torstai 31. tammikuuta 2013

Thaimaa

 
Tammikuu on kohta ohitse ja katseet jo helmikuussa, mutta katsotaan hieman taaksepäin. Tämän vuoden tammikuu oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että saimme viettää siitä lähes puolet ihanan lämpimässä Thaimaassa. Tuo maa oli aikaisemmin meille täysin tuntematon ja vain pieni palanen siitä on nyt nähtynä. Olimme ensin Khao lakissa ja lopuksi Phuketin puolella Kamala beachilla. Khao lak oli aivan ihastuttava, pieni paikka. Hotellimme sijaitsi ihanalla, nimensä veroisella paikalla White sand beachilla. Tuo oli 15 kilometrin päässä ostospaikoista - ja ehkäpä juuri sen vuoksi - pala paratiisia. Alla olevassa kuvassa on rannalla ollut suosikki ravintolamme. Itse en pidä tavallisesti ravintoloiden leikkipaikoista (koska ravintolaan mennään syömään eikä leikkimään), mutta tämän ravintolan "leikkipaikka" oli kyllä mahtava - valkoista hiekkaa ja rantaa pitkin kasvavia palmuja.







Meidän hotellimme naapurissa oli aikuisille suunnattu hotelli, joka järjesti ihanan romattisia kynttiläillallisia asiakkailleen. Tässä alla kuva eräältä illalta ennen kuin pariskunta saapui syömään. Kuvasta ei näe, mutta koko ranta oli täynnä kynttilöitä eri tasoissa. Aivan mahtavan vaikuttava pimeällä rannalla. 


Rannalla oli ihana juosta aamulenkkiä tai ihan vaan kävellä kameran kanssa ja napsia kuvia. Kuvia kertyikin matkalla tuhansian... Muutamia White sand beachin kuvia tässä alla. 



Alemman kuvan kookospähkinässä on sisällä simpukankuoressa asuva rapu. Paljon tuo on töitä tehnyt, että on tuonne päässyt. Nuo hiekassa olevat jäljet ovat siis ravun tekemiä jälkiä.


Myös 2004 tsunami oli nähtävissä pieninä pilkahduksina rannalla. Alla olevat entisen hotellin portaat muistuttivat tsunamin tapahtumista. Jos olisi lähtenyt tuosta kävelemään, niin mitä ilmeisemmin olisi törmännyt hotellin raunioihin. Näin luin jostain. Kävimme myös paikallisessa tsunamimuseossa sekä tsunamimuistopaikalla, joka oli tällä erää rakenteilla osittain. Kyllä tunteet olivat noissa tilanteissa pinnassa.
Myös alla olevia merkkejä tsunamiaaltojen korkeudesta sekä evakuointireittimerkkejä oli todella paljon näkyvissä.






Ruoka oli reissussa hyvää. Ruoanlaitoin thaimaalaiset osaavat ja maut ovat herkullisia. Oikeastaan pahaa ruokaa emme saaneet laisinkaan, vaan kaikki tilaamamme ruoat olivat maistuvia. Alla kuvia thaimaan ravintolayrittäjistä eli paikallisista katukeittöistä ja markkinoilla myynnissä olleista herkuista. Niitä kyllä riitti ja ostajia myöskin. Osa kuvista on otettu kaupungilta ja osa markkinapaikalta.












Kuivattua chiliä toimme myös mukanamme. Lajikkeita oli kahta erilaista "spicy" ja "extra spicy" eli ei sen tarkempaa tietoa :) Tuo spicy oli jo minulle liian voimakasta. Yhden sellaisen voi laittaa suureen lihapataan, jos sen antaa hautua siellä kokonaisena...

Vielä kuvia retkiltä. Me kävimme Khao lakista Similanin saarilla snorklaamassa sekä elefanttisafarilla ja vesiputouksella. Phuketista teimme snorklausretken Phi phi saarelle ja osa perheestä kävi vielä nk. James Bond saarella. Nuo retket ostimme kaikki joko hotellilta tai kaupungilta retkikojuista. Oli muuten aika paljon hintaeroa verrattuna matkanjärjestäjän hintoihin. Laatu oli kaikilla reissuilla oikein hyvä. Ruokaa, välipalaa ja muuta naposteltavaa sekä juotavaa oli tarjolla jokaisella retkellä paljon. Veneet olivat hienoja ja hyvässä kunnossa.

 Yllä sataman kalastajalaivoja


Mikä ihana pieni apina roikkuu äidin (?) mahassa.



