Juustokakkua New yorkin tapaan sekä Blogiarvonta / New York style cheesecake

New York cheesecake

Pullahiiren leivontanurkalle tuli pari viikkoa sitten kahdeksan leivonnan täyteistä vuotta kuluneeksi ensimmäisestä blogipäivityksestä. Tänäkin vuonna voin todeta, etten olisi uskonut mihin kaikkialle blogi vielä tulee minua viemään. Kaksi vuotta sitten perustin oman yrityksen, jonka kautta järjestän niin leivonta- ja koristelukursseja, leivon erilaisia herkullisia leivonnaisia ja fantasiakakkuja tilauksesta sekä teen yrityksille monimuotoista leivontaan ja leivonnaisresepteihin liittyviä yhteistyötä. Reilut kaksi vuotta sitten julkaistiin ensimmäinen leivontakirjani ”Pullahiiren makeat kakut” ja sen verran voin paljastaa, että uutta kirjaa leivotaan parhaillaan. Työntäyteistä tämä arki ja myös juhla on, mutta on ihana saada tehdä työtä sellaisen asian ympärillä, josta itse kovasti nauttii. 

Päätin leipoa Pullahiiren leivontanurkan synttäreiden kunniaksi Juustokakkua New Yorkin tapaan, joka sopii erinomaisesti Pullahiiren leivontanurkkaan ja tähän kuukauteen. Aika amerikkalaispainotteistahan tämä leivonta täällä ajoittain on…
Lisäksi minua polttelee nyt jo valmiiksi reilun viikon kuluttua oleva lähtö New Yorkiin. Siellä pääsen tutustumaan erilaisiin leipomoihin, kahviloihin sekä tietysti paikallisiin leivontakursseihin.
Aika näyttää mitä muuta matka tuokaan  tullessaan…

Ei kuitenkaan unohdeta tässä hötäkässä, että huomenna juhlistetaan kaikkia isiä. Viikonloppuna on siis aihetta juhlaan ja leipomiseen. Tämä kakku maistuisi varmasti myös monessa perheessä. Ehkei tämä nyt ole kaikista helpoin valmistettava, mutta ei myöskään vaadi erikoistaitoja 🙂

New York juustokakku

New york style cheesecake a´la Pullahiiri

Pohja
175 g  kaurakeksejä
60 g voita

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
300 g mascarponejuustoa
3 dl sokeria
150 g ranskankermaa
1 rkl vaniljauutetta
5 kananmunaa
1/2 dl limen tai sitruunan mehua 

Koristeluun
2 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
(mustikoita, mansikoita tai muita tuoreita marjoja)

Murskaa keksit hienoksi muruksi monitoimikoneessa leikkuuterällä tai pakastepussissa kaulimella murskaten. Sulata voi ja sekoita se keksimurun joukkoon. Pingota 24 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele öljyllä reunat. Kaada keksimurska vuoan pohjalle ja painele hyvin tasaiseksi kerrokseksi. Laita uuniin 150 asteeseen noin 8 minuutin ajaksi.

Valmista täyte laittamalla kulhoon tuorejuustot, mascarpone, sokeri, ranskankerma ja vaniljauute. Vatkaa massa hyvin sekaisin ja tarvittaessa putsaa reunat aina ajoittain, jotta massan joukkoon ei jää suuria sattumia. Lisää lopuksi kanamunat yksitellen joukkoon ja sekoita hyvin. Vältä kuitenkin ylivatkaamista. Lisää lopuksi limen tai sitruunan mehu joukkoon ja kääntele massa tasaiseksi. 

Kaada juustomassa pohjan päälle. Paista vesihauteessa*) noin 90 minuuttia 175 asteessa. Laita uuni pois päältä ja anna olla vielä viilenevässä uunissa noin 30 minuutin ajan. Ota kakku pois uunista ja ota foliot pois ympäriltä. Anna juustokakun jäähtyä huoneenlämmössä. Nosta huoneenlämpöinen kakku jääkaappiin. Koristele kakku ennen tarjoilua kermavaahtopursotuksin sekä tuorein marjoin. 

Vinkki! Voit käyttää kotitekoisen vaniljauutteen tilalla myös kaupassa myynnissä olevaa vaniljauutetta tai korvata vaniljauuteen kokonaan vaniljasokerilla. 

  

Vaihekuvat juustokakun paistamiseen vesihauteessa

 *) Kääri folio hyvin vuoan ympärille ja nosta suureen paistovuokaan. Kaada paistovuokaan kiehuvaa vettä noin 2/3 kakun korkeudesta. Laita folio koko paistovuoan päälle ja paista ohjeen mukaisesti. Näin pinta ei ota liikaa väriä paiston aikana. Varo, ettei folion sisään pääse vettä.

Pala juustokakkua

Viime hetken perinteisemmän isänpäiväkakun reseptin löydät Pullahiiren blogista täältä.
Tässä vielä virtuaalinen kakkumaistiainen jokaiselle teille Pullahiiren leivontanurkan lukijalle! 
Ole hyvä! 

Juustokakku mustikoilla

Laitetaan vielä blogisynttäreiden kunniaksi blogiarvonta pystyyn tänne blogiin. Sen aikaa kun olen itse reissussa, on teillä mahdollisuus osallistua tähän arvontaan. 

Jätä tämän päivityksen kommenttiosioon kommenttisi ja kerro minkälaisia reseptejä sinä kaipaisit lisää Pullahiiren leivontanurkkaan. 

Mikä olisi esimerkiksi sellainen resepti, jonka olet jo pitkään haaveillut löytäväsi? 

Tai mikä on sellainen leivonnainen, joka ei tunnu koskaan onnistuvan?

