Blogiarvonta

Vaikka ihan vielä ei blogissa syntymäpäiviä vietetä, niin ajattelin teidän lukijoiden iloksi järjestää pienen väliarvonnan. Arvonnassa jokainen kommenttiosioon kommentin jättänyt lukija osallistuu yhdellä äänellä arvontaan. Arvonnassa arvotaan kaksi palkintoa. Arvonta-aika on 19.-29.9. 2013. Palkintoina on koristelusetti eli silikoninen vauvamuotti ja muotoilutyökalut sekä toisena palkintona cake pops-setti eli pops-tikkuja ja kuorrutetta. Lue alta osallistumisohjeet!


Kerro kommentissasi mikä Pullahiiren leivontanurkasta löytyvä resepti on ollut mieluisin, mikä resepti on jäänyt täältä mieleen tai mitä reseptiä meinaat seuraavaksi kokeilla. Myös blogiin liittyvää palautetta otan mielelläni vastaan!

Jätä
kommentti tänne blogiin nimelläsi/nimimerkilläsi ja sen jälkeen vaan peukut pystyyn,
että arpaonni kävisi kohdalle! Voittaja ilmoitetaan 30.9.2013 täällä blogissa, joten muista myös käydä katsomassa arvontatulos, jotta saamme
yhteystietosi. Voit toki jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi. Näin yhteys saadaan heti arvontatuloksen selvittyä!
Ilman nimimerkkiä kirjoitetut kommentit eivät osallistu arvontaan. Yksi osallistuminen/henkilö. 

Arvonnan voittajalta odotetaan yhteydenottoa kolmen vuorokauden kuluessa. Jos voittajalta ei tule yhteydenottoa tuona aikana, arvonta suoritetaan uudestaan. Asiasta tiedotetaan täällä blogissa sekä Pullahiiren leivontanurkan facebook-sivuilla.


Onnea arvontaan 🙂

Pullahiiri/Taru

Tässä vielä arvontapalkinnot. Muotilla tehty vauva näkyy tuossa ylemmässä kuvassa.

Kommentoi

  1. Itselleni tärkein resepti on hello kitty- muffinsien ohje olen tehnyt niitä monia kertoja ja ne ovat aina yhtä hyviä

  2. jenna M says:

    Viimeksi tein mokkapaloja 🙂
    Mietinnässä on vielä mitä seuraavaksi tekisin, jospa miehelle synttärikakun 🙂

  3. Nimetön says:

    Tärkein resepti on kakkupohjien perusohje, sitä tulee käytettyä aina vain uudestaan ja uudestaan. Blogi toimii myös henkireikänä, tänne on mukava tulla hetkeksi fiilistelemään ja ihastelemaan ja keräämään inspiraatiota

  4. Unknown says:

    Mitähän sitä seuraavaksi opettelisi? Linjat ei kyllä kestä enää yhtään kurssia 😉

  5. Nimetön says:

    YlioppiASKAKKU OLI MIELUISIN [email protected]

  6. Nimetön says:

    Rocky Road Fudgea on lasten juhlissa aina tarjolla. Myös opettajille viety lahjaksi.

    Usein tulee katsottua sinun ohjeita ja montaa olekin kokeillut.

    -jaanaK.

  7. Nimetön says:

    Mun ehdoton suosikki on ihan perus kakkupohja ohje. Sen avulla en ole koskaan epäonnistunut 🙂 Ja myös sellkeät ohjeet monta munaa menee mihinkin vuokaan ja monta munaa per syöjä. Joten kiitos niistä neuvoista 🙂

    Camilla.Leisma[at]gmail.com

  8. Mia -Willa Oliviasta says:

    Parasta aikaa kokeilen joululimpun ohjetta 🙂 Eikös se joulu pian ole 😉

  9. Nimetön says:

    Herkullinen suklaatoffeejäätelökakku oli resepti, joka kummitteli mielessäni siitä lähtien kun sen julkaisit. Tänä kesänä sain viimein tehtyä, ja se oli _todella_ ihanaa!! ♥ sini_su[at]hotmail.com

  10. Nimetön says:

    Riisimurotikkarit ja meidän perheen ehdoton suosikki mokkapalat ovat mun valinta 🙂
    [email protected]

  11. Nimetön says:

    Herkullinen(gluteeniton) suklaakakku.
    Tätä olen tehnyt monta kertaa, vaihtaen gluteenittoman jauhoseoksen normijauhoihin. Taivaallinen kakku 🙂

    Johanna
    [email protected]

  12. Heluna says:

    Valkosuklaa-appelsiini-blondiet olisi kokeilulistalla. Ihania ohjeita ja kuvia on ilo katsella. 🙂

  13. Lempiohjetta ei ole, kun niin monia on tullut kokeiltua ja kaikki ovat olleet aivan mahtavia. Myös olen saanut inspiraatiota omiin tekeleisiin.

  14. Nimetön says:

    suklaaliköörikakku oli herkkua! Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla mokkapalaohjetta, kun olen aina ennen tehnyt ne maitoon. 🙂

    eewis_4[at]hotmail.com

  15. Heli 20v says:

    Tämä on aivan täydellinen blogi ja olen leiponut vaikka mitä reseptiesi avulla. Kun jotain tekee mieli leipoa tai juhlat tulossa, tulen aina ensimmäisenä tänne. Olen myös kirjoittanut monia ohjeita kirjaankin ylös. Juhlissa kehuja ovat keränneet erityisesti voileipäkakut, kolmen suklaan hyydykekakku sekä vanilja- ja kristallipullat.

    Mansikkaista mascarpone-jäätelökakkua tahdon ehdottomasti kokeilla ensi kesänä. Kokeilisin heti, mutta tuoreita, suomalaisia mansikoita on hieman hankala saada, kun puista tippuu jo lehdet. Todennäköisesti kokeilen siis seuraavaksi appelsiinipullaa 🙂

    Pakko sanoa vielä, kun nyt tulee kommenti jätettyä. Blogilla on hyvä, selkeä ulkoasu ja kuvat ovat kauniita.