Paljon näimme ja koimme, mutta paljon jäi myös näkemättä. Ihanaa olisi joskus päästä takaisin. Khao lak oli meidän mielestämme paras tämän retken majoituskohteistamme. Phuket oli täysin turistipaikka ja meiniki oli aivan erilaista kuin Khao lakissa. Ensi kerralla ehkä suuntaisimme jollekin saarelle majoittumaan tai takaisin Khao lakiin. 
Vinkkejä otetaankin vastaan ihanan rauhallisista paikoista, joihin lapsiperhe voisi matkustaa Thaimaassa! Kertokaahan kokemuksia!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ystävänpäivä: Sydänpopsit



Ystävänpäivä nousee aina helmikuussa ajankohtaiseksi. Hyvähän se on ystäviä muistaa joka päivä, mutta minä kyllä pidän ystävänpäivästäkin. Itse en ystävänpäivän kaupallisuudesta piittaa, mutta mukava on muistaa ystäviä jollain omatekemällä paketilla. Koska omaa osaamista on nämä leivonnaiset, kokeilimme tyttäreni kanssa tehdä sydänpopseja. Mielestäni nämä muistuttivat niitä Fazerin pitkiä karkkeja ei kissakarkkia vaan sitä toista (ruskea kääre). Tuo täytteen pehmeys oli aika mukava kovan suklaakuoren sisällä. Osa meillä piti näistä enemmän suoraan jääkaapista otettuina eli jääkaappikylminä.



Sydänpopsit
(noin 15 kpl)

175 g Domino keksejä
noin 70 g pähkinälevitettä

noin 200 g suklaata
 (koristeita)

Mittaa keksit monitoimikoneeseen ja murskaa hienoksi. Lisäile pähkinälevitettä joukkoon sen verran, että massa pysyy kasassa. Liian löysä massa on vaikeampaa käsitellä kuorrutettaessa popseja. Painele keksimassa silikoniseen jääpalamuottiin (meillä oli Ikean sydänmuotti). Nosta pakastimeen noin puolen tunnin ajaksi. Kun sydämet ovat hieman jähmettyneet, paina ne ulos muotista ja paina tikut tai pillit sydämien sisään. Nosta tarvittaessa jääkaappiin, jos massa lämpenee liikaa. Kylmät popsit on helpommat kuorruttaa. 
Sulata suklaa miedolla lämmöllä ja laita suklaa kapeaan ja korkeaan astiaan esim. lasiin. (voit käyttää omavalintaista suklaata kuorruttamiseen) Upota sydämet suklaaseen ja nosta lautaselle. Itse käytän yleensä lautasen sijasta tasaista kylmäkallea, jonka päälle vedän leivinpaperin. Tällöin sydämen pohjapuoli jähmettyy nopeasti eikä leviä. Ripottele päälle koristeita. Voit pakata popsit pieniin sellofaanipusseihin tai kauniisiin rasioihin.

Vinkki! Voit myös valmistaa nämä ilman tikkuja, jolloin upotat koko sydämen sellaisenaan suklaaseen. Käytä apuna tällöin esimerkiksi pientä haarukkaa.


Voit myös laittaa popseihin vaikka pienet rusetit koristeeksi. 



Tässä vielä haukatusta popsista kuva. Tämä näin lisäyksenä, kun oli jäänyt uupumaan alkuperäisestä kirjoituksesta!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Pehmeä vaniljapulla


Pullapäivä voisi olla joka päivä, jos vaan omille linjoille sopisi - eikö:) Ainakin näin ihanina pakkaspäivinä. Nämä vanhat tutut perusleivonnaiset ovat niin herkullisia. Tässä taannoin tuli tehtyä taas hieman eritavoin pullaa. Päälle halusin tuon kristallipullista tutun sokerikerroksen, joka on niin herkullinen. Minun mielestäni pullassa tulee olla tuollainen pieni kerros kidesokeria - minä käytän jopa erikoishienoa sokeria. 