Voi olla, että toiveisiisi vastataan täällä blogissa vielä tämän vuoden puolella joulukalenterin luukussa!

Kaikkien 28.11.2014 mennessä kommentin jättäneiden kesken arvotaan kattava leivonta-aiheinen tuotepalkinto.

Arvonta-aika on 8.11.-28.11.2014. Voittajan

nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 1.12.2014 mennessä. arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 4.12.2014 mennessä osoitteeseen
[email protected], jos sähköpostiosoitetta ei ole kommentin yhteyteen jätetty.

Onnea arvontaan!

Kommentoi

  1. Sirpa says:

    Pullataikina ei onnistu ikinä, mutta olisi kiva nähdä eri sokerimassa merkkien välinen vertailu! 🙂
    Kiitoksia hyvästä blogista, hauskaa reissua (en yhtään kade ;)) ja onnea 8veelle!
    S
    santton[at]gmail.com

  2. helena says:

    Olisi ihana saada ohje johonkin makeaan ja herkulliseen joululeipään tai muuta jouluun liittyvää:) Tämä blogi on ehdottomasti paras leivontablogi jonka tiedän! Onnea 🙂

    helena.rautakoski[at]gmail.com

  3. myy94 says:

    Toivoisin erikoisista tuotteista, kuten juurikin vaikka sokerimassat mitä tuossa ed kommentissa mainittiin, niin merkkivertailuja, hintoja ja voiko käyttää tilalla jotain muuta korvaavaa tuotetta vaikka koristelussa.

    pirpana-[at]hotmail.com

  4. oonapee says:

    Musta olis kiva saada lisää ohjeita esimerkiksi suolaisiin coctail -tyyppisiin leivonnaisiin, joita voisi tarjota esimerkiksi illanistujaisissa/epävirallisemmissa juhlissa, ja jotka olisi helppo syödä vaikka seisaaltaan. 🙂 Kakkuohjeita ja makeita leivonnaisia täältä löytyykin jo todella kattavasti! 🙂

    sposti: oonapulkkinen[at]hotmail.com

  5. mallu says:

    Ihana blogi sinulla! 🙂 toivoisin lisää suolaisia herkkuja 🙂

  6. Jenna says:

    Täydelliset mokkapalat! Joka olisi sopivan mehevä, mutta kuitenkin kohoaisi kunnolla

    jenna.maria(at) outlook.com

  7. Unknown says:

    Whoopie pie – niitä haluaisin oppia tekemään 🙂

  8. Nimetön says:

    Paistettava, ei siis liivatteella hyydytetty, juustokakku on ollut minulta kadoksissa, mutta nythän se tässä tuli. Omenahyve olisi haaveena oppia tekemään.
    Saukkomartta[at]hotmail.com

  9. Sinun blogi on kyllä niin huikeen ihana, että ei oikein keksi mitä enää vois toivoa 🙂
    Mutta ehkä jotakin kivoja pikkusuolasia illanistujaisiin.. Niitä tulee monesti mietiskeltyä ja haettua, niille resepteille olisi ainakin minulla paljon käyttöä. 🙂

  10. Nimetön says:

    Kunnon marenkeja
    -Anne-

  11. Nimetön says:

    Ehkä sieltä reissusta tulisi tuliaisena hyvä Brookie ohje.

    [email protected]

  12. Tuija says:

    Hei! Blogissa on kyllä paljon ihania ohjeita. 🙂 Toivelistalla voisi olla erilaisia suolaisia leivonnaisia.

  13. elo.arc says:

    Punssileivos!

  14. Suolainen kinkkupiirakka, sellainen uunipellillinen ihan tavallista juusto-kinkki-tomaatti tyyliin, siinä en ikinä onnistu ja olisi juhlissa niin helppo tarjottava 🙂

  15. Nimetön says:

    Joulukalenterista tuli mieleen, että taatelikakkua en ole saanut vielä ikinä onnistumaan. Aina tulee likilaskuinen "kittikakku"! Eli takuuvarma Taatelikakun ohje olis kiva. 🙂 -Päivi L-

  16. Nimetön says:

    Leivonnainen kuin leivonnainen, niin melkeinpä täältä ohje löytyy… eipä tule mitään erityistä mieleen, karpaloista jotain uutta reseptiä, se voisi olla hakusessa!
    -Henna-

  17. Nimetön says:

    Suolainen piirakka joka tehdään pellille ja riittää koko perheelle. Seuraan blogiasi säännöllisesti ja aina odotan uutta päivitystäsi 🙂

    T,Heli

  18. suonhan says:

    Juurikin tämä juustokakku aina kiusaa! Ehkä toi foliovinkki auttaa, täytynee kokeilla!

  19. Katariina says:

    Suolaisia iltapala/välipalajuttuja. Myös erilaisia pirtelöreseptejä kaipaan 🙂

  20. Kaura says:

    Gluteenittomia ohjeita, ja terveellisempiä reseptejä. Ne on mun suosikkeja. Raikkaita ja marjaisia leivonnaisia suosin itse. lamerinquecit[at]gmail.com

  21. Täydellinen vaalea leipä ilman hiivaa olis ihan huippu. Voisi olla myös maustettu (esim juustolla/chilillä tms.). Vielä joku ihana Ameriikan leivonnainen reissutuliaisena olis kiva lisä joulupöytään (elma.mattila[at]gmail.com)

