torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - Luukku 11: Lumiset piparminttukeksit


Joulukalenterin 11. luukusta paljastui resepti näihin herkullisiin kekseihin. Nämä keksit muistuttavat ulkonäöltään hieman ruisleipiä - muutama syöjä on luullutkin haukkaavansa leipää. Kuitenkin maku on kaikkea muuta kuin ruisleipäinen :) Näitä pitää leipoa, jotta pääsee maistamaan. Nuo kuviot muodostuvat kekseihin paiston aikana. 



Lumiset piparminttukeksit

1 dl ruokosokeria
50 g voita
1 kananmuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl kaakaojauhetta
maun mukaan piparminttuöljyä tai -aromia
noin 1 dl tomusokeria

Sulata voi. Mittaa kulhoon ruokosokeri, sula voi, kananmuna sekä muutama tippa piparminttuöljyä tai -aromia. Sekoita seos hyvin. Sekoita loput kuivat aineet tomusokeria lukuun ottamatta vielä keskenään ja lisää edelliseen seokseen hyvin sekoitellen. Nosta kulho jääkaappiin 30-60 minuutin ajaksi. Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa piparmintun makua. Pyörittele jäähtynyt massa kymmeneksi tasakokoiseksi palloksi ja pyörittele pallot tomusokerissa. Nosta pallot leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa noin 10-13 minuutin ajan. Älä ylipaista, jotta keksit säilyvät mehevinä.


6 kommenttia:

  1. Ihanan näkösiä :) mäki katoin eka että ruisleipiähän siinä.

    VastaaPoista
  2. Tehtiin ja onnistuttiin. Hauskan näköisiä ja ihanan minttuisen makuisia! Kiitoksia oikein paljon ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mukavaa joulunodotusta teille!

      Poista
    2. Aletaan juuri leipomaan näitä tyttären kanssa 😊

      Poista
  3. Teen näitä heti mikäli en saa joulupukilta minttusuklaata joululahjaksi! Kiitos ohjeesta ja oikein hyvää joulunaikaa <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...