lauantai 20. heinäkuuta 2013

Meidän mökin mustikkapiirakka



Tänä kesänä olemme viettäneet aikaa omalla mökillä. Mökin pihalla kasvaa suuria määriä mustikoita, joten mustikasta on tullut leivottua niin muffinsseja kuin piirakoitakin. Vieraitakin on ollut, joten leipoa olen saanut oman porukan lisäksi myös mökkivieraille. Tätä mustikkapiirakkaa on tehty myös muilla marjoilla ja hyvin toimii. Tänään huomasin vadelmapensaiden olevan punaisena, joten ehkäpä tässä joku päivä paistetaan myös vadelma- tai kuningatarversio.



Meidän mökin mustikkapiirakka

Pohja
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 rkl kylmää vettä

Täyte
8-10 dl mustikoita
2 dl maitorahkaa
2 dl maustamatonta jogurttia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

Nypi lähes jääkaappikylmä voi, sokeri sekä vehnäjauhot keskenään hyvin sekaisin. Lisää loppuvaiheessa kylmä vesi. Nypi kunnes taikina kiinteytyy. Voitele noin 30 cm piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita maitorahka, maustamaton jogurtti, kananmunat, sokeri sekä vaniljasokeri keskenään. Kaada piirakkapohjan päälle suurin osa mustikoista ja kaada täyte mustikoiden päälle. Ripottele vielä loput mustikat rahkatäytteen päälle. Paista aluksi piirakkaa 200 asteessa 15 minuutin ajan ja pudota lämpöä 175 asteeseen. Paista vielä noin 30 minuutin ajan tai kunnes täyte on hyytynyt. Tarjoile piirakka jäähtyneenä.

Vinkki! Jos piirakan pinta ottaa kovasti väriä paiston aikana, voit suojata piirakan pintaa foliolla.

10 kommenttia:

  1. Nami! Sain eilen mustikoita Suomesta ja aion myös leipoa mustikkapiirakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Itsekin (sadekuuroista huolimatta) olen tänään tyhjennellyt mökin pihaa mustikoista ja läheisiä vadelmapuskia vadelmista :) Ensi viikolla tai viikonloppuna jatketaan hommaa - toivottavasti aurinkoisemmissa keleissä!

      Poista
  2. Mustikkapiirakka on aivan ihanaa. :)
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustikkapiirakka on parhaimmillaan juuri näin kesällä oikeaan mustikka-aikaan. Harvemmin tulee edes talven aikana mustikkapiirakoita leivottua. Tänään oli vuorossa sama piirakka vadelmien ja mustikoiden kanssa.

      Poista
  3. Kiitos herkullisesta ohjeesta. Simppeli tehdä ja herkullinen lopputulos heikommallakin leivontatalentilla ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset jättämästäsi kommentista! Mukava kuulla, että maistui. Tämä piirakka on mielestäni parhaimmillaan kylmänä, joten kannattaa muistaa jäähdyttää piirakka ennen tarjoilua. Monta kertaa on tätä tullut leivottua tässä kesän aikana :)

      Poista
  4. Tein tämän mustikkapiirakan, ja poikaystäväni kommentti oli, että tämä oli parempi kuin mikään aikasemmin leipomani piirakka tai kakku :) Ja kyllä maistui itsellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kirjoittamastasi kommentista! Aina on mukava saada lukijoiden mielipiteitä resepteistä ja varsinkin, jos ne ovat noin positiivisia :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...