    Heli 20v
    [email protected]

  16. Unknown says:

    Banana cream pie oli huippu. Yleensä teen banaaanista banoffeeta, niin tää oli kivaa vaihtelua 😉

  17. Unknown says:

    Kokeilen seuraavaksi varmasti munattomia suklaakeksejä, sillä sukuumme kuuluu allergikko, joka rakastaisi kaikkea hyvää, muttei voi nauttia mitään, missä on kananmunia. Lempireseptini on valkosuklaa-appelsiiniblondie, jota tehdään meillä kun suklaahammasta kolottaa. Tällainen valkosuklaafani on aina aivan innoissaan,kun saa käyttää lempisuklaataan leivonnassa. =)

  18. Nimetön says:

    Olen kokeillut mm. marenkipohjaa marjatrifleen; ohje oli tosi hyvä. Seuraavaksi voisin testata tuota uutta mokkapalaohjetta. Vaikka paljon leivonkin ja mokkapala/suklaapiirakkaohjeita olen lukuisia testannut, tuntuu että vielä on se paras ohje löytämättä (mehevä eikä liian makea :). Kiitos ihanista ohjeista ja kauniista, inspiroivista kuvista!
    – MK

  19. Jonna I. says:

    Kakkupohjat!!! Ne on takuu varmoja, toimii aina.. 🙂

  20. Suklaapossu says:

    Cookie dough fudge oli hyvää 🙂 Olen käyttänyt ohjetta hieman muokattuna myös brownie-barsien sisällä, nam 😛 Blogissa on ihana käydä piipahtaa katsomassa kauniita kuvia ja herkullisia ohjeita 🙂

  21. helena says:

    Olen tehnyt ainakin cookie dough-muffinsseja jotka oli kyllä taivaallisen hyviä. Seuraavaksi voisin kokeilla cake popseja koska en ole vielä koskaan niitä koittanut mutta maistanut olen ja oli super hyviä. Tämä blogi on ehdottomasti yksi lemppareistani! Upeita kuvia ja toimivia ohjeita:)

  22. Omenapuun hummat says:

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana jännittämässä arvalla.
    Mieleeni on todella monta herkullista reseptiä blogissasi valinta on vaikea,
    mutta meinaan kokeilla juustosuklaa-nougat kakkua tehdä seuraavaksi.
    Tämä leivontablogi on kyllä ehdottomasti paras kaikista ♥
    t.omenapuun hummat

  23. riikuska says:

    Hei!
    Vierailen nyt ensimmäistä kertaa blogissasi. Löysin tänne ystäväni blogin kautta. Hiukan selailin ohjeitasi ja suklainen juustokakku purkissa näytti sellaiselta, jota haluaisin joskus kokeilla. Paljon en vielä ehtinyt tutkimaan ohjeitasi, joten palaan varmasti. 🙂
    Ja tietysti toivon itselleni onnea arvonnassa. 😉

  24. Sokerimuru says:

    Vadelma-persikkapiiras, suklaamurupiiras, mokkapalamuffinssit… Siinä muutamia, mitä olen tehnyt ja kaikki on mennyt ihan viimeistä murua myöten! Mutta voiton vie cookiesit. Mokkapala- ja suklaahippucookiesit ovat meidän perheen suursuosikkeja!!!

  25. Nimetön says:

    Ihana arvonta! Meille syntyy kohtapuoliin perheenlisäystä joten vauvamuotille tulisi käyttöä viimeistään ristiäiskakussa 😀 Blogisi kinkkupiirakkaa olen tehnyt, ja ohje on todella kokeilemisen arvoinen. Viimeeksi kuolasin suklaa-pähkinämuffinsseja, joten niitä pitää joskus tehdä.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

  26. Tanju84 says:

    Herkullinen Gluteeniton suklaakakku.
    Se on jäänyt mieleeni niin kirjastasi kuin blogistasi.
    Kiitos kaikista muistakin ihanista ohjeista!!!

  27. Nimetön says:

    Minä olen tehnyt ihanaa jäätelökakkua mansikoista. Oli muuten todella hyvää!
    Vispilä

  28. Hyydytetty limejuustokakku on yksi lempiresepteistäni. Olen bongannut sen leivotaan-lehdestä, joten en ole varma löytyykö sitä blogistasi, vaikka resepti käaialaasi onkin. 🙂 Seuraavaksi olen aikonut kokeilla suklaa-pähkinämuffinsseja, ne kuulostavat herkullisilta!

  29. Pauliina says:

    Seuraavana kokeiluun taitaa mennä tuo suklaabrownie. Suurena suklaanystävänä se on ainoa oikea vaihtoehto :=)

  30. Tuija says:

    Hei! Kokeilulistalla on lukuisia reseptejä, kuten esim. Banoffee-piirakka ja Amerikkalaiset mustikkapannukakut.

  31. Nanne - Elämää Koivurannassa says:

    Kokeilulistallani on montakin ihanista ohjeistasi. Mieleen on parhaiten painunut ihana mansikka-sitruunapiirakka!
    Ja olen siis mukana arvonnassa!! 🙂

  32. Minna from Finland says:

    Muutamaa olen kokeillut, mutta tuolta vanhemmasta päästä aioin kokeilla 21.10.2010 lisättyä appelsiinisuklaakakkua. Nyt taitaa vaan olla menossa sellainen "amerikkalainen" kausi meikäläisellä.

  33. Kakkumonsteri says:

    Minulle on jäänyt hyvin mieleen jäätelöreseptisi, joihin käytetään kondensoitua maitoa. Olen itsekin alkanut tekemään paljon tällaisia jäätelöitä. =) Mieluisimpia reseptejä ovat ehkä kaikki koristeet ja niiden teko-ohjeet. =) Seuraavaksi aion kokeilla uunissa paistettavaa juustokakkua, johon tulee myös kondensoitua maitoa. Taidanpa kokeilla jotain reseptiäsi kirjastasi. 😉

  34. Meidän koko perheen suosikkikakku on Pähkinä-kinuskikakku. Suolainen ja makea yhdessä taipuu suussa mahtavaksi makuelämykseksi.

  35. Muratin alla says:

    Mansikkainen mascarpone-jäätelökakku! Ommmmmm:)

    Terkuin nimimerkki "Täti" (vauvamuotilla tuli jo kurssillasi harjoiteltua, joten se olisi enemmän kuin tervetullut voitto:)

  36. Eveliina/Pikkuvarpailla says:

    Perinteistä jauhelihapiirakkaa on meillä tehty jo moneen otteeseen :). Voi että olis ihana tuo vauvamuotti saada!

  37. Unknown says:

    Paras ja aina varma valinta on nuo ihanat mokkapalat. Seuraavaksi koitan varmaan jotain hieman haasteellisempaa täältä blogin puolelta. 🙂

  38. Annika says:

    Parhaimmat ohjeet varmasti nuo hyydykekakut, kohta on kokeiltu varmaan kaikkia 🙂 Ne menevät meidän porukassa alta aikayksikön! Saan muutenkin blogistasi tajuttoman paljon hyviä vinkkejä leivontaan, kiitos!

