvin käyttää mandariinien päälle, mutta ainakin nuo minun käyttämäni mandariinit olivat sokeriliemessä. Voi olla, että noita on myös mehussa myynnissä.

      Poista
  6. Ihanan keväisen ja raikkaan näköinen piiras. Kuvasi ovat kyllä todella kauniita, usein tulee käytyä ihailemassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukavat kommentit pristävät mukavasti :)

      Poista
  7. Oli ihan superhyvää, varsinkin tuota täytettä ois voinu syödä ihan pelkälteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Nämä kokemukset ovat arvokkaita niin minulle kuin myös muille lukijoille.

      Poista
  8. Olen tehnyt tätä usempaan otteeseen. Viimeksi laitoin mandariinien päälle vielä muutaman tyrnin. Herkullista tuli.
    Nyt meinaan kokeilla sekoittaa tyrniä itse täytteeseen. Vähän makeutta kompensoimaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo versiosi kuulostaa herkulliselta. Juuri noin pitääkin toimia eli muutella kakun täytteitä ja makuja tilanteen ja saatavuuden mukaisesti. Sinulla taitaa olla tyrniä riittämiin :)

      Poista
    2. Kyllä tämä resepti on saavuttanut suuren suosion ystäväpiirissäni. Aivan herkullisen suussa sulavaa on.
      Tyrnitkin sopi oikein oivallisesti täytteeseen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...