keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Mansikan makuiset vaahtokarkit





 Vaahtokarkit sopivat kauniisiin kesäpäiviin tai vaikka grillinuotiolle paistettaviksi. Itse tehtyjä vaahtokarkkeja en ole koskaan kokeillut muuten grillinuotiolla paistaa, mutta eiköhän nekin toimi tavalliseen tapaan. Pitääkin kokoeilla seuraavalla erällä, koska tämä syötiin jo :)
Tein näistä hieman marmoroituja vaahtokarkkeja, jotka pujottelin lopulta tuoreiden mansikoiden kanssa tarjolle varrastikkuihin. Voit kuitenkin hyvin tehdä tuon koko satsin pelkän mansikan makuisena. Ohjeet marmorointiin löytyy vinkki-kohdasta tekstin alla. Kyllä nämä ovat kaiken vaivan jälkeen ansaittuja herkkuja ja vielä todella maukkaita. Tästä erästä tulee kyllä suuri määrä vaahtokarkkeja, joten tuon määrän puolittaminenkin voi riittää moneen tilaisuuteen.




Mansikan makuiset vaahtokarkit
(noin 40 kpl) 
   
3 dl mansikkatomusokeria 
1 dl panimosokeria
  2 dl vettä
  14 liivatelehteä
  2 rkl vaniljasokeria
n. 160 g valkuaisia
  12 rkl maissitärkkelystä
  12 rkl tomusokeria
(öljyä)

Laita kaikki liivatteet likoon kylmään veteen. Mittaa kattilaan sokeri, glukoosi (panimosokeri) sekä vesi. Anna kiehua 128 asteiseksi. Seosta ei tarvitse sekoitella, mutta suosittelen pitämään kantta kattilan päällä, jotta sokeri ei kiteydy kattilan reunoille. Kun seos alkaa kiehumaan, mittaa valkuaiset kulhoon ja laita ne vatkautumaan. Kun sokeriliemi on saavuttanut 128 asteen, lisää puristetut liivatteet sekaan ja kaada leimi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa vielä noin 10-15 minuuttia, jotta vaahto jäähtyy. Vatkauksen loppuvaiheessa lisää joukkoon vaniljasokeri.
Laita leivinpaperi 30 x 20 cm vuokaan. Sekoita maissitärkkelys sekä tomusokeri keskenään ja siivilöi noin 1/3 osa seoksesta leivinpaperin päälle ja öljyä hieman leivinpaperin reunoja. Kaada vaahtokarkkimassa leivinpaperin päälle ja tee pinnasta mahdollisimman tasainen. Siivilöi vaahtokarkkilevyn päälle vielä noin 1/3 osa maissitärkkelys-tomusokeriseoksesta. Nosta vaahtokarkit hetkeksi aikaa jääkaappiin (noin 1-2 tuntia) ja sen jälkeen takaisin huoneenlämpöön. Kun vaahtokakki tuntuu kimmoisalta ja kiinteältä, irroita vaahtokarkkilevy irti leivinpaperista. Jos massa jää kiinni leivinpaperiin, niin auta kevyesti öljytyllä veitsellä. Leikkaa vaahtokarkkilevy sopivan kokoisiksi paloiksi. Pyörittele lopuksi vaahtokarkit tarttumisen ehkäisemiseksi vielä kulhoon sihdatussa lopussa maissitärkkelys-tomusokeriseoksessa. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa, niin vaatokarkkien pinta ei kovetu.

Vinkki! Jos haluat vaahtokarkeista marmoroituja, kuten minä tein, niin tee massa puoliksi jaettuna kahdessa kulhossa ja kattilassa. Käytä toiseen massaan 1 1/2 dl mansikkatomusokeri ja toiseen massaan 1 1/2 dl kidesokeria. Tee massat yhtä aikaa, jotta saat levitettyä ne vuokaan saman aikaisesti. Halutessasi voit myös lisätä elintarvikevärillä punaisuutta. Minä en lisännyt näihin väriä laisinkaan. 


Tässä kesän makuja parhaimmillaan :)

16 kommenttia:

  1. Aika jännä, en ole ikinä tehnyt vaahtokarkkeja itse. Nyt tuli leivontahimo niin pitääpäs koittaa :)

    VastaaPoista
  2. Pitääkin koittaa, useita reseptejä on mutta koskaan en ole kokeillut. Kaunista. Oikein mukavaa juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tämä vaahtokarkkien teko on omalla kokeilulistalla ollut jo jonkin aikaa. Nuo vartaat on aivan mahtava idea! Ihana idea esim syntymäpäiville :)

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan ollut vaahtokarkkien paras ystävä, en edes laita kaakaoon. Mutta nyt matkalla niiden luvatuissa maissa olen ostellut muutaman pussillisen eri koossa, eri väreissä. Vieläkään en oikein mieluusti niitä syö, mutta hurahdin niillä koristeluun, joten hiirenkolossa yritän varmaan tehdäkin niitä :D.

    Tunnelmaa Juhannukseen!
    Terv. nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  5. Rakastan näitä ideoita, joita saan blogistasi! :) Ihanaa kokeilla erikoisuuksia välillä :)

    VastaaPoista
  6. Suosittelen vaahtokarkkeja kokeilemaan. Ihmeellisesti niihin tulee himo :) Ovat kylla viela mielestani suhteellisen helppoja valmistaa. Mukavaa Juhannusta teille kaikille! Nami-hiiri: Ollaankohan samoilla kulmilla...?

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköisiä vaahtokarkkeja. Tuo sinun 2 kirja ainakin oli hyvä. Linkitän sinut. :) Tule vierailemaan myös blogiini jos ehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Pitää tulla käynnille blogiisi! Minun blogini saa oikein hyvin linkittää omaasi.

      Poista
  8. Valistaisitteko minua mitä on panimosokeri? Ihan uusi tuttavuus! Onko korvattavissa jollain muulla sokerilla?
    - Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panimosokeri on jauhemaista glukoosia ja on korvattavissa muulla glukoosilla. Aikaisemmin muuta glukoosia ei ollut kaupoista saatavilla, joten tuo panimohyllystä löytyvä panimosokeri ajoi asian. Itse käytän sitä useisiin karkkeihin ja joihinkin jälkiruokiin. Toivottavasti tästä oli hyötyä.

      Poista
  9. Osaatko sanoa kuinka monta valkuaista suunnilleen tuo määrä on?:)

    http://maijaleipoo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan yhden valkuaisen paino (tietysti kananmunan koosta riippuen) noin 40 g eli noin neljän kananmunan verran. Nyt en pääse juuri mittaamaan tuota valkuaisen painoa.

      Poista
  10. Näyttää herkullisilta? Kerroit aiemmassa kommentissa että muukin glukoosi käy. Kävisikö myös siis glukoosisiirappi? Ja tuleeko sitä yhtä paljon? En tuota panimosokeria viitsisi ostaa kun sitä ei sitten muuhun käyttäisikään. Kiitos😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole käyttänyt kuin tuota panimosokeria ja sen vuoksi en osaa tarkalleen tuota muun glukoosin määrää sanoa. Itse lähtisin kokeilemaan samalla määrällä, mutta niim kuin sanoin glukoosisiirapin käytöstä ei ole kokemuksia.

      Poista
  11. Selvä, no aion kokeilla ja voin tulla sitten raportoimaan😊

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...