  39. Nimetön says:

    Pienet piirakkatikkarit ovat jääneet parhaiten mieleen niitä kun ei täälä suomessa niinkään ole vielä kahviloissa myynnissä.. Ohjeet ovat selkeät ja monet onnistuvat juuri siksi! Huippu arvonta 🙂

  40. Nimetön says:

    Suklaaleivonnaisesi ovat todella ihania, aivan kaikki suklaakakut ja suklaamuffinssit! (= On myös suuri helpotus, että blogissasi on myös reseptien lisäksi vinkkejä ja koristeluohjeita! 🙂
    -Tinja 13v.
    tinja.tolonen[at]gmail.com

  41. Tehtiin just äsken kavereiden kanssa mokkapalamuffineita 🙂

    elluri1000[at]gmail.com

  42. Nimetön says:

    Hyytelökakkuja, makeita piirakoita olen ainakin tehnyt. Pähkinä-suklaapatukoita ajattelin kokeilla seuraavaksi.
    Nimim. Kettua

  43. Marianne says:

    Kaikkeahan aina tekisi mieli kokeilla, mutta seuraavaksi ajattelin kokeilla Amerikkalaisia mustikkapannukakkuja. Aamupalalla ainaisen kaurapuuron tilalla 😉

  44. Nimetön says:

    Paljon olen kokeillut ja hyväksi havainnut.Kahta kertaa harvemmin samaa koska kokeiltavaa on niin paljon.Seuraavaksi teen kuningatar toscaa,mustikoita ja vadelmaa pakkasessa runsaasti.

    -Pikke-

  45. Nimetön says:

    paljon olen leiponut sinun ohjeilla, kaikki on onnistunu ja ollu mahtavia ! viimeksi pikkusiskon kans leivottiin mokkapaloja ja raparperi-mansikkapiirakkaa, siskoki kehu 🙂 kuukauden päästä pitäs jonkunäköne synttärikakku 2v kummipojalle tehä, varmaan otan ohjeen sinun sivuilta 😉

    -Saana V-

  46. Nimetön says:

    Herkullisin ohje minkä olen Pullahiiren leivontanurkasta toteuttanut on passionhedelmäkakku, eikä jäänyt vain yhteen kakkuun! 😉 Kokeilulistalla on jo pitkään olleet kuorrutetut minttusuklaamuffinit, jotka toivottavasti pääsevät leivontavuoroon hyvinkin pian 🙂

    -Kirsi

  47. Nimetön says:

    Yksi mitä halusiaisin kokeilla olisivat nuo riisimurotikkarit! näyttävät hyviltä ja ovatkin varmaan tosi herkullisia:)
    pidän myös paljon blogistasi sillä täällä on hyvät ja selkeät ohjeet kaikkeen wou ja kiitos siiitä :)!

    -Sini

  48. Henna says:

    Ihan ehdoton suosikkikakkuni (ystävieni myös) on blogistasi löytyvä passion juustokakku. Aivan huippu maku!

  49. Nimetön says:

    Moikka Taru!
    Pepperoni pizza ohje on taivaalisen hyvä! Olen myös tehnyt kakkupohjia onnistuneesti 🙂 Gluteeniton Suklaakakku pääsi appiukon kokeiluun ja hyvää tuli.

    Terv. Anne

  50. redrose82 says:

    Täällä on niin paljon ihania ohjeita mutta seuraavaksi voisin kokeilla munattomia suklaa chips-keksejä =)

  51. Johanna says:

    Marjapiirakka =) On lähes kaikissa perheemme juhlissa tarjolla.

  52. kissanminttu says:

    Olen testaillut keksejä sinun ohjeillasi. Ja täältä saa myös mahtavia koristeluideoita ja inspiraatioita!

  53. Nimetön says:

    Minulla on niin monia suosikkeja, että on vaikea nimetä vain yhtä. Juustokakut on lähes jokainen tullut testattua, mitä tuossa sinun kirjassasi on esiteltynä. Kakkuihin on tullut koristeluideoita. Kauniit kuvat ja simppelit ainekset innoittavat kokeilemaan uusia juttuja. Tuosta valkosuklaa- appelsiini blondiesta tuli meillä suosikki. Ihana blogi! 🙂

    – Nuppuliini-

  54. Kirsi-Riksi says:

    Monen monta reseptiä olen täältä itselleni napannut, mutta kinkkumuffinit ovat kyllä mieleen jäänein. 🙂 Meillä lähes 3-vuotias poika rakastaa niitä ja olen tehnyt jo niin monesti, että osaan lähes reseptinkin ulkoa. Aina kun poika näkee jääkaapissa kinkkukuutiopussin, niin kysytään, että "äiti teetkö kinkkumuhvinseja?". 🙂

  55. SannaB. says:

    Montaa reseptiä olen koittanut, mutta viime joulun suosikiksi nousi keksipurkki.
    Oli mukavaa antaa ihmisille jotain hyvää, mutta kuitenkin jotain mistä itse saisivat myös nauttia. Niin tekemisen kuin syömisenkin nautinto.
    Kiitos vielä mahtavasta blogista!

  56. En taida edes muistaa, mitä kaikkea olen kokeillut. Parhaiten on mieleen jääneet http://www.pullahiiri.com/2010/06/fazeriina-cointreau-muffinssit.html (tämä ohje jossain välissä katosikin Vuodatuksen sähläysten yhteydessä ja meinasi paniikki iskeä, nykyään se on varmassa tallessa) ja http://www.pullahiiri.com/2013/07/mansikkainen-mascarpone-jaatelokakku.html, tosin vadelmaisena versiona. Nam!
    Rocky Road on suurta herkkuani, enkä sitä uskalla kovin usein tehdäkään, kun jääkaapissa oleva kippo kutsuu ihan liian usein luokseen. Mutta aiemmassa kommentissa mainittu Rocky Road Fudge on multa mennyt aivan ohi, joten sitä on varmaan pakko (:D) mitä pikimmin jonkun tekosyyn varjolla kokeilla.
    Pienenä toiveena, josko joskus olisi mahdollista, olisi jonkun sortin haku-toiminto, hetken jouduin tuota fudge-ohjettakin etsimään. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun alkaa reseptejä läpi kahlatessa kuola valua…
    Mutta ihana blogi, kiitos siitä sinulle!

  57. Nimetön says:

    appelsiini-suklaamuffinssit ovat suosikkejani,kiitos ihanista ohjeista! [email protected]

  58. http://www.pullahiiri.com/2012/12/luukku-14-piparmittusydamet-candycane.html

    tämä on maailman helpoin ja noista tulee älyttömän kauniita!

  59. Nimetön says:

    Mango-mascarponekakku näyttää ihanalle, varsinkin kun rrrakastan mangoa!

