torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri - luukku 5: Joululahjaideoita pukinkonttiin

Tänään kalenterista paljastuu muutama lahjaidea leipomisesta pitävälle läheiselle. Jos lähipiirissä on leipomisesta innostuneita ihmisiä tai itselläsi on lahjalista joulupukille vielä lähettämättä, niin monen kotileipurin suosikeihin kuuluvat Pullahiiren koristelu- ja leivontakurssit sekä Pullahiiren makeat kakut-kirja.


Pullahiiren makeat kakut-kirjasta löydät reseptit ja vinkit vaihekuvineen moneen erilaiseen kakkuun ja koristeen valmistamiseen. Kirjaan on kerätty kakkuja moneen makuun. Reseptejä löytyy niin täytekakkuihin, kahvikakkuihin, uunissapaistettaviin juustokakkuihin kuin myös hyydytettäviin kakkuihin. Myöskään kakkujen ja muiden leivonnaisten koristelua ei ole kirjassa unohdettu vaan koristeiden valmistuksesta olevat vaihekuvat helpottavat koristeiden valmistamista kotona. Kirja on myynnissä niin kirjakaupoissa kuin monissa suurissa marketeissakin. Halutessasi voit myös tilata kirjan kauttani omistuskirjoituksella. Kirjalle tulee tällöin hintaa 27 euroa postikuluineen. Kyseessä on kirjan 2. painos, joka sisältää ensimmäisen painoksen materiaalin lisäksi kirjan julkaisun yhteydessä järjestetyn kilpailun voittajakakkujen reseptit.


http://www.pullahiiri.com/p/kurssit.html

Pullahiiren järjestämillä koristelu- ja leivontakursseilla pääsee harjaannuttamaan leivonnaisten koristelun ja leivonnan taitoja. Kurssiaiheina on tulevan talven aikana niin muffinssit, cake popsit kuin myös kakkujen kaunis kuorruttaminen ja koristelukin. Kursseja järjestetään yksityisesti myös erilaisille ryhmille, kuten työ- ja ystäväporukat tai esimerkiksi syntymäpäiväkutsut. 

Kursseille voi myös ostaa lahjaksi lahjakortteja. Lahjakortit voi ostaa sähköpostitse helposti ja nopeasti pukinkonttiin tai muuten lahjaksi. Saat lahjakortin tarvittaessa jopa päivän varoitusajalla, parhaimmassa tapauksessa saman päivän aikana. Lahjakortin voit ostaa suoraan tietylle kurssille, paikan valmiiksi varaten. Halutessasi lahjakortin voi laittaa myös tietylle summalle, jonka lahjansaaja voi käyttää haluamallaan tavalla. Lahjakortti on voimassa vuoden sisällä ostopäivästä varatuilla kursseilla. 

Talven 2014 kursseilla on vielä muutamia paikkoja, joten varaa paikkasi kursseilta pikaisesti, niin pääset harjoittamaan koristelu- ja leivontataitojasi kursseilla!

Niin lahjakorttien kuin myös kirjojen tilaus tapahtuu sähköpostitse pullahiiri@pullahiiri.com. Sähköpostissa tulee ilmoittaa tilaajan yhteystiedot.

Huomenna juhlitaan itsenäistä Suomea sini-valkoisissa tunnelmissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...