  22. Nimetön says:

    Jotain kansainvälistä tai tollasta ranskalaista macaron leivoksia, minipiiraat, tuulihattuja oij…. croisantteja !!!! Croisantteja ehdottomasti! Sillee pitkällä menetelmällä 🙂

    jonatan1711[at]gmail.com

  23. Minna says:

    Onnea blogille!
    Ongelmia tuottaa lusikkaleivät. Olisiko jotain "helppoa ja nopeaa" ohjetta jolla onnistuisi 🙂
    minnapo1(at)gmail.com

  24. Nimetön says:

    Suolainen piirakka,siis hyvä pohja hakusessa.
    [email protected]

  25. mustakissa says:

    Rakastan tätä blogiasi! Jos jotain voisi olla lisää, niin ehkä suolaisia pikku leivonnaisia, sellaisia suupaloja.
    Onnittelut synttäreistä ja tulevasta kirjasta. Varmasti ihanaa tehdä harrastuksesta ammatti;)

  26. Nimetön says:

    Kiitos mahtavasta blogista! Näin joulun alla kaipailen joulun herkkulahjojen ohjeita mm. joulusinappien, jouluhillojen ja kuivakakkujen ohjeita. 🙂
    [email protected]

  27. Annuliina says:

    Intiaanisokerilla tehdyt leivonnaiset eivät meinaa onnistua jostain syystä… Lisäksi voisi olla jotain gluteenitonta leivontaa. Kiitos hyvistä ohjeista joita on kiva kokeilla.

  28. Nimetön says:

    Jouluun liittyen olisi mahtavaa, jos voisit tehdä semmoisen "aloittelijan piparkakkutalon" kaavojen kanssa. 😀 Itselläni ei oikein tahdo onnistua piparkakkutalojen teko, joten kaipaisin apua ja neuvoja sen tekemisessä!
    jatta.pietil[at]hotmail.com

  29. Jenni says:

    Toivoisin lisää leivonnaisia, joiden valmistaminen ei vaadi erikoistarpeita

  30. Tiinatuuli says:

    Monipuolisesti kyllä täältä kaikkea löytyykin, tykkään siitä 🙂 Erityisesti olen tykännyt Amerikka-teemasta ja olisikin mielenkiintoista kuulla paikallisista suolaisista leivonnaisista 🙂

  31. Ilokseni says:

    Jokin ihana, täydellinen ja ennen kaikkea helppo suklaakakku 🙂

    ilokseni[at]gmail.com

  32. Nimetön says:

    Onnea pullahiiri jo niin mahtavasta matkasta blogimaailmassa. Aivan ihania reseptejä ja kuvia koko blogi täynnä, joten mitä tässä nyt sitten enää voisi toivoa! 🙂 Mutta näin joulun lähestyessä olisi kiva saada jonkinlaisia joulun tuttuja makuja uudella tavalla hyödyntäviä reseptejä!

    roosis18[at]gmail.com

  33. Nimetön says:

    Uusien cronizien ohje olisi kiva saada, ne ovat niin herkullisia ja olisi jännää tehdä niitä itse:)

  34. Nimetön says:

    Kiitos hyvistä ohjeista. Kaikkia on hauska ainakin lukea, jos ei kokeiluun mene. Suolaiset ja makeat piirakkaohjeet on hyviä, kuten myös suklaiset leivonnaiset. Pikaisia helppoja vierasvara reseptejä olisi myös kiva saada.
    -Miisukka-

  35. Sanja Alisic says:

    Gluteeniton leipä ilman valmita gluteenitonta jauheseosta!

  36. Suklaapisara :) says:

    Maitoallergikoille sopiva kakku tai ideoita pikeerillä koristeluun. Tai jotain suklaista… 😛

  37. Kati (Katin ploki) says:

    Täältä löytyy kyllä jo nyt vaikka mitä ihania reseptejä. Mutta lastenjuhliin sopivia suolaisia herkkuja kaipaisin.
    khp(at)luukku.com

  38. toffeepallo says:

    Suklaakonvehtien täytteisiin kaipailisin reseptejä. Erityisesti laksitsi- ja jugurttitäytteet houkuttelisivat 🙂

    1. toffeepallo says:

      siis lakritsi 😀

  39. Onnittelut! Olen saanut blogistasi useita hyviä ohjeita! Sconeseihin en ole löytänyt ohjetta, jonka mukaan saisi aidonlaisia, korkeita ja kuohkeita leivonnaisia.

  40. Henna73 says:

    Mulla ongelmia tuottaa tattelikakku, joten sen toivoisin näkevän 🙂

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  41. Marja-Liisa says:

    Haluaisin ohjeita kreikkalaisiin leivonnaisiin, jotain suht helppoa ja kuitenkin perikreikkalaista… Niin ja sellainen kivan kirpakka puolukkainen kääretorttu. Mun kääretortut ei oikein tunnu onnistuvan.
    postin.tuomaa[at]gmail.com

  42. Pakkohan on osallistua kun eksyin ihanaan blogiin!
    Rakastuin joulukalenteriin, aivan ihana. Odotan innolla tämän vuoden versiota.
    Erilaiset makeiset ovat kompastuskiveni…joten helppoja makeisreseptejä kaipaan lisää.

  43. wiivuska says:

    Joku uusi jouluinen herkkukakku tai suolainen juttu… =) Ihania ohjeita olen jo sivultasi ottanut talteen =)
    kati.koskiranta[at]gmail.com

  44. Unknown says:

    Popcorn cake oli meillä lasten synttäreiden suosikki. Siitä haluaisin kokeilla sinun versiotasi.