Pehmeä vaniljapulla

3 1/2 dl maitoa
150 g voita
40 g hiivaa
2 dl sokeria
3 rkl vaniljasokeria
2 tl kaardemummaa
noin 700 g vehnäjauhoja

Päälle
noin 80 g voita
noin 3 dl erikoishienoa sokeria

Lämmitä 2 dl maitoa ja voi kattilassa niin, että voi sulaa. Lisää loput maidosta kylmänä joukkoon. Seuraavaksi nesteen tulee olla kädenlämpöistä (noin 37 asteista), joten anna nesteen jäähtyä (tai tarvittaessa kuumenna). Lisää joukkoon murustettu tuorehiiva sekä sokeri. Sekoita niin, että hiiva sekoittuu hyvin nesteeseen. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kardemumma. Lisäile vehnäjauhoja ja alusta taikina niin, että taikina on kimmoisa ja irtoaa kulhon reunoista. Nostata taikinaa noin tunnin ajan lämpimässä paikassa leivinliinalla tai vaikka tuorekelmulla suojattuna.
Kaada nostatettu taikina leivonta-alustalle ja vaivaa ylimääräiset kulpat pois. Jaa taikina yhtäsuuriin paloihin sen mukaan kuinka suuria pullia haluat (minulla noin 12 kpl). Pyörittele pullat alustaa vasten pyöreiksi ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle. Anna pullien nousta noin puolen tunnin ajan leivinliinan alla. Paista pullat 200-225 asteessa noin 7-10 minuuttia, pullien koosta riippuen.
Voitele valmiit pullat voilla ja upota sokeriin. Herkuttele maukkailla ja lämpimillä pullilla yhdessä kylmän maidon kanssa.

Vinkki! Sokeria kannattaa vaihtaa, jos se paakkuuntuu pullia upottaessa. Älä siis laita koko sokerimäärää kerralla kulhoon.



Minä tuossa ylhäällä jo kerroinkin omasta pullasuosikistani. Kyllä se kristallipulla on yksi parhaimmista pullista. Myös appelsiinipulla on suurta herkkuani! 
Meidän perheessä esikoiselle maistuu pulla kuin pulla. Oikeastaan mikään leivonnainen, herkku tai makeinen ei voita pullaa hänen suosikeissaan - hän se nimen tälle blogillekin keksi :)

Mikä on sinun lempipullasi? 
Dallas, korvapuusti, kristallipulla vai joku ihan muu? 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Arretje Nof cake


Tämä on perinteinen Hollantilainen suklaakakku, jota ei paisteta lainkaan. Muistuttaa kovasti mielestäni mummoni valmistamaa Rex-kakkua, jonka valmistaminen on itseltäni jäänyt vielä kokeilematta. Lupaan tehdä tuon Rex-kakunkin jonain päivänä. Siihen vaan muistaakseni tulee sellaisia aineksia, joita ei aina omasta kaapista löydy. Saksassa samankaltainen kakku taitaa olla nimellä kalter hund. Tä Arretje Nof-kakku on erittäin helppo ja nopea toteuttaa. Tämä resepti on nyt á la Pullahiiri eli omaan makuun muokattu kakku.




Arretje Nof cake
Arretje Nof kakku
á la Pullahiiri

3 kananmunaa (L-koko)
3 dl sokeria
1 1/2 dl kaakaojauhetta
400 g voita
noin 175 g keksejä

Mittaa kulhoon kananmunat, sokeri ja kaakaojauhe. Vatkaa hyvin sekaisin. Sulata voi hyvin ja lisää joukkoon. Vatkaa vielä hyvin sekaisin. Vuoraa suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (vetoisuus noin 1 1/2 litraa) leivinpaperilla ja levitä pohjalle kaakaomassaa. Laita kerros keksejä ja levitä taas kaakaomassaa päälle. Jatka kuten edellä niin monta kerrosta, että kaikki kaakaomassa on käytetty ja kaakaomassa jää päällimmäiseksi kerrokseksi. Nosta jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi. 

Kumoa kakku tarjoilualustalle ja poista leivinpaperi kakun ympäriltä. Leikkaa kakusta haluamasi kokoisia siivuja tarjolle.

Vinkki! Jos käytät esimerkiksi Marie- tai Digestivekeksejä, paloittele keksit hieman pienemmiksi. Minä käytin kanelilla kuorrutettuja neliskulmaisia keksejä, jotka laitoin kokonaisina vuokaan. Näin sain kauniit ja tasaiset keksikerrokset. Tuo kanelikin sopi kakkuun oikein hyvin.


maanantai 14. tammikuuta 2013

Kinkkuvoileipäkakku


 Kun mietin kuopuksemme syntymäpäiville tarjoiluja joulukuussa oli voileipäkakku heti yhtenä vaihtoehtona. Kinkkukakkuun päädyttiin aika yksimielisesti. Meidän juhlissamme on aina mukana yksi kasvissyöjä, joka tulee myös muistaa. Nyt päätimme kuitenkin, että voileipäkakku saa sisältää kinkkua, kun lihattomia tarjoiluita oli kylmäsavulohitahna sekä kasvispiirakka. Tämä oli hyvä valinta. 




