Laskiainen – Pullapyhä

Laskiaispullan resepti

Jo tuossa helmikuun alussa hehkuttelin, miten makea kuukausi onkaan tulossa, kun yhdessä kuussa on niin ystävänpäivä, Runebergin päivä kuin myös laskiainenkin. No, sitten huomasin – ja joku lukijoistakin – huomasi, että tänä vuonna tuo laskiainen on vasta maaliskuun puolella. Pullia on silti tullut leivottua jo näin helmikuun aikana – muutamaan otteeseen… Aika usein teen pulla juuri tällää perinteisellä taikinalla. Taitaa se löytyä jo aikaisemminkin täältä blogista, mutta päivitetään nyt muistin virkistämiseksi 🙂

Kyllä se vaan on niin, että laskiaispulla on niin maittavan makuinen herkku, että niitä on pakko leipoa useampaan kertaan laskiaisen aikana! Tänä vuonna taitaa laskiaismäet jäädä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla väliin, vähäisen lumitilanteen vuoksi.

 

Finnish traditional cream bun or winter bun

Laskiaispullat

(25-30 kpl pieniä pullia)

Pullataikina
5 dl maitoa
50 g hiivaa
8 g kardemummaa
2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
noin 14-15 dl vehnäjauhoja
200 g voita
(kananmuna voiteluun)

Täyteeksi
6 dl vispikermaa 
tomusokeria
vaniljasokeria
hilloa tai mantelimassaa
(tomusokeria) 

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murusta hiiva nesteen joukkoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola, kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Lisäile vehnäjauhoja taikinan joukkoon sekoitellen ja alusta taikina. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi ja vaivaa taikinaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Lisää vielä tarvittaessa vehnäjauhoja. Jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan noin tunnin ajaksi. 

Kaada taikina jauhotetulle leivonta-alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina noin 25-30 osaan ja pyöritä taikinat pulliksi. Nosta uunipellille leivinpaperin päälle ja anna nousta leivinliinan alla vielä noin 15 minuutin ajan.

Voitele pullat kananmunalla ja ripottele halutessasi päälle raesokeria.

Paista 200 asteessa noin 10 minuutin ajan. Jäähdytä pullat ennen täyttämistä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla maun mukaan.  

Hillotäytteellä: Leikkaa pullista lakit pois ja kaavi hieman pullaa sisältä kulhoon. Lisää pullamurun sekaan hieman kermavaahtoa ja runsaasti hilloa. Sekoita massa hyvin sekaisin. Täytä kaavittu kohta pullasta kermavaahto-hillo-pullaseoksella ja pursota tai levitä kermavaahtoa päälle. Nosta pullan lakki kermavaahdon päälle.

Mantelimassalla: Leikkaa pullista lakit pois. Leikkaa mantelimassasta ohut siivu ja laita se alemman pullapalan päälle. Pursota kermavaahto pullan päälle ja nosta lopuksi lakki kermavaahdon päälle.

Ripottele vielä valmiiden pullien päälle halutessasi tomusokeria.


Maidoton pulla: Vaihda pullan neste veteen ja käytä rasvana maidotonta margariinia. Käytä myös kermavaahdon tilalla maidotonta vispiä.

Munaton pulla: Jätä taikinasta kananmunat pois ja voitele pullat vedellä ennen paistoa.

Vinkki! Lisäile jauhoja vähitellen taikinan joukkoon, niin saat pullasta pehmeän ja löydät oikean jauhomäärän pullataikinalle. Kaikkea vehnäjauhomäärää ei tarvitse lisätä taikinan joukkoon, vaan osan voi jättää leipomisvaiheeseen. Näin saat pehmeitä pullia. Lisätty 1/2021.

Vinkki! Pullien määrä riippuu siitä, minkä kokoisia pullia haluat tehdä. Jos haluat suurempia pullia, niin jaa taikina 16-20 osaan (pullaan). Lisätty 1/2021.

Laskiaispulla kermavaahdolla ja hillolla
Paras taikina laskiaispullaan

Herkullinen laskiaispulla

Pieni blogigallup vielä tähän viikon loppuun –

Saisiko olla laskiaispulla hillolla vai mantelimassalla?

Mukavaa laskiaisviikonloppua!

 

Kommentoi

  1. Meeri says:

    hillolla

  2. Maija says:

    hillolla!

  3. Nimetön says:

    Hillolla iliman muuta 🙂

  4. Nimetön says:

    Mulle länsinaapurin semla, siis mantelimassalla. Niistä saa muuten tosi mehevön muheita kun kaapii hieman pullan sisustaa haarukalla, sekoittaa siihen täysmaitoa ja raastettua mantelimassaa ja laittaa täytteen takaisin koloon.

