Mansikka-sitruunapiirakka ja reseptivinkit vappuun!


Jos vielä pohdit vapun tarjoiluja, niin tässä olisi yksi raikas ja hyvin vappuun sopiva resepti tarjolla. Laitan tuonne päivityksen loppuun hieman linkkejä vanhempiin resepteihin, jotka soveltuisivat hyvin vapun tarjoiluihin. Myös perinteisempiä herkkuja on mukana, kuten munkit, donitsit sekä tippaleivät 🙂



Mansikka-sitruunapiirakka


Pohja

150 g voita

1 1/2 dl tomusokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 1/2-2 rkl kylmää vettä


Täyte

1 sitruunan mehu ja kuoriraaste

6 keltuaista

2 dl sokeria

100 g voita

2 dl vispikermaa


Päälle

mansikoita


Valmista ensin täytettä varten sitruunakiisselin eli lemon curdin. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori ohuelti sitruunan pinnasta. Purista sen jälkeen sitruunasta mehu. Mittaa kattilaan kaikki muut täytteen ainekset, vispikermaa ja voita lukuunottamatta. Kuumenna seosta mielellään teflonkattilassa, kunnes seos sakenee. Paloittele voi ja lisää se kylmänä joukkoon. Sekoittele kunnes voi on sulanut kokonaan joukkoon. Kaada seos kulhoon ja nosta kylmään.


Valmista pohja sekoittamalla voi ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauhot. Nypi taikina tasaiseksi tai käytä apuna monitoimikonetta. Lisää lopuksi kylmää vettä niin, että saat taikinasta yhtenäisen. Painele taikina noin 22 cm voideltuun piirakkavuokaan. Laita päälle leivinpaperi ja painoksi kuivia herneitä. Paista noin 200 asteessa 10-15 minuuttia. Nosta paino pois hieman jäähtyneen pohjan päältä ja anna pohjan jäähtyä. 


Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja vatkaa lopuksi joukkoon jäähtynyt sitruunakiisseli. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Paloittele mansikat ja levitä ne täytteen päälle. Voit täyttää piirakan jo edellisenä päivänä ja koristella ennen tarjoilua mansikoilla. 

   


Tämän piirakan lisäksi tein loppusta taikinasta, täytteestä sekä mansikoista vielä kaksi pienempää piirakkaa, halkaisijaltaan noin 10 cm.





Muita herkullisia vappuun sopivia reseptivinkkejä blogistani:


Tippaleivät


Mini tacopalat


Savulohikrustadit


Kreikkalaiset filokupit

Ohjeet ja resepti hillomunkkien paistoon



 

Kanelisokeridonitsit



  Purkkikakut

(hyvä idea vaikka vappupicnicille tai -brunssille)


Lisäksi kannattaa katsoa hyviä resepti-ideoita myös kategorioista tuosta oikean puolen kategorialistasta!


 

 


Kommentoi

  1. Sarppu says:

    Mitäs tähän muuta sanomaan kuin että herkullisen näköistä 🙂 ihana kakku ja kaunis toteutus, oikein mukavaa vappua sinulle.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos ja kiitos 🙂 Toivottavasti myös teillä oli mukava vappu! Täällä on nautittu ystävien seurasta ja lämpimästä ilmasta eli mukavasti on mennyt nämä pari päivää!

  2. Nimetön says:

    Heippa. Tilasin noita irtopohjavuokia, niin pitääkö niistä ottaa se teippi pois pohjan ja alaosan välistä? Ja pysyykö se pohja sitten niinehyvineen kiinni, kun painelee taikinaa…? Kiitos avusta jo etukäteen! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei!

      Varmasti, jos pohjan ja reunan välissä on jonkilainen tavallinen teippi, niin se pitää ottaa pois. Ainakaan mitään teippejä ei minun noissa ole. Tuo pohja pysyy kyllä siinä reunan päällä ihan sellaisenaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close