  45. Nimetön says:

    Minulta ei Brita-kakku onnistu ikinä! Sen reseptiä toivoisin ihanine vaihekuvineen, niinkuin sinulla yleensä on.
    Tämä on yksi parhaista leivontablogeista joita olen jo monta vuotta seurannut. 🙂 Anu Harell
    anu.salonen(at)gmail.com

  46. Nimetön says:

    Kaipaisin jotain uudenvuoden juhlintaan, pieniä suolapaloja, jotka olisi helppo ja näppärä tehdä jo vaikka muutaman päivän etukäteen. S.vesterinen[at]hotmail.com

  47. Nimetön says:

    Kaipaisin ohjeita pieniin, näyttäviin ja yksinkertaisiin suolapaloihin, joita kelpaisi juhlapöydässä tarjoilla

    Niina

  48. Maiski says:

    Voileipäkakku ohje on aina hakusessa… 🙂 tmkuitunen[at]hotmail.com

  49. Voileipäkakun ohje (lohikakkuun)

    elinan09(at)hotmail.com

  50. Ellen says:

    Kinkku voileipäkakun ohje

    ellen.susanne[at]hotmail.com

  51. Nimetön says:

    Kananmunattomia ohjeita toivoisin lisää

    karhunen.mari[at]gmail.com

  52. Nimetön says:

    Pieniä suolaisia, jotka sopisivat moneen tilanteeseen.

  53. Pullis says:

    Parhain leivontablogi sulla! Toivoisin enemmän suolaisia ohjeita, joita voisi huoletta mutustella. 🙂

    ansku.mm[at]hotmail.com

  54. Kaisuliina says:

    Lisää tikkarireseptejä! Ostin lidlistä tikkarimuotit ja mietin että mitä ihmettä niillä tekisin. 🙂

  55. Cherrycloud says:

    Suolaisia leivonnaisia, vaikka jotain vähän erikoisempia piiraita, testaisin mielelläni lisää 🙂
    [email protected]

  56. Nimetön says:

    Leivonnainen joka ei koskaan tunnu onnistuvan on macaronsit!!
    [email protected]

  57. Marianne S. says:

    Jes, mahtavaa että teit New York cheesecaken! Itsellä jäänyt ko. juustokakun teosta trauma heikon reseptin kokeiltuani. Oon myös syönyt New Yorkissa The New York Cheesecakea, joten reseptille ja onnistumiselle asetan korkean riman 😀 Itse kaipailisin ihanien, pehmeiden piparkakkujen reseptiä – omistani tahtoo tulla aina ylimaustettuja ja kovia. Myös vaaleat piparit twistillä vois olla kiva jouluksi. Muutenkin erilaiset pikkuleivät ja niiden "tuunaus" kiinnostaa, tykkään antaa pikkuleipiä lahjaksi ja viedä työkavereiden iloksi. Nautihan Nykin reissusta! Tuliaisreseptejä odotellen jo vesikielellä… 🙂

  58. Nimetön says:

    Onnea blogimerkkipäivästä. Gluteenittomat leivonnaiset ilman gluteenittomia jauhoseoksia olisi kiva, vatsa ei jauhoseoksista tykkää. Vaaleaa pikkuleipää jouluksi, hyvä suolaisen piirakan pohja, manteli- ja pähkinäjauhoista jotakin. Mukavaa matkaa sinulle. Anneli

  59. Nimetön says:

    Minulla ei toimi perinteinen korvapuusti, aina kellahtaa uunissa kyljelleen 🙂 Sitten kysymys: onko blogissa jossain haku-toiminto? Kun ei ole sattunut minulla silmään 🙂

    Kiitos ihanasta blogista!

    Henna

  60. Nennz says:

    Koskaan ei onnistu pulla taikina.

    Olen koittanut etsiä juustokakku ohjetta, johon tulisi Eila latte jääkahvia, nam 🙂

    Nennnnnzzu[at]gmail.com

  61. Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] says:

    Täydellisesti onnistunut mutakakku, olisi tosi kiva oppia tekemään.

    1. Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] says:

      niin se sähköposti osoite oli ahola.mari[at]gmail.com

  62. Jiienna says:

    Jostain syystä en onnistu Creme brulet:n valmistuksessa koskaan, vaikka kuinka yrittäisin!

  63. Niinu says:

    Täällä yksi joka rakastaa juustokakkua!Nam!
    Se on helppo tehdä gluteenittomanakin,mutta leipää en ole vielä saanut onnistumaan.Saisitkohan sinä?Ja antaisit sitten vinkkejä:)

  64. Nimetön says:

    minulla sämpylät ei tahdo onnistua, leipä kyllä onnistuu. kaimasika(at)gmail.com

  65. Miimii says:

    Suolaisia piirakoita toivoisin lisää.
    [email protected]

  66. MILJA says:

    haluaisin jonkun hyvän reseptin ihan perus leipään! Leipä ei koskaan onnistu, en ymmärrä mikä siinä on 😀
    milja.annukka123[at]gmail.com

  67. Olisi kiva nähdä valkosuklaaversio itsetehdystä Nutellasta ja reseptejä, joiden ainesosana toimii maapähkinävoi.

    sarppa99[at]gmail.com

  68. Triin says:

    Aika hyvin kaikkea on. Jotain kiva uutta amerikasta jotain mitä siellä on in. Ja paljon kuvia reissusta että voimme kuolata täällä niitä ihania herkkuja mitä syöt siellä

  69. Susku86 says:

    Eniten toivon erityisruokavalio-ohjeita! Itselläni ei ole mitään ruoka-aineallergioita, mutta lähipiiristä löytyy keliaakikkoa, kananmuna-allergikkoa jne, joten em. reseptit olisivat enemmän kuin tervetulleita 🙂

  70. meeri says:

    gluteenittomat on niin vaikeita. kaapissa on esim maissijauhoja mutta en ole niistä onnistunut mitään (hyvää) saamaan aikaan .
    [email protected]

  71. Nimetön says:

    Toivoisin maidottomaan leivontaan hyviä reseptejä!:) Erityisesti jokin oikeasti maittava maidoton suklaaleivonnaisohje kiinnostaisi!
    -Emmalina

  72. EevaM says:

    Macaronit erivärisinä ja erilaisilla täytteillä ovat minun toiveeni!