  5. Harakka says:

    Ai että näyttää hyvältä. just täälläkin vedettiin viimeisetkin pellin pullat nassuun!
    hyvä ku jaksettiin odottaa jäähtymistä.
    Ja tietty hillolla! NAM!

  6. Mantelimassaa mulle, no doubt! Tosin tänä vuonna ajattelin tehdä vaihtelun vuoksi kotona vähän erilaisia, eli sisälle rommilla maustettua kermaa ja päälle kinuskikuorrute 🙂

  7. Jenni says:

    Oi, mitä herkkuja! mun pulla tulee hillolla! 🙂

  8. Unknown says:

    hillolla ja jos vielä saa valita, niin vadelmahillolla

  9. Pullahiiri/Taru says:

    Aika paljon on tähän mennessä saanut ääniä hilloversio. Itse huomaan, että ikä on tehnyt tehtävänsä ja mantelimassa kuulostaa nykyisin houkuttelevalta. En olisi ikimaailmassa uskonut joskus sanovani näin 🙂 Yritän saada päivityksen länsinaapurimme semlasta – kuten Luimipupu tuolla ylhäällä kirjoitti. Kävin nimittäin niitä ihastelemassa tässä lähiaikoina. Kuvia ja tekstiä siis aiheesta näillä näkymin tiedossa – laskiaisen henkeen.

  10. Nimetön says:

    ehdottomasti mantelimassalla! hillolla aina "öklö-makeaa"…

  11. Pullahiiri/Taru says:

    Nyt mantelimassa nousee kohta tasoihin hillojen kanssa tässä pienessä gallupissa 🙂

  12. Nimetön says:

    mantelilla

  13. Pullahiiri/Taru says:

    Lisää ääniä mantelille – hienoa! Katsotaan tiistaina, mikä on ollut tämän laskiaisen hitti – hillo vai manteli 🙂

  14. Nimetön says:

    Hillolla kiitos:)

  15. Jenni says:

    Hillolla ja maitorahkalla! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tämähän kuulostaa erikoiselta. Miten tuon maitorahkan laitat tuonne pullan väliin? Laitatko sen kermavaahdon tilalle vai vain vähän hillon joukkoon, jotta ei ole niin makea? Kerro ihmeessä lisää 🙂

  16. Nimetön says:

    Mulle maistuu hillolla ja aina mansikkahillolla 🙂

    -Taru

  17. Eela says:

    Ei missään nimessä mantelimassaa, mieluummin olen ilman! Mutta ei mielellään myöskään hilloa vaan mansikkamössöä (soseutettua mansikkaa, saa olla vähän sattumia jäljellä, kevyesti sokeroituna). Nam! Hillo on turhan makeaa, mutta jos ei mössöä ole tarjolla, niin kelpaa paremman puutteessa. Ja jos hilloon joutuu turvautumaan, niin mieluummin vadelmaa kuin mansikkaa.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa tuo sinun mansikkatäytteesikin herkulliselta. Ihana tosiaan lukea näitä erilaisia versioita, joita jokainen kotonansa valmistaa! Minä huomaan maun vuosien saatossa tosiaan muuttuneen ja tuo manteli kuuluu yhtenä herkullisena makuna omiin suosikkeihini leivonnassa ja leivoksissa 🙂

  18. Nimetön says:

    Minä korvasin lehmänmaidon riisimaidolla ja tuli hyviä pullia 🙂 Joskus olen käyttänyt laktoositonta vanilijakastiketta korvaamaan osan maidosta (jos olen tehnyt laktoosittomia enkä maidottomia) Minä pidän laskiasipullista mantelimassalla ja hillolla, en kermavaahdolla 🙂 T Eija RK

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Pullat tosiaan onnistuu lähes mihin nesteeseen tahansa. Itse teen maidottomat pullat yleensä ihan vain veteen, mutta tuosta riisimaidosta tulee varmasti hieman täyteläisyyttä ja makua pullaan. Täältä blogistakin löytyvät Kristallipullat (katso pullaosio) leivotaan myös vaniljakastikkeeseen. Ja voin sanoa, että ne ovat hyvinhyvin herkullisia 🙂 Jos jättää kermavaahdon pois, niin periaatteessa tuon mantelmassan voisi leipoa tuonne pullan sisään – eikö. Paistaisi uunissa, niin saisi ihanan sattuman pullan keskelle. Tämäpä taitaa mennäkin kokeiluun!

  19. Heidi says:

    En tiedä mistä perinne on kotiin tullut mutta vielä tänäkin päivänä täytän pullat tuoremansikkahillolla (ei siis keitetty) ja kermavaahdolla mikä on maustettu mantelijauheella. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaapa hyvältä tuo mantelinen kermavaahto. Menee varmaan kokeiluun 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close