s´mores – leirinuotion makea herkku

 

S´more on tuttu varmasti aika monelle Amerikassa vierailleelle tai kyseisen maan leivonnaisia etsineille. Nimi on lyhennelmä lausahduksesta ”some more”. Itse törmäsin näihin toisella Amerikan reissullani vuonna 1996. Tuolloin vietin kesän kieltä opetellen. Pääsin mukaan nuorisoleireille sekä asuin paikallisen perheen luona. Kävin perheen kanssa mökkeilemässä ja elimme normaalia paikallisten arkea – ihana kesä! Tuolla mökillä sitten törmäsin ensimmäisen kerran s´mores herkkuihin eli nuotiolla paistettuihin vaahtokarkkeihin suklaan ja keksin kanssa. Sen jälkeen tämä herkku on kuulunut omiin kesäherkkuihin. Nykyään omien lasten myötä useaan otteeseen kesässä – aina kun on nuotiopaikka tarjolla. Ja aina maistuu!


Minua muuten pidettiin tuolloin ihan hömppänä, kun halusin syödä vaahtokarkkeja sellaisenaan – kylmänä. Tuli sellainen olo, että Amerikassa oli totuttu, että vaahtokarkki herkutellaan lämmitettynä juuri s´moreseissa, nuotiolla sellaisenaan, leivonnassa tai kaakaon joukossa. Kylmänä en nähnyt kenenkään muun kuin itseni niitä syövän. Hömppä 17-vuotias nuori tyttö Suomesta 🙂





S´mores

(6 henkilölle)


12 keksiä (esim. Marie)

6 keksin kokoista maitosuklaapalaa 

6 isoa vaahtokarkkia


Ota keksit, suklaat ja vaahtokarkit hyvin esille. Näin ollen saat helposti kasattua s´mores leivonnaisen, kun olet vaahtokarkin paahtanut. Laita vaahtokarkit (yksi kerrallaan) grillitikkuun. Grillaa vaahtokarkkia, kunnes se on sopivasti lämmennyt ja ottanut väriä halutun mukaisesti. Ota yksi keksi ja laita suklaapala keksin päälle. Ota valmiiksi myös toinen keksi. Laita vaahtokarkki tikun kanssa suklaan päälle. Paina kevyesti toinen keksi vaahtokarkin päälle ja vedä tikku pois vaahtokarkin sisältä. Varo sormien polttamista! Nautiskele heti lämpimänä!



Voin sanoa, että on muuten todella herkullinen grilliherkuttelun jälkkäri. Helppo kuljettaa mukana grillipaikalle, eikä vaadi suuria esivalmisteluja muutoinkaan. Kokeilkaa ihmeessä, jos ette ole aikaisemmin s´moresiin tutustuneet! 

Vinkki! Voit hyvin käyttää myös valmiiksi suklaapäällysteisiä keksejä, jolloin et tarvitse suklaata erikseen. Vieläkin yksinkertaisempaa!



Ja kuten Amerikassa on tapana, myös S´more-leivonnaisilla on oma päivänsä. Sitä vietetään 10. elokuuta. Tämän leivonnaisen historia kantaa niinkin kauaksi menneisyyteen kuin vuoteen 1925. Wikipediasta lukaisin myös, että tämä olisi lähtöisin tyttö partiolaisten leirinuotioilta.  

Täältä löydät blogistani löytyvät S´more cupcakes eli muffinssit

http://www.pullahiiri.com/2012/03/smore-cupcakes-eli-smore-muffinssit.html

Kommentoi

  1. Siru says:

    Aih nämä ovat niin hyviä! Itsekin tutustuin s'moreihin ensi kertaa viettäessäni 16-vuotiaana kielikurssikesää isäntäperheessä asuen Etelä-Kaliforniassa. Vielä myöhemmin Nevadassa asuessani tuli näitä herkkuja nautiskeltua kerran jos toisenkin 🙂 Harmi vaan että ihan "täyttä kokemusta" ei saa ilman Hershey's suklaata ja graham-keksejä mutta eipä näidenkään maussa varmasti mitään valitettavaa ole 😉 Nams!

    Itselläkin on suunnitelmissa laittaa perjantaina käyntiin kunnon 4th of July teemabarbequet asianmukaisine ruokineen ja leipomuksineen kun kerran ihan paikan päällä ei valitettavasti tule oltua 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tottahan se on, että periaatteessa ainakin nykyään näihin myydään Amerikassa tiettyjä merkkejä. Voin kyllä sanoa, että maku on kohdillaan myös tuolla reseptin aineksilla kotisuomessa 🙂 Mukavaa 4th of july-päivää!