  73. Nimetön says:

    Täydellisen mutakakun reseptiä ei ole vielä tullut vastaan – tai sitten en vaan vielä ole onnistunut täydellisesti 🙂

    -Erika P

  74. Nimetön says:

    ihania,ihania ohjeita täältä löytyy.jos jonkinlaista toivetta esittäisin,niin suolaisia leivonnaisia lisää.

  75. Nimetön says:

    haluaisin gluteenittomia ohjeita leipiä jamakeita leivonnaisia.

  76. Reseptit mitä ei tarvitse vatkailla/vaahdottaa. Muutaman olen onnistunut löytämään mm. jogurttikuivakakku, mutta en itse osaa muokkailla sitä niin, että tulisi esim. suklainen ja maistuva. Aina ei voi konetta käyttää illalla kun pienet nukkuu ja pitäisi vieraille leipoa jotain joten siinä vinkkiä.

  77. Nimetön says:

    Jotain ihanaa ranskalaistyylistä leipää/patonkia tekis mieli tehdä. Se pitäisi olla sisältä pehmeää ja pinnalta rapea 🙂 Vielä ei ole selainen ohje tullut vastaan 🙂 Joulukalenteria odotellen, Eija RK

  78. elisa says:

    Joku ihanan suklainen raakakakku tai jokin muu raakaleivonnainen missä maistuisi jokin muu kuin voimakas pähkinä (kun niissä raakakakuissa sitä pähkinää yleensä on, niin sehän maistuu voimakkaalle). Tai sitten ainayhtävaikeat macarons -leivokset (vaihekuvina: missä voi mennä vikaan) 🙂
    / ElisaM

  79. Nimetön says:

    Suklaakonvehteja eri täytevaihtoehdoilla :3

    lada_fani[at]hotmail.com

  80. Minulla on cakepops rauta ja siihen kaipaisin jotain muhevaa kakkutaikina ohjetta joka nousisi sopivasti. Lisäksi kaipaisin vinkkejä niiden koristeluun laktoosittomia kun pelkällä tummalla suklaalla päällystetty on hankala syödä ja liian "vahva" lasten makuun ?

  81. Nimetön says:

    Jostain syystä fudget eivät ole onnistuneet täydellisesti, eli pomminvarmaa fudgeohjetta kaipailen. nina.k.holm[at]gmail.com

  82. Nimetön says:

    Jokin gluteeniton kakku resepti olisi kiva löytää! : ) sinttiponi[at]gmail.com

  83. Unknown says:

    Gluteenittomia, joihin käytettäisiin esim mantelijauhoja, perunajauhoja tai maizenaa, eli ei niitä gluteenittomia jauhoseoksia.

  84. Nimetön says:

    Ihana blogi! Haluaisin reseptiä esimerkiksi jonkinlaisiin joulun makuisiin whoopiesseihin 🙂 -Emilia

    [email protected]

  85. Pirjo S says:

    Rakas Pullahiiri, olisiko sulla jokin k e v y t, mutta h y v ä n m a k u i n e n kakku? Jouluun ? Onko Sellaista olemassakaan ??

  86. Nimetön says:

    Monta loistavaa reseptiä olen blogistasi löytänyt! Jouluksi kaipailisin ohjetta puolukkaiseen moussekakkuun tms.

    Heini

  87. Nimetön says:

    Ehdoton luottoblogi niin juhlien alla kuin normiviikonloppunakin (Lue: jokaikinen viikonloppu 😀 ) ! Ihan kaikkea täältä jo löytyy selkeiden ohjeiden kera… Tällä hetkellä itseäni kiinnostaisi hyvä monkey bread -ohje, leivonnaiset eksottiisista hedelmistä (granaattiomena, persimon, passion…) tai vaikkapa jokin uusi variaatio kinkkupiirakasta… 🙂

    ranzukka[at]gmail.com

  88. Anu/Makeaahyvää says:

    Itse tehdyn glögin ohje olisi näin joulun alla ihan huippujuttu! Olisi kiva antaa glögiä lahjaksi läheisille.

    makeaahyvaa[at]gmail.com

  89. Nimetön says:

    Donitsit ei onnistu edes paistokoneella, en tiedä miksi. Macaronsit vie myös hermot…. 🙂 Olisi kiva saada konvehtien täyteohjeita, mihin saisi ainekset tavallisesta kaupasta, eikä tukusta. Mahdollisimman helppoja.

    katatei79[at]gmail.com

  90. Marsipaanikaruselli says:

    Pullataikina ei ota onnistuakseen, sama juttu macaroonsien kanssa.. Help! 🙂

  91. Hukkakukka says:

    Minä haluaisin tietää sinun versiosi muodikkaasta Kinder-kakusta. 🙂
    sopeutuja(at)hotmail.com

  92. Maija says:

    Onnea kahdeksanvuotiaalle blogille! Voisiko donitseista saada jonkun jouluisan version muokattua? Sellaista voisi olla kiva testata! Toki myös joku perinteisempikin donitsiresepti tulisi tarpeeseen. 🙂

  93. Nimetön says:

    Kuten joku jo ehdottikin, omenahyvettä olisi kiva oppia tekemään. Sekä konditoria tyyppisiä leivoksia

    noorahe86[at]gmail.com

  94. riikuska says:

