tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ruotsin semla eli perinteisesti laskiaispulla



Nyt on päästy laskiaistiistaihin ja Pullahiiren pieni blogigallup on suoritettu :) Hillo sai suurimmat äänimäärät, mutta ei se mantelikaan paljoa huonommaksi jäänyt. Kiva on aina lueskella teidän kommenttejanne ja olikin mukavaa, että vastailitte! Tässä alla nyt lupaamani pieni kertomus länsinaapurimme Ruotsin Semlasta - siis laskiaispullasta.

Käväisin helmikuussa hieman maistelemassa ja ihastelemassa naapurimaamme Ruotsin konditoriatuotteita. Voin sanoa, että herkullisia olivat ja niin kauniin näköisiä. Tässä muutamia kuvia Ruotsin laskiaispullista ja muista herkuista. Laskiaispullia oli todella paljon myynnissä niin leipomoissa kuin myös kahviloissa. Ja katsokaa kuvassa tuota mantelitäytteen määrää :)

Ruotsin semlat

Perinteisesti Semlaan kuuluu tuo mantelitäyte, ihan niin kuin meidän kotoiseen laskiaispullaammekin, mutta kyllä myös Ruotsissa oli tarjolla tuo hilloversiokin. Yleensä tuo mantelitäyte ei olekaan pelkkää mantelimassaa, vaan siitä tehdään hieman pehmeämpi täyte. Ostin myös kaupasta valmiina tuota mantelitäytettä, mutta muutamaan reseptiin tutustuneena, ei se täytteen valmistus vaikeaa ole itsekään :) Monessa reseptissä mantelimassan joukkoon lisätään vain hieman maitoa tai vettä pehmentämään massaa. Lisäksi joukkoon voi lisätä myös hieman tomusokeria. 
Tuliaisina kotiin tarttui ruokakaupan puolelta tällä kertaa myös erilaisia mantelimassoja sekä marsipaania. Valmiiksi kaulittuja marsipaanilevyjä ja muita makeita herkkuja. Ruotsissa kannattaa kyllä ehdottomasti kahviloiden lisäksi katsastaan paikallisten ruokakauppojen tarjonta. Yleensä "ulkomaiden" marsipaanit ja mantelimassat ovat niin mantelisia, että niiden herkullisuus voi yllättää jopa sellaisen henkilön, joka ei mantelimassoista ja marsipaanista edes pidä :) Odensen valikoimasta löytyy myös erilaisia marsipaaneja, joihin on lisätty makua. Ruotsissa makuina on mm. mansikkaa, päärynää, banaania, suklaata, vaniljaa. Tanskan valikoimissa on muistaakseni makuina appelsiini, lakritsi sekä minttusuklaa. Voi kun näitä saataisiin myyntiin myös lähiseuduille!



Jos sinulla on kokemusta erilaisista mantelitäytteistä laskiaispullassa, niin kerro ihmeessä tuolla kommenttilaatikossa kokemuksesi ja reseptisi! Meillä kaikilla laskiaispullahistoria ulottuu varmasti jo lapsuuteen, joten voitte jakaa myös ihania pullamuistojanne kommenttilaatikossa. 

Minä muistan itse laskiaispullien valmistuksen yläasteella. Silloin oli jo monella oppilaalla sekä opettajalla erilaisia tapoja valmistaa täytteet ja tarjoilla pulla. Yksi tarjosi pullan lautaselta kaakaon joukosta, osa lämpimän maidon kanssa ja osa täytettynä pullana lautaselta ja juoman mukista :) Täältä löydät kertomusta tuosta minun koulussa oppimastani hillotäytteestä -  sitä käytetään meillä joka laskiainen!

8 kommenttia:

  1. Minulle menee sekä marsipaani että hillo :P tänään söin marsipaanilla.
    Saako udella missä tuollainen herkkutiski on? Olen menossa kevään aikana Tukholmaan ja haen aina uusia kahviloita :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tiski löytyy Gallerian-kauppakeskuksesta! Aika herkullisen näköisiä leivonnaisia. Muutoinkin keskustan alueella on kyllä paljon herkullisia kahviloita. Åhlensilta suoraan vanhaan kaupunkiin kävellessä oli ainakin muutama herkkupaikka, jotka kutsuivat sisään herkuttelemaan :) Löytyi myös monenmonta karkkikauppaa, joiden valikoimaa oli ihana katsella!

      Poista
  2. Juu, Gallerian tiedän. Olen asunut siellä kauan sitten mutta vasta nyt kahvilat alkanut houkuttaa/koukuttaa. Usein käydään NK tavaratalon kahviloissa herkuttelemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten hyvä tietämys paikallisista kahviloista. Jos on joku tietty suosikki, niin jaa ihmeessä se täällä. Itse ainakin olen kiinnostunut kokeilemaan hyväksi havaittuja kahviloita :) NK:n kahvilaa ei tällä kertaa tullut edes kokeiltua, vaikka mitä ilmeisemmin ihan vieressä siinä astiapuolella kävinkin. Olikohan se juuri heidän kahvilansa, joka on siellä alakerrassa astiaosaston vieressä?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja miksi vain helmikuussa? Näitä voisi herkutella useamminkin - eikö?

      Poista
  4. Ruotsalainen mieheni tekee mantelitäytteen niin, että kovertaa ensin hieman pullan sisusta ja sekoittaa siihen reilusti mantelimassaa ja lorauksen kermaa. Sitten pullan kolon pohjalle laitetaan pikkuisen kermaa, sen jälkeen reilusti mantelitäytettä ja reilusti kermavaahtoa. Komeuden päälle tomusokeria. Mies on tarkka: yritin kerran yllättää ja tehdä täydellisiä pullia. Mokoma bongasi heti, että unohdin sen pienen kermatilkan sieltä mantelitäytteen alta:o) Ruotsalaiset muuten syövät semloja tammikuun alusta alkaen melkeinpä pääsiäiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Joku toinenkin vinkkasi saman tapaisesta täytteestä. Minun kotitalusopettajani opetti tekemään hillolla samaan tapaan ja sitä "mössöä" käytän edelleenkin. Hyvää on :) Semlat vaikuttivat olevan Ruotsissa vielä paljon suurempi juttu kuin Suomessa. Tuo oli muuten uusi, että pulla ikään kuin kostutetaan kermalla... Tuota pitääkin kokeila. Kiitos vinkistä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...