Kinkkuvoileipäkakku

noin 1 1/2 pkt (á 700g) Ruispaahtoleipää

Täyte1.
300 g kinkkusiivuja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g yrttituorejuustoa
150 g creme fraishea/ranskankerma
1 maustekurkku
ruohosipulia
mustapippuria

Täyte 2.
1 punainen paprika
200 g kurkkua
400 g maustamatonta tuorejuustoa
300 g creme fraishea/ranskankermaa
mustapippuria
suolaa

Kostutus:
n. 3-4 dl kasvis-/lihalientä tai sitruunalla maustettua vettä

Kuorrutus:
n. 3 dl vispikermaa
n. 150 g ranskankermaa
valkopippuria, suolaa, 
esimerkiksi rucolaa, kinkkusiivuja, tomaattia, viinirypäleitä

  Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois. Mittaa monitoimikoneeseen täytteen 1. tuorejuustot, ranskankerma, maustekurkku, ruohosipuli sekä mausteet. Pyöräytä ainekset sekaisin ja lisää loppuvaiheessa vielä kinkku. Pyöräytä konetta sen verran, että kinkku menee haluamasi kokoiseksi silpuksi. Tyhjennä kulho ja mittaa täytteen 2. tuorejuusto ja ranskankerma monitoimikoneeseen. Pyöräytä aineet hyvin sekaisin. Lisää lopuksi pesty paprika suurina paloina joukkoon (poista paprikan kanta ja keskiosa). Pyöräytä konetta vielä sen verran, että paprika menee sopivan kokoiseksi palaksi (värjää samalla tämän täytteen hieman punertavaksi). Raasta pesty kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste pois siivilässä painellen. Lisää kurkkuraaste täytteen 2. joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi. Lisää mustapippuria sekä suolaa tarpeen mukaan.
  Levitä kelmulla vuorattuun noin 28 cm irtopohjavuokaan kerros paahtoleipiä. Leikkaa sopivaan kokoon, jotta saat tasaisen leipäkerroksen. Pienet reijät eivät haittaa. Kostuta valitsemallasi kostutusliemellä ja levitä puolet ytteestä 1. leipien päälle. Levitä leipiä uusi kerros (saumat mielellään eri kohtiin), kostuta ja levitä päälle puolet Täyteestä 2. Jatka vuorottelemalla täytteitä, kunnes viimeisen täytekerroksen päälle tulee vielä leipäkerros. Kostuta ja käännä ylimääräiset kelmut voileipäkakun päälle tai tarvittaessa lisää hieman kelmua suojaamaan voileipäkakkua. Painele kakku vuokaan tiiviisti. Laita esim. lautanen, leikkuulauta tms. painoksi voileipäkakun päälle. Nosta kylmään vetäytymään yön yli.
Kumoa kakku tarjoiluastialle. Vatkaa kerma ja ranskankerma sekä valkopippuri ja suola vaahdoksi. Levitä kuorrute voileipäkakun päälle ja halutessasi voit vielä pursottaa kakun alareunaan kauniin koristeen. Koristele kuorrutettu voileipäkakku rucolalla, tomaateilla, kinkkusiivuilla, viinirypäleillä toiveesi mukaan.


Vinkki! Kostutukseen käytetty määrä riippuu siitä kuinka kostean kakun haluaa ja myös siitä kauanko kakku kerkeää vetäytymään ennen kuorruttamista ja tarjoilua. 



  

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pretzel brownies



Jokin aika sitten ostin kaupasta pussillisen pretzelsejä. Tuli mieleeni, että näistähän voisi leipoa jotain. Törmäsin jossain sivustolla herkullisen näköiseen pretzel brownies-kuvaan. Tuolloin ohitin sen, mutta tuo kuva jäi mieleeni. Joku viikko sitten lähdin tuota kuvaa taas etsimään, mutta en mistään enää löytänyt johtolankoja juuri tuohon tiettyyn reseptiin. Monia samantapaisia reseptejä löytyi, mutta se yksi puuttui... Lähdin suunnittelemaan monen reseptin pohjalta ja yhdistellen omaa pretzel brownie-reseptiä.