    Miia
    miianblogi(AT)suomi24.fi

  60. Nimetön says:

    Meidän mökin mustikkapiirakkaa on tullut tehtyä jo monta monta kertaa, herkkua! 🙂

    -Eplu

  61. Nimetön says:

    Olen löytänyt täältä monta hyvää ohjetta ja vinkkiä. Suosikkejani ovat Rotinakorin pienet kristallipullat ja Pähkinäsuklaajäätelö. Kiitos hyvästä blogista 🙂

    – Vaahtera

  62. Hei Taru!
    Osallistun arvontaan mukaan! 🙂
    Huh, mistä aloittaisin… Noin pari tuntia sitten sain jääkaappiin sun ohjeella tehdyt kinkku- ja kalavoileipäkakut. Olen tehnyt kinkkuvoileipäkakkua kymmeniä kertoja, se on ihan taivaallista 🙂 Kaakaomuffinsseja olen myös tehnyt todella usein, kaikista suklaamuffinssiohjeista ne ovat olleet parhaimpia ikinä! Suklaamarenkeja olen tehnyt pari kertaa, ovat tosi hyviä. Muutaman kerran olen tehnyt kirjastasi mangojuustokakkua. Näitä varmasti riittäisi, mutta jätetään tähän 😀

    Se, että teen kakkuja, leivon ja pidän blogia, on sinun Taru ja Kinuskikissan Sinin ansiota. Kun neljä vuotta sitten halusin opetella täytekakkujen teon (että saisin tehtyä kakut omiin häihin), te kaksi olitte korvaamattomia! Toisessa hääkakussani oli sinun appelsiini-valkosuklaatäyte ja toisessa sinun mansikkamousse. Sillä tiellä siis ollaan, kiitoksia ihanasta blogista ja kaikesta avusta 🙂

    Terveisin Taru

  63. Heips! Osallistun myös 🙂 Kaikki ohjeet on niin hyviä,en osaa sanoa mikä on paras mutta itse olen tehnyt jotain piirakkaa viimeksi ohjeillasi.

  64. Vuokko says:

    Hei! Raparperi-mansikkapiirakkaa tuli pari kertaa viime kesänä tehtyä sinun ohjeellasi, oli hyvää. Kovasti odotan sitä red velvet -kakun ohjetta, jospa uskaltautuisin itsekin sitten kokeilemaan.

  65. AVON konsultti Sari Lahti says:

    Näitä taidan kokeilla http://www.pullahiiri.com/2013/04/cookie-dough-muffinssit.html. :b Tykkään tehdä marja/omenapiirakoita pellillisen tai kaksi kerrallaan, ettei heti lopu kesken. 😉 Muutoin tykkään kokeilla aina uusia ohjeita ja usein teen ne kuitenkin hieman oman pään mukaan.
    Mukaan arvontaan!
    arjeniloja(at)luukku.com

  66. Annika says:

    Mieluisin resepti on ollut meidän mökin mustikkapiirakka, joka oli helppo valmistaa mutta keräsi todella paljon kehuja – syystäkin! Tänä kesänä raparperi-mansikkamehu jäi tekemättä, mutta resepti on mielessä – toivottavasti ensi kesänä sitten! 🙂

  67. Maria says:

    Minttusuklaamuffinssien ohje on ahkerassa käytössä, suklaata vaihtelemalla resepti taipuu moneksi. Aikoinaan Hesarissa ollut mansikkakakun resepti oli aina juuri se resepti jolla kakut tein.

    Blogisi on mahtava, kuvat houkuttelevia ja kauniita, sekä reseptit yksinkertaisia mutta kuitenkin erittäin mielenkiintoisia.

  68. Nimetön says:

    Mieluisin ohje on ollut kasvispiirakka. Sitä olen tehnyt jo moniin juhliin ja tarjolle muuten vain kahville.Toinen todella käytetty ohje on ollut pizza, meidän perheen mielestä parasta pizzaa ikinä. Kiitos huippuohjeesta Taru!

    Seuraavaksi teemme lasten kanssa mokkapaloja. 🙂

    Pirjo Porvoosta

  69. Marié says:

    Heip,

    Macaronsit ovat vain niiiiin hyviä eli (perjantai 21. joulukuuta 2012:) Luukku 21: Pähkinäsuklaiset macaron-leivokset.

    terkuin,
    Mari

  70. Taija says:

    Aloin selailemaan reseptejä ja heti löytyi seuraava kokeiltava resepti: munattomat suklaakeksit, kummityttöni on kasvissyöjä ja jotain herkkua pitäisi hällekin saada leivottua, näitä kokeillaan siis 🙂
    Piirakkatikkarit on myös supersuloisia!
    Ja löytyyhän täältä nyt vaikka ja mitä, mutta ei varmaan just nyt uskalla selata enempää tai menee sunnuntain ristiäisleivontasuunnitelmat uusiksi 😀

  71. Nimetön says:

    Monia blogisi reseptejä onkin tullut testailtua ja useita on yhä kokeilulistallani, mutta seuraavaksi testaukseen menee ehdottomasti Banana cream pie. Se vaikuttaisi oikein ihanalta piiraalta viikonlopun herkutteluhetkeen, nam 🙂 Syötäviä lahjoja tulee varmasti myös toteutettua useampikin taas joulun alla.

    Nemppu ([email protected])

  72. Nimetön says:

    Seuraavaksi aion kokeilla perinteisiä mokkapaloja sinun ohjeellasi! Hyvää syksyn jatkoa ja kiitos herkullisista ohjeista!

    T. kotileipuri keski-pohjanmaalta

  73. Erityisesti on jäänyt mieleen vanhassa blogissasi ollut kylmäleivonnalla leivotut sämpylät. Ne ovat olleet koko perheen suosikkeja! 🙂

  74. Heidi/Mustikkasuu says:

    Suosikkiohjeeni on vadelma-persikkapiiras, se on aivan ihanaa! Kiitos, että jaat ihastuttavia reseptejä ja innostat ihmisiä leipomaan. Sinun blogiasi olen seurannut siitä asti, kun aloitin bloggaamisen ja tutustuin näihin herkullisiin blogeihin. Eli monta vuotta on jo tullut mukana seurattua. mustikkasuuleipoo[at]gmail.com

  75. Herkkukatti says:

    Hmmm… Näillä sivuilla on tullut vastaan niin paljon kaikkia ihania ohjeita, että on melkeipä mahdotonta valita yhtä parasta/suosikkia. Mutta jos nyt on jokin valittava, niin oma lempparini on ollut nuo cookie dough muffinsit. Kerta kaikkisen hyviä! 🙂

  76. Nimetön says:

    monia reseptejä olen ohjeillasi kokeillut.suklaapiirakka on ollut hyvä resepti samoin miljonnäärin piirakka älyttömän hyvää mutta makeaa..:)

    [email protected]

  77. Sirpa says:

    Peruskakkupohja on ollut yksi käytetyimmistä. 🙂
    T. Sirpa
    Santton[at]gmail.com

  78. Herkkusuu says:

    aika monta ohjetta kokeillut, Banana cream pie oli aika kiva ohje

  79. Unknown says:

    ihana, selkeä blogi! on pitkään jo pitänyt kokeilla cookie dough fudgea,näyttää lupaavan herkulliselta!:)

  80. Unknown says:

    Olen tykännyt blogissasi erityisesti pikkuleipäresepteistä 🙂 Lisäksi on ihana, että joku näkee selvästi vaivaa kuvien eteen, todella hienoja! 🙂

    heinivayrynen[at]hotmail.com

  81. MillaO says:

    Viimeaikaisista resepteistä innostuin etenkin "Kesäjuhlien vadelmakakusta". Minulla nimittäin oli vuosia sitten tuollaisen mousse-täytteisen kakun resepti ja se oli koko perheen ehdoton suosikki. Resepti kuitenkin joutui jonnekin hukkateille, joten tämä uusi pääsi heti kokeiluun. Kiitos, oli todella hyvää! 🙂 Muffinsi-reseptejä kokeilen miltei aina, ja nuo "Crunchy suklaapatukat" pääsevät kokeiluun heti, kunhan vaan löydän jostakin sopivan muotin.