    Leivonnaisesi ovat ihania! Suklaakakkua kokeilin ja toinen suklaakakku on suunnittelussa kokeilla. Kaipaisin ohjetta nopeaksi vierasvaraksi, joka valmistuisi kotoa löytyvistä perusraaka-aineista. Kääretorttu on ollut pelastukseni monta kertaa, mutta kaipaisin jotain uutta. Ehkä sinä loihdit ohjeen maukkaaseen ja nopeaan vierasvaraan. 🙂

  95. Mikä ei onnistu…. no macaronsit ovat menneet pilalle parikin kertaa ja vain kerran onnistuneet 🙂 En välttämättä kaipaa varsinaisesti mitään uutta, mutta ylläolevan kommentin mukaisesti nopeat reseptit kiinnostavat aina ja niitä yritän netistä bongata. Arkisin kun on monesti kiirettä, niin nopeat vierasvaraleivonnaiset ovat kiinnostavia 🙂

  96. Nimetön says:

    Onnea Taru! Haluaisin oppia tekemään ruisleipää, vaikkapa juuren avulla 😀 outsa123[at]gmail.com

  97. Maarit says:

    Laittaisin tilaukseen hyvän pullakranssin 🙂

  98. Nimetön says:

    Kaikki tuulihattureseptit on tervetulleita
    [email protected]

  99. Nimetön says:

    Mielestäni sivut ovat huiput selkeine ohjeineen ja usein myös vaihekuvineen. Olen ennen tunaroinut niin pullataikinan kuin täytekakkujenkin kanssa, mutta sinun ohjeillasi onnistunut 🙂 macaronseja olen kerran kokeillut huonolla menestyksellä, täytynee joku päivä kokeilla vielä sinunkin vinkkejä noudattamalla 🙂

    laura.elorinne[at]gmail.com

  100. Onnea pitkästä blogi-taipaleesta! Ihania reseptejä sinulla on täällä, niinpä kaipaisin haku-toimintoa. Aina kun ei muista missä joku "tätä on pakko kokeilla"-resepti olikaan.

  101. Nimetön says:

    Koska rakkaani on ranskalainen ja rakastaa ranskalaista nougaata, olisi mukava jos voisit hieman perehtyä siihen. Muuten ei tule mieleen mitään mikä puuttuisi blogistasi =) Upeita leivonnaisia ja upeita kuvia.
    -Kirsi (Ka, huomasin jonkun toiveen ruisleivästä. Se olisi mahtavaa, etenkin juuren valmistuksen käsittely)

    morighenu[at]hotmail.fi

  102. Nimetön says:

    Kiitos kivoista ohjeista.kaikki suolaiset piirakka ohjeet olis kivoja. Salli.moilanen36[at]gmail.com

  103. Nimetön says:

    Suolaisia piirakoita ja pikkupurtavaa.
    josjakun(at)yahoo piste fi

  104. Nimetön says:

    Perinteinen maustekakku! En tiedä mikä mättää, mutta koskaan ei onnistu.
    [email protected]

  105. Herkkuhovi says:

    Oi mitkä kuvat! Oikein paljon onnea, hienoa mitä kaikkea olet saavuttanut rakkaan harrastuksesi parissa. Blogisi oli niitä ensimmäisiä joita aikoinaan aloin lukemaan. 🙂
    Kaikenlaiset suolaiset pikkunaposteltavat on tervetulleita, joita voisi tarjota niin lasten kuin aikuistenkin syntympäpäivillä.

  106. KatiK says:

    Hei!!!!

    Löysin juuri tämän ihana blogisi! Todella kauniita kuvia! 🙂
    Leivon itse jonkin verran ja en ole koskaan oppinut tekemään Hanna-tädin kakkuja niin,
    etteivätkö ne lässähtäisi uunissa. Muutkin vanhanajan leivonnaisten ohjeet kiinnostaisivat. 🙂

    Arvonnassakin olisin mielelläni mukana!

    T:Kati

    kati.kainulainen @ gmail.com

  107. Lennu L says:

    Mä kuulun myöskin pullataikina epäonnistujiin… Mukavaa olisi saada oppia ruisleivän tekoon.
    l33lamm[at]gmail.com

  108. Nimetön says:

    Toivoisin joululeivonnaisia ja jällkäreitä sellaisia ei niin tavanomaistakin olis kiva kokeilla 🙂
    rita.jasmiina[at]gmail.com

  109. Nimetön says:

    Niinkin yksinkertainen juttu kuin pullataikina itselläni usein epäonnistuu ja taikinasta tulee liian kovaa..
    mussaka(at)luukku.com

  110. Nimetön says:

    En ole vielä koskaan saanut kotitekoista ruisleipää onnistumaan. Viimeksi maku oli ihan hyvä, mutta leipä hajosi käsiin. 🙁 Harmittaa, kun muuten yleensä onnistun takuuvarmasti kaikessa pitkän leivontataustan takia.
    j3nnu(a)postiloota.net

  111. mariamaria says:

    Gluteenittomia ohjeita kaipailen. Siskolle pitäisi tarjota gluteenitonta ja alkaa kylästyttää tarjota aina pöydässä samoja kaupan keksejä
    marialuok(at)gmail.com

  112. Nimetön says:

    Näin joulun aikaan, joka paikka pursuaa erilaisia joululeivonnais ohjeita. Näin monia blogeja seuranneena voin sanoa, että kaiken sen ohje määrän seasta on hyvin vaikea poimia niitä helmiä! Senpä takia toivoisin huolella testattuja, aika perinteisiäkin joululeivonnaisia joissa kuitenkin voisi olla kauniita, runsaita koristeluja. Niillä olisi kiva yllättää läheisiä! 🙂
    – Oona
    oona.tiikkainen[at]gmail.com

