torstai 3. lokakuuta 2013

Roosa nauha-päivä 4.10.2013 / Pink ribbon day



Huomenna 4.10.2013 vietetään Roosa nauha-päivää. Tällöin pukeudutaan pinkkiin ja kerätään lahjoituksia rintasyövän vastaiseen työhön. Itseni pysäytti muutama viikko sitten autoa ajellessa radiohaastattelu, jossa haastateltiin Voimanlähde-dokumenttiin osallistunutta nuorta naista. Tämä nainen, 28-vuotias Marika Sorja, kertoi haastattelussa kuinka hänen rintasyöpänsä löytyi kolmannen lapsen raskausaikana. Jo rintasyöpä itsessään on suuri haaste ja järkytys elämässä, mutta en voi edes kuvitella miltä se tuntuu tuossa elämäntilanteessa. Onni ja ilo suurimmillaan sekä myös vastuu omista lapsista ja sitten vastapainona tuollainen pysäyttävä tieto rintasyövästä. Kaikesta huolimatta hänen äänestään huokui rauhallisuus kaiken tämän myllerryksen keskellä. Mitä ilmeisemmin hänellä on ollut lähipiiri tukena ja se on kantanut pitkälle. Tuon haastattelun kuullessa kiireet kaikkosivat hetkeksi ja mielessä pyöri miten itse tuollaisesta tilanteesta selviäisi. Suuret tsemppiterveiset niin Marikalle kuin myös muille sairauden kanssa eläville sekä kaikille, jotka tekevät töitä parantaakseen syöpää sairastavat ihmiset!


Nyt voimme kaikki kantaa kortemme kekoon ja ilmoittutua esimerkiksi lipaskerääjiksi huomiselle tai tehdä lahjoituksen. Yksi mahdollisuus on myös valita kaupassa Roosa nauha-tuotteita, joiden ostosummasta menee osa Roosa nauha-keräykseen. Nyt on monta tapaa olla auttamassa!

Minä päätin suunnitella pinkiksi päiväksi pinkit cake popsit, joten resepti cake pops-herkkuihin tuossa alla. Näillä voit yllättää vaikka työkaverit tai ystävät huomenna ja samalla muistuttaa heitä tästä täskeästä asiasta!



Pinkin päivän cake pops
Pink ribbon cake pops
(noin 60 kpl)

Kakkupohja
175 g voita
3 dl sokeria
2 kananmunaa
7 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl maitoa
1 1/2 dl ranskankermaa
1 1/2 dl kermaa
2 1/2 rkl etikkaa
(pinkki elintarvikeväri)

Lisäksi
60 g voita
120 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria

noin 800 g valkosuklaata
noin 60 kpl tikkaritikkuja
nonparelleja

Vatkaa voi ja sokeri keskenään kakkupohjaa varten. Lisää kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita loput kuivat aineet keskenään sekä maito, ranskankerma, kerma ja etikka toisessa kulhossa keskenään. Lisää kermaseokseen myös pinkkiä elintarvikeväriä. Lisäile kuivia aineita sekä kermaseosta vuorotellen voisokeriseoksen joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada isoon paistovuokaan. Vuoan koolla on vaikutusta vain paistoaikaan, joten paistoaika on vain viitteellinen. Paista 175 asteessa foliolla päällystettynä noin 30 minuuttia tai kunnes painaessasi cocktailtikun kakkupohjaan, tikkuun ei jää märkää taikinaa. Anna kypsän kakkupohjan jäähtyä. 

Murustele jäähtynyt kakkupohja. Jos kakkupohja on ottanut väriä jostain kohti, voit hyvin rapsutella pinnasta hieman rusehtavat kohdat pois ennen kakkupohjan murustamista. Vatkaa toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto keskenään sekä lisää tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Sekoita massa hyvin ja lisää kakkumurun joukkoon vähitellen. Lisää tuorejuustoseosta sen verran, että kakkumurusta tulee muovailtavaa. 
Pyörittele muruseos palloiksi ja nosta hetkeksi kylmään. Sulata suklaa, upota tikkuja hieman suklaaseen ja paina cake pops-palloihin tikut. Nosta taas kylmään ja anna olla hetken. Laita sulatettu suklaa kapeaan astiaan ja dippaa viileät cake pops-pallot suklaaseen. Nosta pallot leivinpaperin päälle ja ripottele nonparellit suklaakuorrutteen päälle. Anna pinnan jähmettyä. Säilytä cake pops-pallot jääkaapissa, mutta nosta hyvissä ajoin ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jolloin kakkupallot ovat parhaimmillaan.  

Vinkki! Popsien kuorruttamiseen löytyy vaihekuvaa täällä.



Voimanlähde-dokumentin voitte käydä katsomassa täällä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos tsempeistä ja hienosta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että poikkesit tänne blogiini! Tuo haastattelusi pysäytti minut. Sinua oli helppo kuunnella ja on todella hyvä, että pystyt jakamaan kokemuksesi meille muille. Näin voi moni nainen (ja miksei myös mieskin) löytää sairauden tarpeeksi aikaisin.

      Poista
  2. Onks noi vaikee tehä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on suhteellista. Periaatteessa voit käyttää vaikka valmiita keksejä tällaisiin popseihin, jolloin työ helpottuu entisestään. Ei näidenkään teko vaikeaa ole, mutta vaatii hieman vaivaa.

      Poista
  3. Taru kerro mulle miks mulla halkeilee cookiepopseissa pinta? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija: Siis tuo suklaapinta? En nyt osaa suoraan sanoa. En ole törmännyt sellaiseen. Mitä käytät kuorrutuksessa? Suklaata, kuorrutenappeja tms.?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...