Vapun Pikainen Simajuoma

Vapun Pikainen Simajuoma

Tämä simajuoma tuli tehtyä tarpeeseen, koska kerrankin kun olin siman kanssa ajoissa, niin kaikki simat kerettiinkin juoda ennen varsinaista vappua… No, ei auttanut muu kuin kehitellä pikainen simajuoma… 

Tässä siis reseptiä, jos sima on vielä tänään tekemättä, mutta haluat päästä vapun makuun!

Pikasima

Pikainen simajuoma

1-2 sitruunaa
2 1/2 dl vettä
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
noin 2 l kivennäisvettä

Valmista simajuomaseos puristamalla sitruunoista mehu. Mittaa kattilaan vesi, fariinisokeria, sokeri sekä sitruunan puristettu mehu. Kuumenna niin, että sokerit sulaa. Nosta pois levyltä ja jäähdytä seos. Voit halutessasi siivilöidä sen ennen jäähdyttämistä. 

Kaada jäähdytettyä simajuomaseosta kannun tai pullon pohjalle noin 2 dl verran. Kaada päälle kivennäisvettä noin 1 litran verran. Voit muutella mittasuhteita oman maun mukaan.

Voit toki vielä koristella kannun/pullon esimerkiksi sitruunan siivuilla tai vaikka mansikan paloilla sekä jäillä. Tämä herkkujuoma viilentää ihanasti vapun lisäksi myös kesäaikaan!

Pikainen simajuoma

Nyt laitetaan munkit paistoon ja kohta herkutellan pikasimalla ja hillomunkeilla! 

 Nauttitaan vapusta ja sen herkuista! 

Taru

”Pullahiiri”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close