Vanilja-valkosuklaavanukas



Ensi viikonloppuna taas paistelemme leivontakursseilla rutkasti macaron-pohjia, joten valkuaisille on suurta käyttöä. Koska nuo valkuaiset kuluvat macaron-leivonnaisiin, niin keltuaisille oli sitten kiva keksiä sitten jotain hyötykäyttöä ja reseptiä. Toki muutamaan macaron-täytteeseenkin näitä voi käyttää, mutta tässä on nyt yksi vanukasidea. Muutaman päivän jääkaapissa odottelun jälkeen rakenne oli oikein hyvä ja maku herkullinen. Marjat tai hedelmät sopivat hyvin tuohon päälle raikastamaan makua.

 




Vanilja-valkosuklaavanukas


1/2 dl sokeria

2 rkl maissitärkkelystä

3 keltuaista

4 dl maitoa

1/2 vaniljatanko

150 g valkosuklaata


(marjoja, halutessasi kiille)


Mittaa pinnoitettuun kattilaan sokeri ja maissitärkkelys. Sekoita ne keskenään. Lisää maito ja keltuaiset joukkoon ja sekoita massa tasaiseksi. Puolita vaniljatanko ja leikkaa se vielä pystysuunnassa puoliksi. Poista veitsenterällä vaniljan siemenet tangosta ja lisää ne yhdessä tangon kanssa muuhun seokseen. Kuumenna seosta kunnes se sakenee. Poimi vaniljatanko pois valmiista seoksesta ja lisää paloiteltu valkosuklaa. Sekoittele niin, että valkosuklaa sulaa joukkoon. Jaa noin neljään annoskulhoon.  

Nosta kulhot jääkaappiin jäähtymään jääkaappikylmiksi. Koristele marjoilla. Jos käytät pakastemarjoja, niin tee pakkauksen ohjeen mukaan hyytelösokerista kiille. 





Tässä vielä vanukkaan valkuaisista valmistetut pistaasimacaronit.






Kommentoi

  1. Katarina says:

    Näyttää herkulliselta ja marjat sopivat hyvin tähän.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Marjat tosiaan raikastavat makua ja tuovat toki myös kauneutta annokseen 🙂

  2. Minka says:

    Nam! Vanukas marjoineen vaikuttaa kyllä tosi herkulliselta 🙂 Ja ihania macaroneja! Pistaasipähkinä sopii hyvin leivontaan, etenkin suklaan kanssa 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Pistaasipähkinä tosiaan sopii leivontaan. Itse olen nyt käyttänyt vieläpä ihan noita suolattuja versioita, koska ripaus suolaakin sopii moniin makeisiin leivonnaisiin.

  3. Kanelisokeri says:

    Tänään minäkin erottelin valkuaiset huomisia macaroneja varten ja mietin että mitä tekis kaikilla niillä keltuaisilla, mutta heitin sitten kuitenkin pois. Olisin kyllä testannut tätä jos en olis niitä pois heittänyt. Ehkä seuraavalla kerralla.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Samoissa hommissa olemme olleet 🙂 Ehkä tosiaan ensi kerralla otat nuo keltuaisetkin käyttöön. Kyllä myönnän ettei aina tule kaikkea hyödynnettyä, mutta mukavahan se on, jos noista ylijäämätuotteistakin saa jotain herkkua aikaiseksi. Tosiaan kannattaa myös muistaa, että moneen macaron-täytteeseenkin nuo keltuaiset voi hyödyntää!

  4. Laura2 says:

    Oi, tätä pitää kokeilla joskus! Voiko maissitärkkelyksen muuten korvata perunajauhoilla? Joskus Maizenaa käyttäessäni kiisselit ja muut jälkiruoat ovat maistuneet jotenkin oudoilta. Voi myös olla, että olen käyttänyt sitä liikaa.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Voit korvata perunajauhoilla. Itse en ole moista erikoista makua huomannut, mutta makuasioista ei voi kiistellä 🙂 Toisilla on tarkempi makuaisti kuin toisilla. Toivottavasti tästä tulee makuusi sopiva, jos innostut kokeilemaan.

    2. Laura2 says:

      Hienoa. 🙂 Heh, voi myös olla että kokkauksissani on jotain mennyt pieleen. 😀 (Huomasin tuon kummallisen maun nimittäin vasta sitten, kun aloin itse tekemään omat kiisselini.)

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeilemalla oppii 🙂 Toivottavasti maku on perunajauholla kohdillaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close