Chipotle chili-ranskankerma sekä Pulled pork-hampurilainen

Tämä oli ehkäpä yksi parhaimmista hampurilaisista joita olen kotona syönyt. Pulled pork on makoisa, ylikypsäksi paistettu porsaan liha. Ihana herkutella sellaisenaan tai laittaa juuri hampurilaisten, tortillojen tai vaikka ihan salaatin kanssa syötäväksi. 

Ehkäpä parhaimman makunautinnon tähän hampurilaiseen kuitenkin antoin tuo Chipotle chili-ranskankerma. Chipotle chili voi olla monelle uusi tuote, mutta minä olen tutustunut tässä talven ja kevään aikana siihen moneen otteeseen. Se sopii hyvin marinadeihin tai mausteisten ruokien joukkoon – riippuen kuinka tulisesta ruoasta pitää. 

Ensimmäiset pulled pork-kokeiluni tein itse aikoja sitten tällä reseptillä. Nyt olen muutellut hieman tuota reseptiä omaan keittiöön sopivammaksi.

Chipotle pulled pork burger

(noin 9 kpl)


1 annos hampurilaisia

salaattia

tomaattia

kurkkusalaattia

+ muita toivottuja täytteitä


Pulled pork

1,5 kg Possun kassleria tai lapaa

2 l vettä

5 rkl suolaa


Mausteseos

2 tl suolaa

2 tl rouhittua mustapippuria

3 tl jauhettua juustokuminaa

1 rkl sipulijauhetta

2 tl valkosipulijauhetta

2 tl savustettua paprikaa

1 dl ruokosokeria


Sekoita suola veden joukkoon ja upota possun liha suolaliemeen. Voit tehdä tämän joko pussissa tai suuressa astiassa. Anna lihan olla suolavedessä noin 6-10 tuntia jääkaapissa. Nosta liha huoneenlämpöön ja pois liemestä noin tuntia ennen paistamista. Kuivaa pinta ja jätä lihan lämpötila tasoittumaan ennen uuniin laittoa. 

Aseta liha paistoastialle ja laita lihalämpömittari keskelle lihapalaa.Sekoita mausteet keskenään ja hiero mausteseos lihan pintaan. Paista matalalla lämmöllä (noin 125 astetta), kunnes lihan lämpötila nouseen noin +93 asteeseen. Tarvittaessa voit peittää lihan paiston aikana foliolla. Valmiina liha on niin mureaa, että haarukalla irtoaa helposti paloiksi. Käytä kahta haarukkaa ja revi possu herkullisiksi paloiksi. Voit hieman kaataa paistonesteitä lihan päälle makua antamaan.

Tuon palan paistamiseen meni noin 6 tuntia.

Chipotle chili ranskankerma


300 g ranskankermaa

2-4 chipotle chiliä adobo-marinadissa

1 valkosipulin kynsi

1/2 tl savustettua paprikaa

1tl sokeria

mustapippuria

suolaa


Laita kaikki reseptin ainekset yleiskoneeseen leikkuuterän kanssa ja soseuta. Nopeaa ja herkullista! Suosittelen aloittamaan pienemmällä chipotle chilin määrällä, niin ei tule yllätyksiä.


Hampurilaisen kokoaminen


Kokoa hampurilainen leikkaamalla sämpylä kahteen osaan. Nostele pohjan päälle kurkkusalaattia, salaattia, nyyhtöpossua, chipotle chili ranskankermaa sekä tomaattia. Toki muita täytteitä voi laittaa ihan oman maun mukaan. Nautiskele lämpiminä!

Vinkki! Chipotle chilin saatavuus voi olla vielä paikoittain vaikeaa, vaikka sitä on kyllä eri keskustelupalstojen mukaan ollut kauankin jo suomessa myynnissä. Meidän lähimarketissa sitä ei ollut, mutta minä keskustelin kaupan
henkilökunnan kanssa ja sain tuon tuotteen hyllyyn. Kyllä olin iloinen
noin hyvästä ja nopeasta palvelusta. Aina kannattaa avata suunsa ja
kysellä tuotteiden perään 🙂




Kommentoi

  1. Pullahiiri/Taru says:

    Minä nyt vahingossa poistin jonkun lukijan kommentin puhelimella kommenttejanne lukiessani. Pahoittelut! Kommentissa kyseltiin tuon peltipurkin perään. Tuo purkki on noiden chipotle chilien purkki, joten niiden mukana saa myös "rekvisiitan" 🙂 Noissa metallipurkeissahan ei suositella ruokaa säilöttävän, joten en suosittele minäkään pitkiä aikoja. Purkin pinta on kyllä sisältä käsitelty, joten voi olla hieman "turvallisempi".

