maanantai 31. elokuuta 2015

Leivonta- ja koristelukurssit esittelyssä: Upeat sokerimassaruusut



Tämän syksyn leivonta- ja koristelukurssit starttaavat ensi viikonloppuna. Osa kursseista on jo täyttynyt, mutta esimerkiksi Upeat sokerimassaruusut-kurssille (6.9. klo 10.30-13.30) mahtuu vielä mukaan. Jos haluat oppia sokerimassan ja kukkamassan käsittelyä sekä niiden eroavaisuuksia, niin ilmoittaudu pikaisesti mukaan. 

Näyttävä sokerimassaruusu toimii jo yksinään täytekakun tai muun leivoksen kauniina koristeena. Upeat sokerimassaruusut-kurssilla valmistetaan sokerimassaruusuja monella eri tekniikalla, jolloin jokainen varmasti löytää juuri itselle sopivimman tekniikan. Tekniikat ovat valittu niin, että kaikkiin tekniikoihin et tarvitse edes erikoisia välineitä, vaan oman keittiön välineillä pärjää hienosti. Kotona ruusujen valmistaminen onnistuu kurssin jälkeen myös helposti, matalalla kynnyksellä.

Kurssin aikana harjoitellaan myös erilaisten sokerimassavälineiden käyttämistä. Käymme kurssilla läpi sokerimassan ohentamista, muotoilua, terälehtien asettelua sekä tietysti ruusun kaunista värjäämistä. Teemme ruusuja eri kokoisina ja värityksissä käytämme myös liukuvärjäystä. Kaikki kurssin ruusut valmistetaan syötävistä materiaaleista eli näillä tekniikoilla tehtynä myös kakun koristeet ovat täysin syötäviä. 

Kurssin hintaan kuuluu kaikki kurssilla tarvittavat materiaalit ja kuljetuslaatikot sekä kirjallinen kurssimateriaali, jotta ruusujen valmistamista on helppo jatkaa myös kotosalla. 




Lisätietoja kaikista nyt valikoimassa olevista kursseista löydät täältä!

Ilmoittaudu kursseille mukaan pullahiiri@pullahiiri.com !

Terkuin
Taru
"Pullahiiri"

 Alla vielä muutamia kurssi- ja ruusukuvia:









2 kommenttia:

  1. Moi!
    Harrastelen kakkujen tekemistä.Miten olet saanut tuon kastepisteen ruusujen viereen?
    t.Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nuo pisarat on tehty isomaltoosista. Löydät pisaroista tarinaa täältä: http://www.pullahiiri.com/2015/05/taytekakku-ylioppilasjuhliin.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...