  113. Elise H. says:

    Olen omppufani, joten ohjeet, joissa käytetään omenaa kiinnostaisivat 🙂 Mukana arvonnassa 🙂
    netteri[at]gmail.com

  114. Peekoo says:

    Gluteenittomia reseptejä toivoisin minäkin lisää 🙂
    pussikarhu(at)luukku.com

  115. eekku says:

    Jokin yksinkertainen suolainen resepti
    [email protected]

  116. Nimetön says:

    Vanhanajan ohjeet ja jouluiset reseptit kiinnostavat tällä hetkellä
    kristapasm(at)gmail.com

  117. Nimetön says:

    Raakaleivontaa, leivonnaisia ilman hiivaa 🙂
    Ei paljon sellaista taida löytyä mitä täällä ei jo olisi 😉

  118. Ansa-Maria says:

    Kaikki suklaiset leivokset ja suolaiset pikkutarjottavat kiinnostaisi. Myös mehevän red velvet -kakun ohjetta olen etsinyt pitkään, siin kuitenkaan onnistumatta.
    ansamaria1(at)gmail.com

  119. Maria says:

    Gluteenittomat reseptit olisi toivelistalla!
    marianposti(ät)wippies.com

  120. Kattimanialaiset says:

    Itse en IKINÄ onnistu kakkujen kanssa, sillä ne aina lätsähtävät. Esimerkiksi useammasta Sacher-kakusta on tullut loppujen lopuksi mutakakku….

    kattimanialaiset(ät)gmail.com

  121. klaara says:

    Onnittelut pitkäikäiselle ja ihanalle blogillesi!! Rakastan kaikkia juustokakkuja ja olen innokas kokeilemaan esiin tulleita reseptejä. Joten niitä haluan lisää!

  122. Nimetön says:

    Täydellinen kinuskikuorrute etsinnässä =). Mukaan arvontaan!
    siinatar[at]gmail.com

  123. marika says:

    Korvapuusteista en saa ikinä kauniita. Tai pari voi onnistua ja sitten muista tulee sellaisia levinneen näköisiä.

    marikax[at]gmail.com

  124. Saturnina says:

    Onnea suosikkiblogilleni! Olen monia ohjeita täältä löytänyt ja kokeillut, mutta nyt kun voi toivoa, niin toivoisin ohjeita, joilla pullataikinaan saisi vähän uutta potkua.

  125. koiperhonen says:

    Synttärionnittelut! Macaronit ei minulla ole koskaan onnistuneet, niihin kaipaisin vinkkejä. 🙂 [email protected]

  126. Nimetön says:

    En oikein saa ikinä pataleipää tai ihan perussämpylätaikinaa onnistumaan. Ei vaan tulee kuohkeita ja hyviä, vaikka kymmeniä eri ohjeita testannut ja noudattanut säntillisesti.
    Nimi. Murmeli (lonkero83[at]hotmail.com)

  127. Nimetön says:

    En ole oikeen imelän ystävä, nii jotain suolasta leivontaa. Kunnon voileipäkakkuja tai sit isompia satseja jotain suolasta piirakkaa (pellillisiä) tms. Simppeleitä mut maistuvia ohjeita. Vois sit joskus emännänki yllättää 🙂
    (ile-75[at]hotmail.com)

  128. Piparitalon kaavat tai mitat. Joskus yrittänyt itse kehitellä ja mittailla, mutta ei ne osat oikein sopineet yhteen :))

  129. Naavapuu says:

    Kadotin vuosia sitten suklaamarkiisin reseptin. Se oli yksi parhaimmista suklaajälkiruoista mitä olen syönyt 🙁

  130. Nimetön says:

    Gluteenittomia ja laktoosittomia ohjeita, erilaisia marenkiohjeita olisi myös kiva saada!
    sanli(at)luukku.com

  131. Nimetön says:

    Juustokakku ei ole minulta vielä koskaan onnistunut. [email protected]

  132. Unknown says:

    Red velvet cake on kiinnostanut jo pitkään…

    1. Unknown says:

      Ja nytpä huomasin, että olit juuri pari päivää sitten tehnyt tästä postauksen 🙂 Kiitos!

  133. Nimetön says:

    Haluaisin oppia tekemään maukkaita Torpparinleipiä.

    Nina
    [email protected]

  134. Julia says:

    Nimenomaan nämä juustokakut on kyllä mun juttu, itse tosin osaan töhertää niitä ainoastaan valmiista ohjeista, joten eri versioita näistä kyllä lueskelisi mielellään!

    [email protected]

  135. Nimetön says:

    Gluteeniton pulla ei onnistu sitten millään. Olen muuten kehittänyt itselleni pullantekopeukalon 🙂 mut gluteenittomina niistä tulee sellaisia, että pahana päivänä vois istua tien vierellä ja heittää ohikulkijat tajuttomiksi.

    Eevi

  136. Unknown says:

    En ole onnistunut kertaakaan tuulihattujen teossa. Uuniin mentäessä ne lupaavat hyvää ja uunista ne lässähtävät joka kerta. Olen koittanut jo vaikka mitä niksejä, nyt olen päättänyt unohtaa koko hattuset!

  137. Nimetön says:

    Pehmeä ja mehevä masaliisan ( mokkapala ) ohje olis kiva. Odotan innolla jo joulukalenterin aukeamista.