  2. Nimetön says:

    Ai se olikin chilien tölkki. Voi, miten kiva lisä rekvisiittaan! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuosta tosiaan vain etiketit pois ja tulee hauska rekvisiitta, tarjoiluastia 🙂

  3. henna says:

    Tämä se herkkua oli ja katosi nälkäisiin suihin Juhannuksena. Kiitos ohjeesta!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että maistui. Chiliä kannattaa lisäillä oman maun mukaan, jotta ei tule liian vahvaa.

    2. Nimetön says:

      Täältä minäkin bongasin chilikastikkeen, joka on todella hyvä lisä purilaisen väliin. Kiitos ideasta!

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että herkkuresepti löytyi juuri täältä 🙂

  4. Elina says:

    Ihanaa löytää vihdoinkin pulled pork-resepti, jonka marinadiin ei tule sinappia eikä mitään valmiita marinadeja, kun sinapinsiemenallergia rajoittaa sellaisten reseptien käyttöä. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun! 🙂

    Pakko kehua tässä samalla, että blogisi on yksi ehdottomista lemppareistani – kaikki kokeilemani reseptit ovat aina onnistuneet ja olleet kaikinpuolin loistavia sekä herkullisia! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Elina: Mukava, jos tässä tuli sinunkin ruokavalioosi sopiva resepti. Toivottavasti maistuu 🙂 Kiva muutoinkin kuulla teiltä lukijoilta, että reseptejä on tullut kokeiltua ja ne ovat myös olleet herkullisia!

  5. Kikka says:

    :p Hyvältä näyttää! Mä olen niin ronkeli lihojen suhteen, olen nyhtöpossua maistanut, mutta ei ollut mun makuun. Tein nyhtökanaa ja se oli todella hyvää, suosittelen. Tein pitaleipien täytteeksi ja kyllä kelpasi lapsillekin.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Itse en ole tuota nyhtökanaa kokeillutkaan. Pitää laittaa kokeiltavien joukkoon. Oi, pitaleivät ovat täytettyinä niin ihania…

  6. Luukas says:

    Kolmesti olen tuota chipotleranskankermaa tehnyt, joista viimeisin meni täysin samoilla ainesosa määrillä kuin ohjeessa, ja aina siitä on tullut juoksevaa kuin vesi. Yön yli jääkaapissa auttaa vähäsen, mutta siltikään ei muistuta ollenkaan tuollaista kuohkeaa lopputulosta kuin kuvissa. Mikäköhän siinä menee vikaan? Voisiko sauvasekoittimella olla osuutta asiaan? Yleiskonetta en omista, joten olen majoneesit yms aina sauvasekoittimella tehnyt.

    Muuten tämä resepti on 5/5 ja pulled porkia teinkin kahdesti viikon sisällä kun oli niin hyvää.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva kuulla, että maku on ollut kohdillaan. Yritän nyt auttaa vielä koostumuksenkin kohdilleen. Mitä ranskankermaa olet käyttänyt? Itse käytän yleensä leipomiseen Valion tai Lidlin ranskankermoja, joissa on reilusti rasvaa (en siis suosittele kevytversioita). Kyseiset ranskankermat eivät minun mielestäni muutu löysiksi ja toimivat hyvin myös erilaisissa vaahdoissa kerman kanssa vaahdotettuna. Tuollaisella ranskankerma-kermavaahdolla voi kuorruttaa vaikka voileipäkakun tai käyttää maustettuna vaikka sandwichien välissä.

      Toivottavasti näillä vinkeillä onnistuu.

    2. Luukas says:

      Viimeksi taisi olla jotain kevytranskankermaa. Täytyypä kokeilla ensi kerralla rasvapitoisempia versioita, kiitoksia vinkeistä!

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Hyvä, jos tuolla vaihdolla koostumuskin saadaan kohdalleen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close