  82. Marenkia, marenkia! says:

    Ajattelin seuraavan kerran kokeilla Riisimurotikkareita tai Pie popseja! Niin herkkujen näköisiä että! 🙂

    marenkiamarenkia[at]gmail.com

  83. Marjo/MadeByMade says:

    Itse pidän kovasti hyydykekakuista, joten tuollainen mango- tai mansikkaversio voisi olla seuraavaksi kokeilulistalla.

  84. Unknown says:

    Mieluisinta ohjetta on mahdoton valita, mutta yksi suosikeista on Rocky road brownie. :p Tänään leivon eilen sairaalasta kotiutuneen lapsen kanssa jotain muffinsseja, kaapista löytyy nimittäin ainakin minivaahtiksia, Smarties-karkkeja ja Marianne-crushia. 🙂

  85. wiiks says:

    keksien ohjeita tulee lueskeltua ja testailtua, samoin kuin piirakoiden. Ja ekat woopiet testasin ohjeellasi… hyviä ovat olleet ihan järjestään 🙂

  86. Sinikka says:

    On kyllä ihan mahdottomuus valita yksi ohje, kun on niin paljon ihania ohjeita! Kaikki leipomukset on kuvissa niin herkullisen näköisiä että ne suorastaan huutaa kokeilemaan ohjetta 🙂 Viikonloppuna sitten leivon taas voileipäkakkuja ja niihin olen bongannut ohjeet aikanaan täältä! Jatka vaan samaan malliin, blogi kaikkineen kuvineen ja herkkuineen on ihan mahtava!!!

  87. Nimetön says:

    Meillä leivotaan lasten kanssa aina silloin tällöin ja jos erehdyn kysymään mitä tehdään niin vastaus on aina vakio: mokkapalat. (Jotenkin hupaisaa kuulla että teillä sama juttu vaikka itsestä tuntuu jotenkin "tylsältä" esimerkiksi tekemiesi upeiden muffinssien rinnalla..) Sinun reseptisi tosin poikkesi jonkin verran omastani, joten sitä kokeilen seuraavaksi niin saan edes hieman vaihtelua omaksi ilokseni. 🙂

    Terveisin Irmeli

  88. Hanski says:

    Muffinssit ovat tosi mieluisia! 🙂

  89. Nimetön says:

    kakkupohjan ohje on vakikäytössä 🙂

    -tiina-
    tiina_hujanen[at]hotmail.com

  90. Nimetön says:

    Vaikea on nimetä suosikkia,mutta mokkapalamuffineja olen tehnyt usein.

  91. Nimetön says:

    Muffinsseja!

    Lyyli

  92. Nimetön says:

    Sitruunaisen kermajäätelön sekä whoopies- leivonnaisten ohjeet ovat ollet erityisen ihania!! Olen kovasti tykännyt upeasta blogistasi 🙂

    Terv. -suklaasydän-

  93. Nimetön says:

    Voileipäkakkujen ja suolaisten piirakoitten ohjeita olen täältä hakenut ja niitä on tullut kokeiltuakin! 🙂

    -Piia O.

  94. Annuliina says:

    Muffinseja olen kokeillut ja banaanipiirakka houkuttaisi.

  95. Nimetön says:

    Paljon kaikkea ihanaa…. "makaroni-salaatti", kinkkupiiras….

    BEA

  96. Nimetön says:

    Vadelmamuffinsseja on tullut tehtyä usein, vaikken mikään muffinssifani olekaan 🙂
    Suklaapähkinämuffinssit näyttävät herkullisilta, kuten kaikki täällä, taidan kokeilla niitä seuraavaksi.
    -Anna E.

  97. Nimetön says:

    Täytteitä kakkuihin on tullu testailtua 🙂 Monta mielenkiintosta reseptiä olis kokeilematta 🙂 /Saara

  98. Pehtoorin Elsa says:

    Voi kuinka hankalaa nimetä suosikkia näin monen blogivuoden jälkeen 😉 Kaikki mitä olen tehnyt on aivan loistavia reseptejä. Suosikkeja meillä; mansikkamousse (tätä jo pyydellään kakun täytteeksi), Suklaa-toffee jäätelökakku, Vadelma-persikkapiirakka ja mokkapala muffinsit. Seuraavaksi kokeilulistalla on lemon curd jäätelö. Kieli pitkällä odotan myös sinun versiota Red velvet cakesta. Olisi mukavaa saada sinulta resepti huipulla urheilevalle sopivasta vähäkalorisesta herkusta 😉 Kiitos kaunis aina vaan sykähdyttävistä jutuistasi!

  99. maria.smile.you.bake says:

    Suklaapähkinämuffinsseja olen viimeeksi kokeillut ja niistä tuli aivan ihania:).

  100. ibiiba says:

    Suklaapähkinåmuffinssit. [email protected]

  101. hemuli-täti says:

    Piparit ovat meidän perheen suosikkeja:)

  102. ehdottomasti paras on pepperoni pannupizza!

  103. Kaura says:

    Olen kokeillut ohjeitasi, ja yksi suosikki on omenapiirakka, pohjasta tulee mehevä ja pehmoinen, muillakin marjoilla oon sitä testannut ja raparperilla kanssa. Mukavaa syksyä Pullahiiri! =) -M-

  104. amanda says:

    Blogisi suosikkiresepti on tähän mennessä ollut ehdottomasti cookie dough-fudge. Tuunasin reseptiä vielä itse sen verran, että lisäsin leivosten pohjalle paksun kerroksen tummaa suklaata, sillä suklaatahan ei koskaan voi olla liikaa ;))
    Amerikan herkkuihin hurahtaneen aijon seuraavaksi kokeilla tehdä rocky road-patukoita tai herkullisen näköistä banoffee-piirakkaa!

