Mokkapalakeksit

Tämän leivonnaisen taustalla on aika perustarina. Kuopus halusi tehdä kerhon jälkeen jotain kivaa. Ehdotuksena oli (aina meille molemmille toimiva) leipominen 🙂 Minä ehdotin keksejä ja nuori mies ehdotti mokkapaloja. Nuo toiveet piti sitten yhdistää…

Itse en ole mokkapalakekseihin tömännyt aikaisemmin, joten piti kehitellä resepti omasta päästä ja kaapista löytyvillä aineksilla. Aika perinteinen käyttämäni cookiesresepti on pohjalla ja kuorrute on tehty ihan mokkapalakuorrutetta mukaillen.

Onhan mokkapaloja täällä blogissa ollut niin perinteisessä muodossa kuin muffinsseinakin. Muffinssit ovatkin olleet todella suosittuversio mokkapaloista esimerkiksi juhlatarjottavana. 




Mokkapalakeksit


250 g voita

2 dl ruokosokeria

2 kananmunaa

7 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 1/2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria


Kuorrute

70 g voita

4 rkl vahvaa kahvia

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl vanijasokeria

noin 3 dl tomusokeria


Vatkaa voi ja ruokosokeri keskenään. Lisäile kanamunat seokseen voimakkaasti sekoittaen, yksi kerrallaan. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisäile edellisiin. Pyörittele noin 20 palloksi taikina ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Paina kädellä pallot litteiksi. Voit halutessasi painaa esimerkiksi lasin pohjalla tai sormin pienen syvennyksen keksin keskelle. Paista 175 asteessa noin 15-17 minuuttia. Huom! Älä ylipaista, koska keksit menettävät mehevyytensä liian pitkän paiston aikana.


Valmista paiston aikana kuorrute. Sulata voi ja sekoita yhdessä kuuman kahvin kanssa. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita hyvin ja lisäile tomusokeria seosta sekoitellen. Lisäile tomusokeria niin, että seoksesta tulee sen verran paksua, ettei se heti valu keksin päältä pois. Levitä kuorrute kuumien keksien päälle ja koristele vaikka nonparelleilla tai strösseleillä. Anna keksien hetki jäähtyä ennen tarjoilua, jotta kuorrute kovettuu. 


Meillä kuului heti maistiaiskeksin jälkeen: ”Saanks ottaa toisen?” – Taisi siis maistua!

Jos joku blogilukija kaipaa vielä tekemistä viikonlopulle sekä haluaa oppia erilaisten sokerimassakukkien valmistamista tai täytekakkujen pursottamista, niin tervetuloa viikonlopun kursseille. Pari peruutusta on tullut, joten muutama vapaa paikkaa löytyy vielä sunnuntaille. Täältä Kurssit-välilehdeltä löydät lisätietoja kursseista! Ilmoittautumiset sähköpostitse [email protected].

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 


Kommentoi

  1. Herkkuhovi says:

    Nam kun näyttää hyvältä!
    Hieno idea, tämä täytyy muistaa! 🙂

  2. Maria says:

    Herkullisen näköisiä. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla.

  3. Nimetön says:

    mahtavaa, kun näille ihanille perinteisille mokkapaloille löytyy nyt hieman vaihtelua, maku kun niissä on ihana:) kiitos siis, kokeiluun menee(:

  4. juhlattaren kakkublogi says:

    ihanaakin ihanampi ohje, kiitokset tästä, tulee kokeiluun takuuvarmasti.

  5. Herkkusuu says:

    Kiitos ohjeesta, kokeilin, paiston ensimmäiset liikaa paistoaika 15 min. Täytyy olla tarkkana…Hyviä ovat 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Oliko siis tuo 15 minuuttia sinun uunissasi liikaa? Vai oliko se juuri optimaalinen paistoaika? Minusta tuo 15 minuuttia olisi lyhyin paistoaika, mutta toki uunissa on suuria eroja.

  6. Pullahiiri/Taru says:

    Kiitos kaikille kommenteista! Suosittelen kokeilemaan. Meillä näitä ei keritty edes purkkiin pakkaamaan, kun kaikki jo loppuivat 🙂 Näistä pitivät sekä aikuiset että lapset!

  7. Riikkis says:

    Herkullisen näköisiä! 🙂 Meinattiin poikien kanssa synttäreille näitä tehdä. Kuinkas kauan näiden pitäis säilyä, ja säilyykö ihan huoneenlämmössä? Jotta vois jo hyvissä ajoin tehdä. Vaarana toki, että ne säilötään poikain mahoihin! 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nämä säilyvät ihan niin kuin muutkin keksit. En nyt ikuisuuksia säilyttelisi, mutta kyllä muutama päivä (ehkä kyllä kauemminkin säilyvät). Vaarana on toki tuo yllättävä katoaminen lasten (ja aikuisten) suihin 🙂

  8. Nimetön says:

    Tein näitä eilen illalla ja voi taivas! kun olivat HYVIÄ!!!!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Olipa mukava lukea kommenttisi! Kiva, että maistuivat teilläkin 🙂

  9. Nimetön says:

    Näiden täytyy olla hyviä, koska sun mokkapalaresepti on maailman paras!! (en tiedä miten se tähän liittyy ;)) Mutta alamme tuotapikaa näitä valmistaa 🙂

    MariS

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla 🙂 Tule kertomaan sitten miltä nuo keksit maituivat! Mukavia leipomishetkiä!

  10. Nimetön says:

    Ihania olivat!! :)Mulla on aika "ärhäkkä" uuni joten pidin uunissa näitä alle 15 min. Lapset tykkäsi pyöritellä ja "lytätä" näitä ja valmiit keksit saivat kehuja ja mm. kommentin "äiti nää näyttää kekseiltä mutta tuoksuu mokkapaloilta" 🙂
    Tämä blogi ei petä koskaan!

    Mari S

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos MariS kommentistasi! Ihana lukea myös noita lasten kommentteja 🙂 Kiitos ihanasta loppulausahduksesta. Yritän pysyä tuollaisena 🙂

  11. Kirsi-Riksi says:

    Näitä täytyy kyllä kokeilla! 🙂 Lasten kanssa leipominen on kyllä hauskaa. Vaikka oma pikkuleipurini onkin vielä melko pieni, ettei ihan kaikkeen leipomiseen voi ottaa mukaan. Onneksi parhaalla ystävättärelläni on kaksi isompaa tyttöä, joiden kanssa vuorotellen tulee leivottua. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeilkaa ihmeessä! Oma leipurinkin siellä kasvaa koko ajan 🙂 Hujauksessa menee aika – Kokemusta on!

  12. Nimetön says:

    Nam! Ihania! Kokeilin ja varmasti leivon uudelleen!:)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla onnistuneesta leivontakokemuksesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close