Pretzel brownies

Pohja
120 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria


Kuorrute
60 g voita
60 g vaahtokarkkeja
60 g tummaa suklaata
3 rkl maitoa
3-4 dl tomusokeria

pretzelsejä


Sulata suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikroaaltouunissa. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisäile kananmunat yksitellen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne sekoitellen edellisiin. Kaada taikina 15 x 20 cm vuokaan, joka on hyvä suojata esimerkiksi leivinpaperilla tai voidella rasvalla. Paista noin 20-25 minuuttia 175 asteessa. Tarkista kypsyys painamalla esimerkiksi cocktailtikku paistettavaan pohjaan. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on pohja valmis. Pohja kuivahtaa liian pitkällä paistoajalla nopeasti, joten paiston aikana kannattaa seurailla pohjan kypsymistä.

Mittaa kuorrutteen ainekset paksupohjaiseen kattilaan tomusokeria lukuunottamatta. Kuumenna seosta niin, että kaikki ainekset sulavat. Lieden lämpötilaa kannattaa säätää niin, ettei seos pala pohjaan. Kun kaikki on tasaista seosta, vatkaa joukkoon tomusokeri vähän kerrassaan. Levitä kuorrute lämpimän pohjan päälle. Ota hieman levitettä eroon pieneen pussiin. Levitä kuorrutteen päälle pretzelsit ennen kuin kuorrute kuivahtaa päältä. Leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota hieman kuorrutetta pretzelsien päälle koristeeksi. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.    

Vinkki! Voit hyvin käyttää tässä myös esimerkiksi suolatikkuja. Tikut voi kevyesti murskata ennen brownien päälle laittamista. 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Joutsenkakku

 
Tuttavaperheessä juhlittiin Itsenäisyyspäivän hääparin 45-vuotishääpäivää. Minä sain kunnian tehdä tuohon juhlaan kakun. Sain täysin "vapaat kädet" kakun tekoon ja koristeluun. Koska kyse oli itsenäisyyspäivästä, halusin jollain tapaa yhdistää myös tuon suomalaisuuden teeman tuohon kakkuun. Se oli oikein sopiva myös hääparin mielestä, joten sillä ajatuksella mentiin. 


Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan sekä täytteeksi laitoin mansikkamoussea. Kakku on pursotettu vispikermalla ja koristeissa on käytetty sokerimassaa. Sokerimassan etuus on, että se kuivuu muotoonsa nopeasti ja lisäksi se on jo valmiiksi täysin vitivalkoista. Tuon marmoroidun sinisen pohjan tein Laittamalla valkoisen massan sekaan sinistä väriä, jonka työstin massan sekaan. Jätin kuitenkin työstön kesken niin, että massa jäi mukavan eläväiseksi. Tämän jälkeen massa vaan kaulitaan levyksi. En halunnut leikattuja reunoja, enkä mitään tarkkaa muotoa, joten varasin juuri oikean määrän massaa alustaa varten. 
Joutsenet on tehty silikonimuotilla. Maalasin joutsenien silmät ja nokat elintarvikeväreillä. Laatan tekstin kirjoitin elintarviketussilla. 



torstai 3. tammikuuta 2013

Suklaavanukas



Näin lasten loman kunniaksi on mukava valmistaa välipalat ja jälkiruokaherkut itse tai vaikka lasten kanssa yhdessä. Yhtenä lomapäivänä valmistimme suklaavanukasta, joka oli mielestäni todella onnistunut vanukasherkku. Tämäpä on vielä niin helppo resepti, että koululainen voi tämän valmistaa pienen valvonnan alla itse.


 

Suklaavanukas

6 dl täys/kevytmaitoa
3 rkl maissitärkkelystä
1 dl sokeria
2 keltuaista
3/4 dl kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

Päälle
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Erottele keltuaiset. Sekoita kaikki ainekset vaniljasokeria ja voita lukuunottamatta kattilassa ja kuumenna niin, että seos sakenee. Älä  kuitenkaan keitä seosta. Lisää kuuman vanukkaan sekaan vaniljasokeri sekä voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada vanukas joko annoskulhoihin tai yhteen isompaan vuokaan. Sekoita päälle tuleva kaakaojauhe sekä vaniljasokeri keskenään. Siivilöi paksukerros seosta vanukkaan päälle. Nosta kylmään ja herkuttele viileällä suklaavanukkaalla!

Vinkki! Ylimääräisistä valkuaisista voit valmistaa suklaamarenkeja, macaroneja tai käyttää vaikka muffinssin tai kakun kuorrutteeksi

Vinkki! Suklaavanukkaan voit myös maustaa esimeriksi piparminttuöljyllä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...