  105. Henna73 says:

    Minttuinen heinäsirkkapiirakka eli grasshopper pie kiinnostaa eniten. Vielä en ole tehnyt itse, mutta se odottaa to do-listalla

    lof73(at)mbnet.fi

  106. Noora V. says:

    Olen leiponut tosi paljon näillä Pullahiiren ohjeilla. Siskon häihin kakut, melkein kaikki muffinssit, suolaisiakin montaa sorttia. Tänään synttärikutsuille valmistuu savulohicroustadeja ja vadelmamoussekakku.

  107. No nyt en kyllä osaa sanoa mitään lempiohjetta, koska sivusi ovat täynnä kaikkia niin ihania ohjeita (ja varsinkin kuvia!). 🙂

  108. Nimetön says:

    Banana cream pie sekä Red velvet-kakku ovat seuraavana kokeilulistalla. Vierailen blogissasi paljon, selkeät kuvasi antavat ihanille leipomuksille antsaitsemaansa oikeutta ja houkuttelevat kokeilemaan itsekin. 🙂 Kiitos blogistasi!
    -Emppü

  109. Markanpilkkuja Myytippa says:

    Kaikki leivoksesi näyttävät hyvin sommitelluissa kuvissasi niin herkullisilta! suklaa-pähkinämuffinsseja tein viimeksi ja kritallipullan ohjetta haluaisin ja aionkin kokeilla. 🙂

    -Myytippa

  110. mevid says:

    Mahtava blogi! 🙂
    Oon mukana arvonnassa, mevid[at]outlook.com

  111. Nimetön says:

    Blogiasi on todella mukava seurailla. Paljon olet ehtinyt saada reseptejä tuotettua muiden iloksi. 🙂 Ulkoasu on myös ihanan raikas! Itse ajattelin seuraavaksi hakea vinkkejä suklaiseen kakkuun, jonka ajattelin leipoa hääpäivän iloksi ja tähän kategoriaan täältä löytyikin mukavasti ohjeita. Olen harvoin törmännyt maidottomiin resepteihin, joten tässä olisi pieni toive seuraaviin ihaniin resepteihisi, joita jään innolla odottamaan. 🙂

    -KaneliHunaja-
    [email protected]

  112. Unknown says:

    Kakkupohjaohjeet ovat olleet todella usein käytössä, niin myös monet muutkin ohjeesi 🙂

  113. Nimetön says:

    Käyn pari kertaa viikossa kurkkaamassa blogisi uutuudet. Olen amerikkalaisten leivonnaisten suuri ystävä ja tiedän sinunkin olevan, joten siksi suuntaan juuri Pullahiiren blogiin. Red Velvet cake menee seuraavaksi kokeiluun. Olen tehnyt erilaisilla ohjeilla ja nyt katsotaan mikä niistä nousee yli muiden 🙂

    t.Mirva, kurppa76[at]hotmail.com

  114. maarit says:

    Kivoja vinkkejä. arvonnassa mukana.
    t. Maarit
    [email protected]

  115. Tangelstiina says:

    Rocyroad coocie vai miten se kuunaan kirjoitetaan on ollut oikea menestys! Ja arvonnassa mukana!!!

  116. Nimetön says:

    Arvonnassa mukana, kivoja reseptejä täällä! Mieleen on jäänyt suklaa-pähkinämuffinit ja seuraavaksi kokeilen luultavasti mansikkahyydykekakkua.
    leenakarja[at]gmail.com

  117. Nimetön says:

    Jäätelöohjeet ovat jääneet erityisesti mieleeni 🙂 Kauniita otoksia ihailen myös mieluusti.

    Arvonnassa mukana:

    —–almis—–

  118. Marjox3 says:

    Monta ohjetta on tullut testattua. Suosikiksi on nousut Valkosuklaa-Appelsiini blondie / White chocolate-Orange Blondies, njam!

  119. Nimetön says:

    Monta lempparia täältä löytynyt ja vierailen täällä viikottain. Mielenkiintoisia kurssejakin tarjolla. Arvonnassa mukana siis 🙂

    MariS

  120. Nimetön says:

    Ensimmäisenä mieleen tulee ne salmiakkisuklaamuffinssit:) hyviä ovat!! ja ai että nämä kuvat on aina niin upeita!!

    elliina.

  121. Pampales says:

    Mokkapalaminimuffinssit on käytetyin ohje ja seuraavasi namuin on cookiedoughfudge <3

  122. Nimetön says:

    Täällä tulee aina käytyä ohjeita kattelemassa ja aina joitakin kokeilenkin 🙂 Parhaat kokeilemani ohjeet taitaa olla S'more muffinssit ja pähkinälikööri-suklaarouhejäätelö, tosin ilman sitä likööriä 😉 Mieleen on jäänyt juurikin nuo S'moret, vein kavereille kouluun ja hyvin maistui 😛 Seuraavaksi kokeiluun menee varmaan heinäsirkkapiirakka. Alkuperäistä S'more herkkuakin olisi joskus notskilla ihana kokeilla…:D Täällä blogissa parasta on ihanat ohjeet ja hienosti toteutetut kuvat 🙂
    ~Flora:)

  123. ElinaT says:

    Pepperonipannupitsa on yksi parhaista resepteistä mitä olen tehnyt! Se on vaan niin hyvää 😀

  124. Nimetön says:

    Hello Kityn reunapursotus olisi kokeilulistalla. Kurssiesi myötä olen innostunut kokeilemaan myös koristeiden tekoa joilla saa täytekakkujen ulkoasuihin vaihtelua. On ilo seurata bogiasi, ulkoasu on selkeä sekä valokuvat ovat aivan ihania !
    – Tarja Koo –

  125. woobies 🙂 kursseja turkuun 🙂

  126. Nimetön says:

    ehdoton suosikki on ehdottomasti mango-mascarpone hyydyke kakku, joka sopii niin pimeneviin iltoihin piristeeksi kuin kesäisiin rientoihin :).

    Harmaatassu
    hiu_tale[at]hotmail.com

  127. Nimetön says:

    Leivoin elämäni ensimmäiset mokkaruudut ohjeellasi ja ne olivat tosi hyviä. Pojalle piti leipoa oma pellillinen mukaan kavereiden luo peli-iltaa varten. Nyt ihastuin tuohon Red Velvet kakkuun. Tuli mieleen vuosi jenkeissä kauan sitten. Pakko tehdä se pikkujouluihin:) Kiitos nuistakin ihanista ohjeista

  128. Nimetön says:

    Passionhedelmäkakku on ihana ja monet muutkin tietysti.
    [email protected]

  129. Marja-Liisa says:

    Lohipinaattipiirakka on ollut menestys. Suklaapähkinämuffinseja ajattelin tehdä nyt viikonlopuksi.
    minni42[at]gmail.com

  130. Nimetön says:

    ehdoton suosikki on ehdottomasti mango-mascarpone hyydyke kakku, joka sopii niin pimeneviin iltoihin piristeeksi kuin kesäisiin rientoihin :).