    [email protected]

  138. Unknown says:

    Toivon saman linjan jatkuvan, reseptejä laidasta laitaan siis 🙂

    Elina.turunen at hetkonen.net

  139. PäiviT says:

    Kaikki ohjeet ovat aivan ihania jo nyt. Nopeat suolaiset kahvitarjottavat voisi olla sellainen jota aina etsin ja kaipailen. Joskus on aikaa pari tuntia kun vieraita tulee ja pakkanen amottaa tyhjyyttään 😉

  140. Nimetön says:

    Pullahiiri, Hyvät reseptit ja ihanat kuvat, tosi paljon tykkään sinun blogi!
    Haaveilen lisää suolaisia leivonnaisia/piirakkoita (aineksena: lohi,jauheliha) ja lisää kääretorttua
    Ystävällisin terveisin: Tanja ([email protected])

  141. tuula says:

    Leivinuuni on mutta ruisleipä ei onnistu, helppo ohje olisi tarpeen.

    tvoitto[at]gmail.com

  142. Elisa says:

    Erilaiset leipäreseptit kiinnostaa. Esim. ruislimppu. Ja vielä parempi leivinuunissa tehtynä, jos sellainen löytyy. Sen kanssa itsellä vielä harjoittelua. 🙂

    elisak.harkonen[at]gmail.com

  143. TiinaS says:

    Piparkakkutalon kokoaminen on tosi hankalaa, siihen voisi saada vinkkejä.

  144. marjo66 says:

    Perus pullasta en saa hyvää sitten millään, joko leviää tai muuttuu kiveksi

  145. Tuikku says:

    Ihanan näköinenja ihana blogi sulla. Uusia päivityksiä odotellessa

  146. lentoemo says:

    Juustokakkuihin ei voi olla liikaa ohjeita koskaan, myös sellaisia ei-paistettavia lisää, kiitos.
    Hyvää matkaa!
    flight(at)luukku(piste)com

  147. AnniMaija says:

    Mikä kumma siinä on, että tavallisen pullan leipomisessa en vain koskaan onnistu…
    Tällä kommentilla osallistun arvontaan
    -AnniMaija

  148. Nimetön says:

    Toivoisin ohjeita herkullisen ruisleivän tekoon, miten lähteä liikkeelle kun juurta ei ole saatavilla.
    [email protected]

  149. Nimetön says:

    Ikuinen murheenkryyni -britatorttu (se marenki!)
    t. mallukka
    [email protected]

  150. SariTa says:

    Ruisleipä on sellainen mitä en saa onnistumaan

  151. Paula says:

    Pikkutarkkuutta vaativat kakunkoristelut, huokaus 🙂
    keittotaiteilua(at)gmail.com

  152. Nimetön says:

    Minä en sitten koskaan EN KOSKAAN onnistu leipomaan täydellistä täytekakkupohjaa…se lässähtää AINA!!!!!!

    irmeliina(at)netikka.fi

  153. Nimetön says:

    Niinkin yksinkertainen ja tosi yleinen leivos kun mokkapalat….jostakin syystä se päälinen epäonnsituu ja en saa sitä kovettumaan tarpeeksi!
    Oliskos vinkkejä :o)
    skeppo(at)netikka.fi

  154. AnneS says:

    Voileipäkakuista tulee harvoin hyvännäköisiä, siis lähinnä se päällinen jotenkin aina epäonnistuu. Rakoilee tai muuten vaan on ruma.

  155. Nimetön says:

    Jostain hyvästä raakakakusta kaipaisin reseptiä!
    -Lumikki-

  156. tiiti66 says:

    Minulle on täysi arvoitus miten kukaan voi saada sokerimassakuorrutuksen kakun päälle kauniisti, itsellä alkaa hajoilla ja lohkeilla kun vähänkään yrittää kaulita, onkohan siihen jotain kikkaa olemassa…..
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

  157. Nimetön says:

    Tyrni- ja marja-aronian marjoista kaipaisin herkullisia käyttöohjeita.
    -Ronapu-

  158. Nimetön says:

    Minäkin kaipailisin jotain kohtuullisen helppoa raakakakun ohjetta!
    [email protected]

  159. Ihania aamiaisreseptejä kaipaisin! 🙂 Sekä suolaisia juttuja yleensäkin. Tietysti kaikki ulkomailta inspiraation saaneet sekä kahvia sisältävät ovat myös aina jees 😉

    anne-katarina_95[at]hotmail.com

  160. Nimetön says:

    Kaikki hiivattomat ohjeet on tervetulleita.
    janttarainen(at)luukku.com

  161. Salama P says:

    Mokkapalojen simppeliä JA aina onnistuvaa kädestä pitäen ohjetta minäkin haikailen
    arskari(at)gmail.com

  162. Nimetön says:

    Gluteenittomia ohjeita. Ja stevialla makeutettuja
    arhippainen(at)luukku.com

  163. Nimetön says:

    VHH-leivonnaisia kaipailen minä
    nellakos(at)gmail.com

  164. sikurina says:

    En ole koskaan onnistunut tekemään hyviä pullia 🙁 Melkein kaikki muu onnistuu, mutta pullat ovat minulle selvittämätön mysteeri 😀
    s.kansakoski(at)luukku.com

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tämä arvonta on jo päättynyt. Pullan teossa on aika tärkeää juuri alustaminen ja sitkon saaminen. Näin ollen ei kannata jauhoja lisäillä sopivan koostumuksen saamiseksi vaan alustaa mielummin hieman vähemmillä jauhoilla. Nykyään kone on tähän aika mukava apuväline, mutta myös varsinkin entisajan ihmiset osaavat tehdä pullataikinan käsin niin mahtavasti. Pitäisikin mennä mummojen oppiin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close