  2. Nimetön says:

    Mistä olet saanut kipinän Amerikkaan? Ihan mielenkiinnosta kyselen, olitko vaihdossa eka kertaa ja kipinä jäi?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Minä olen ollut ensimmäisen kerran Amerikassa vuonna 1995 (Kaliforniassa), jolloin varmaan kipinä syttyi. Tämän jälkeen lähdin tätini "järjestämänä" erään heidän tutuntutun perheeseen asumaan kesäksi. Sattumalta perheen tyttö oli tulossa kyseisen kesän jälkeen Suomeen vaihto-oppilaaksi. Näin ollen minä sain hyödyn heiltä kesällä ja heistä tuntui turvallisemmalta lähettää tyttärensä Suomeen, kun oli tuttu perhe lähellä (vaikka hän ei meillä asunutkaan). Tämän jälkeen oli pitkä tauko (lapsien syntymät yms.) ja ystävämme kävivät muutamaan kertaan Suomessa meitä moikkaamassa, kipinä pysyi kuitenkin koko ajan. Lasten kanssa ollaan sitten tehty viisi reissua viimeisen kuuden vuoden aikana ja kyllä pitää paljastaa, että vielä loppuvuodelle on liput jo odottamassa seuraavaa matkaa… Kauniita ja ihania paikkoja niin paljon! Kyllä se kipinä on muodostunut jo roihuksi joka roihahtaa joka matkalla (ja matkan jälkeen) hieman enemmän 🙂 Vaihto-oppilaaksi en ikänä uskaltanut lähteä – ikävä kyllä. Niin paljon olen hyviä tarinoita noista vaihto-oppilasvuosista kuullut. Itsellänikin suurin syy tuohon toiseen reissuun oli ihan vaan kielitaidon parantaminen. Lähdin todella huonolla kielitaidolla matkaan (sanakirja kainalossa) ja hetkessä huomasi, että ihme kyllä tuolla kielitaidolla pärjäsi!

  3. Jabba says:

    Äh, näitäkin on pitänyt kokeilla jo ties vaikka kuinka kauan. Pelkään aina että hermoni palavat sulavaan suklaaseen ja vaahtokarkkiin, ja lopputuloksena on pelkkää sotkua. Minä ja fobiani!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeile ihmeessä! Sotkuista puuhaa tuo kyllä voi olla. Kuuma vaahtokarkki, sulava suklaa… Mutta silti niin herkullista!

  4. Heidi says:

    Minäkin olen ollut kesävaihdossa Amerikassa (vuonna 2001) ja olin myös leirillä viikon ja siellä tehtiin näitä 🙂 Sen jälkeen olen lähes aina paahtanut vaahtokarkkini! Erään kerran näytin kaveripariskunnalle illanistujaisissamme, kuinka vaahtokarkkeja voi paahtaa vaikka kynttilässä, ja tietty sytytin vaahtokarkin tuleen 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Missä päin Amerikkaa olit vaihdossa? Olitko jonkun yhdistyksen/yrityksen kautta, vai ihan omia järjestelyjä? Paahdetut vaahtokarkit ovat herkullisia varsinkin paahdettuna 🙂

    2. Heidi says:

      Olin Iowassa Lions Clubin kautta, kyseessä oli siis kesän kestävä nuorisovaihto ja Lions Clubin kansainvälinen leiri 🙂 Hauskoja muistoja, niin ruoka- kuin muitakin!

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa hyvältä! Pitää laittaa tuokin mieleen, kun jossain vaiheessa omat lapset kasvavat ja alkavat omia matkojaan suunnittelemaan. Toki siihen menee vielä vuosia, mutta kuitenkin. Monia vaihtoehtoja on lähteä Amerikkaan tutustumaan ja tuo kuulostaa aika turvalliselta vaihtoehdolta kyllä. Itse lähdin tuntemattomaan perheeseen, huonolla kielitaidolla, mutta tahdonvoima oli kova. Perhe oli mitä ihanin ja loppuelämän ystäviä sain monia tuolta reissulta. Onneksi on ollut mahdollisuus tavata useaan kertaan niin Suomessa kuin myös Amerikassa 🙂

  5. Unknown says:

    Pikku vinkkinä jos haluaa enemmän graham keksin makua niin käyttää digestive keksejä näihih. Näin meillä, mies usasta ja tulee kyllä tehtyä useinkin lasten kanssa näitä herkkuja 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Toisaalta nuo digestivet on niin paksuja, etten itse tykkää niitä käyttää. Mielestäni tuo Marie-keksin mieto maku sopii hyvin näihin, mutta eihän se orginaalia ole 🙂

  6. Hannele/Täyttä Elämää says:

    NÄITÄ meillä tehdään tänään! Oon törmännyt ohjeeseen joskus mutta unohtanut kokeilla koko herkkua. Kiitos siis 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Näitä meilläkin on tehty tänä kesänä jo useampaan kertaan. Vaahtokarkit ovat niin herkullisia paahdettuna ihan sellaisenaankin, mutta kyllä pitää sanoa, että oikea herkkupommi siitä tulee, kun yhdistää suklaan ja keksin vielä vaahtokarkkiin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close