    Harmaatassu
    hiu_tale[at]hotmail.com

  131. Nimetön says:

    Ihania ohjeita, seuraavaksi kokeilun menee Red Velvet Cake 🙂

    -ElliMelli

  132. tuula says:

    Mokkapala minimuffinit

  133. Maijanen says:

    Rocky road kokeiluun. Maijanen01[at]gmail.com

  134. Nimetön says:

    Mieleen painuvin on vanilijauute. Seuraavaksi teen riisimuro tikkareita lasten synttäreille.
    T. Eija RK

  135. Tanja says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    1. Tanja says:

      Monia ohjeita on tullut kokeiltua. Täytekakkuhin tulevat täytteet, erityisesti mansikkamousse saanut joka kerta synttärivierailta kehuja.
      T:Tanja dodge_1[at]hotmail.com

  136. Voi, vaikea valita parasta, mutta voileipäkakkuihin olen käynyt nappaamassa täältä ideoita, samoin kakkutäytteisiin. Ja suklaabrowniet oli kyllä ihan liiankin hyviä…

  137. Niina says:

    Tuota Red Velvet -kakkua pitäisi kokeilla tässä joku päivä… 🙂 Paljon on tullut katseltua täytekakkumalleja ja etsittyä vinkkejä täytteisiin. Kiitos hyvistä resepteistä!

  138. helkku says:

    Jäätelöohjeita aion seuraavaksi kokeilla, vaikka kesä meni jo 🙂

  139. Nimetön says:

    Ylioppilaskakku! [email protected]

  140. Unknown says:

    Lempi ohjeeni on redvelvet kakku, missään ohjeessa kakku ei ole koskaan ollut niin punainen mitä sinun ohjeessa. Ja iso kiitos muistakin mahtavista ohjeista! 🙂

  141. Nimetön says:

    Arretje Nof-kakkuun on ainekset, kun saisi vaan tehtyä…. Tässä blogissa on niin paljon ihanuuksia mitä tekisi mieli kokeilla, suklaan ja kaiken "ällömakean" ystävä kun olen…. Lisää näitä herkkuja! Kiitos ihanasta blogista 🙂
    Arvonnassa mukana: Mikuliini

  142. Nimetön says:

    valkosuklaa-domino-tikkarit veivät kielen mennessään. tein niitä lapsisynttäreille, mutta lapsille ne eivät maistuneetkaan :O aikuisten makuun oli kyllä 😀 *Hanna-Riikka* (hanna_riikka[at]hotmail.com)

  143. Nimetön says:

    Monta on kokeiltu ja monta ihanuutta odottaa vielä kokeiluaan. Red Velvet yksi vuoroaan odottelevista 🙂 .
    – Mia S. ( mia.salo72[at]gmail.com )

  144. Ravosa says:

    Suklaiset ohjeet <3

  145. Unknown says:

    Banana cream pie

  146. Unknown says:

    Minttuauklaacupcaket on houkuttelevia herkkuja. Tietty muutkin sinun tekemäsi on parhaita herkkuja ja suolaisia. ja aion kokeilla jatkossakin muita reseptejäsi. Lasten kanssa tehdään valkosuklaa-appelisiiniblondiepaloja. Itse haluan kokeilla amerikkalaistyyppistä minttu-suklaa kakkua.kunhan blogitat reseptin nähtäville!! 🙂
    ( [email protected]. )

  147. LilyCee says:

    Masukakku ohje oli paras! Tein sen omiin Babyshowereihini.

  148. Viivi says:

    Passio-hedelmäkakkua oon käynyt kurkkimassa monta kertaa. Jos vaikka joku kerta tekisi! 🙂

    pienempi[at]gmail.com

  149. Nimetön says:

    Viimeksi kokeilimme mokkapalamuffineja, hyviä oli! Montaa muutakin ohjetta on tullut käytettyä, ihanan inspiroiva blogi!

    sirpa.ingalsuo(at)anvianet.fi

  150. Seuraavaksi aion kokeilla mokkapaloja, sillä hukkasin vanhan monta vuotta palvelleen luottoreseptini ja en ole löytänyt uutta sen veroista. Toivottavasti nyt tärppää. 🙂 Tykkään käydä katselemassa ihania kakkuja ja kuvat ovat aina niin nättejä. Kokeiluun menee myös monet muut reseptit, kunhan taas vauva antaa leipoa. 😉

  151. Snickers-piirakka oli meillä ehdoton hitti 🙂

  152. Marilee says:

    Nyt tekis mieli kauheesti tehdä tuota Red velvet- kakkua! Monesti pitänyt mutta aina jäänyt… =)
    marileeleivoskelee[at]hotmail.com

  153. Whoopies! Ikisuosikkini blogistasi 🙂

  154. Nimetön says:

    Mansikkaiset mini whoopie piet olivat menestys! Seuraavaksi odottelenkin jo mitä kaikkea mukavaa keksit joulun ajan leipomisiksi!
    LeipuriLeenuska

  155. Katri says:

    Suklaa-pähkinä muffinssit, ne ovat vain niin hyviä! Nimimerkki on Katri ja sähköposti [email protected] 🙂

  156. Kiitos mukavasta ja inspiroivasta blogistasi jota olen seurannut jo muutaman vuoden ajan. Olen kokeillut useampiakin reseptejä blogista ja suosikikseni on noussut savulohitäytteinen voileipäkakku. Espanjassa asuessani tein näitä kakkuja usein sekä omiin juhliin että muillekin ja suosio oli aina taattu, koska useimmat eivät olleet koskaan kuulleetkaan voileipäkakuista. Toivotan pitkää ikää blogillesi ja hyviä leipomuksia!

  157. Nimetön says:

    Meidän perheen suosikki Valkosuklaa appelsiini Blondie! Blogiasi katselee mielellään ihanat kuvat ja reseptit.
    [email protected]

  158. Nimetön says:

    Mokkapalat ovat ihania, seuraavaksi kokeillaan aamiaismuffineja 🙂
    nina.gronberg1(a)gmail.com

  159. Nimetön says:

    Tuota minttusuklaakakkua himoitsen seuraavaksi kokeiluun! Siinä on molemmat intohimoni: suklaa ja minttu.
    Terkuin, Marika k. Jns

  160. Miina says:

    Täällä on niin paljon ihania reseptejä, että iskee valinnanvaikeus, kun blogiasi lukee. Kaikki jäätelöohjeet vaikuttavat herkullisilta, aikanaan jämähdin lukemaan blogiasi törmättyäni Suklaatoffee-jäätelökakkuun. Grasshopper pie vaikutti helpolta ja herkulliselta ja sitä olenkin pariin kertaan tehnyt. 🙂 Miina

  161. Hanna says:

    Ehdottomasti syötävät lahjat sekä se marjatorttu missä on ransksnkermatäyte. Seurasvaksi varmaan redvelvettiä…

  162. Ajattelin seuraavaksi kokeilla tuota Red Velvet-kakkua, sillä näyttää ja varmasti maistuu tosi hyvälle, eikä ohjekkaan vaikuttanut vaikealta 🙂 Aikaisemmin oon tehnyt valkosuklaa-appelsiini blondieita ja kyllä meidän "makuraati" tykkäsi 🙂 Lisäksi oon tehny kirjasta jonkun suklaa-juustokakun, ei tuu nyt nimi mieleen 🙂
    T: Natalia

  163. Sofia says:

    Aivan ihania leivonnaisia kaikki. Tuota Red velvet kakkua ajattelin tehdä seuraavaksi ja tuon uuden minttukakun 😛

  164. Emma E. says:

    Tulipa mieleen että olisi kiva jos uskaltaisit kokeilla tehdä jonkinlaisen version polar-leivoksesta (siis kyseessä on eräänlainen puolukka-tartaletti niille jotka ei nimeä tunnista)! Se nimittäin on yksi ikuinen suosikkini ja olisi kiva osata valmistaa jokseenkin lähelle tuleva leivos 🙂

  165. Nimetön says:

    Montakin on tullut kokeiltua, mutta seuraavana on vuorossa toi Red Velvet kakku neidin 15 v synttäreille 🙂
    t. Katja

  166. Nimetön says:

    Juustokakkuja tehty vaikka mitä ja niistä testattu viimeksi uunissa paistettava versio ja hyviä koristelu vinkkejä sekä blogista että kirjasta,molemmat kovasti käyttettyjä!!!!
    -Kiksu-

  167. tiiti66 says:

    Banana cream pie on päässyt testaukseen, oli hyvää!
    Arvonnassakin mukana..

  168. Nimetön says:

    Tämä blogi on ehdottomasti yksi kestosuosikeistani! Löysin tämän aikanaan sitä kautta kun Helsingin Sanomissa oli mansikkakakun ohje kilpailussa. Blogi päätyi jo ensimmäisellä vierailulla suosikkeihin ja kirjanmerkkeihin! =)

    Tällä hetkellä innostaa eniten päästä kokeilemaan minttu-suklaakakkua, on niin upean näköinen ja makukaan ei voi olla huono 😉
    Muutenkin kaikki amerikkalaiseen leivontaan liittyvät ohjeet herättävät paljon mielenkiintoa. Rapakon takana kun tuntuu olevan paljon hyviä ideoita lainattavaksi. Samoin siellä käytettävät erilaiset leivonta- ja elintarvikkeet sekä leivontatekniikat kiinnostavat.

    Terkuin, Leena: [email protected]

  169. Janina says:

    Yksi parhaimmista ikinä on ollut mango-passionhedelmä kakkutäyte! Se vei kyllä kielen mennessään. Myös joululahjaideana purkissa olevat keksiainekset on olleet mahtavia!

  170. Nimetön says:

    Joulukalenteria toivon tänäkin vuonna. Viime jouluna vein tuliaisina ystäville keksipurkkeja. Viimeaikoina jäätelöreseptit ovat olleet suosiossani. Pidän blogisi monipuolisuudesta ja kauniista kuvista.

    terv. Kati

  171. Anskuli says:

    mä oon tehnyt täältä ainakin kinkkumuffinsseja ja nytkin olisi moooonta reseptiä mitä vois kokeilla :p
    Harmi vaan ku pakko aatella linjoja, ei viiti joka päivä leipoa jotai hyvää!!

  172. Unknown says:

    Aivan mahtavia luomuksia Tarulla! Itse tyydyn vaan koulaamaan! ;D

  173. linnea says:

    kaikki on ollut todella hyviä, mutta banoffee on suosikkini! 🙂 Seuraavaksi aijon kokeilla tuota uusinta ohjetta, minttu-suklaa kakkua.
    ii.linsku[at]gmail.com

  174. Susku86 says:

    Olen vasta niin vähän aikaa seurannut blogiasi, joten lempparia en osaa vielä sanoa, mutta seuraavaksi kokeilen ehdottomasti red velvetiä! =)

  175. Nimetön says:

    Parhaimmat "luottoreseptit" löytyy Pullahiiren ohjeista; kakkupohjat, mokkapala-ohje ja mansikkaiset whoopiet. Onnistuu aina! -Laura R.-

  176. Nimetön says:

    Inspiraatiota saanut moneen omaan leipomukseen, takuuvarmoja perusohjeita ja paljon muuta! 🙂 Varsinkin perus kakkupohjan ohje on tullut pariin otteeseen tarkistettua! -Saara T.

  177. Unknown says:

    Rocky Road Toffee vaahtokarkeilla ja cashew- pähkinöillä 🙂 -Sonja S.- ssooonja[at]gmail.com

  178. Nimetön says:

    Paras ohje on Oreo-keksi juustokakku. Useisiin juhliin olen sitä tehnyt ja aina on saanut kehuja! 🙂
    -Reetta-

  179. Vasta hetken olen blogiasi ehtinyt seurata, mutta tilaisuuden tullen aion kokeilla ohjeellasi riisimuromassaa koristeiden valmistamiseen. Myös red velvet houkuttelee, samoin monet muut amerikkalaistyyliset herkut… :}

  180. Nimetön says:

    Mokkapalamuffinssit olivat minun suosikkejani =)! Mukaan arvontaan!
    [email protected]

  181. Nimetön says:

    Monia reseptejäsi olen kokeillut! Jouluksi haaveilen tekeväni ystävilleni keksipurkkeja 🙂 -Tannu

  182. Jenni says:

    Ääk nyt jäi kyllä viime tippaan, toivottavasti ehdin vielä mukaan!
    Lempi reseptini täältä blogista on kyllä ollut kristallipullat. Usemman kuin yhden kerran on niitä meillä tehty ja aina niitä jaksetaan kehua! Kiitos siis vielä reseptistä.
    Seuraavaksi kokeiltavien listalla on pyörinyt tuo sitruunakermajäätelön ohje, Se kuulostaa niin ihanalta! Pakko kokeilla sitä pikimmiten!

  183. Nimetön says:

    Marjapiirakkareseptit ovat olleet käytössä, mansikka-raparperi ja omenaversiot. Paljon ihania, kokeiltavia ohjeita. Hyvää syksyä!=)
    [email protected]

  184. Nimetön says:

    Tänään löysin facebookin kautta blogisikin 🙂 Uuden lukijasi hurmasi Minttu-Suklaakakku,rakastan minttua <3 Tuon leipomista aion kokeilla hetimiten!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei Nin@! Mukava kuulla, että löysit tänne blgogiini! Toivottavasti löydät monia herkullisia leivoksia täältä mukaasi omaan keittiöön kokeiltaviksi. Tämä blogiarvonta on jo mennyt, mutta mukava, että viestin jätit 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close