maanantai 31. elokuuta 2015

Leivonta- ja koristelukurssit esittelyssä: Upeat sokerimassaruusut



Tämän syksyn leivonta- ja koristelukurssit starttaavat ensi viikonloppuna. Osa kursseista on jo täyttynyt, mutta esimerkiksi Upeat sokerimassaruusut-kurssille (6.9. klo 10.30-13.30) mahtuu vielä mukaan. Jos haluat oppia sokerimassan ja kukkamassan käsittelyä sekä niiden eroavaisuuksia, niin ilmoittaudu pikaisesti mukaan. 

Näyttävä sokerimassaruusu toimii jo yksinään täytekakun tai muun leivoksen kauniina koristeena. Upeat sokerimassaruusut-kurssilla valmistetaan sokerimassaruusuja monella eri tekniikalla, jolloin jokainen varmasti löytää juuri itselle sopivimman tekniikan. Tekniikat ovat valittu niin, että kaikkiin tekniikoihin et tarvitse edes erikoisia välineitä, vaan oman keittiön välineillä pärjää hienosti. Kotona ruusujen valmistaminen onnistuu kurssin jälkeen myös helposti, matalalla kynnyksellä.

Kurssin aikana harjoitellaan myös erilaisten sokerimassavälineiden käyttämistä. Käymme kurssilla läpi sokerimassan ohentamista, muotoilua, terälehtien asettelua sekä tietysti ruusun kaunista värjäämistä. Teemme ruusuja eri kokoisina ja värityksissä käytämme myös liukuvärjäystä. Kaikki kurssin ruusut valmistetaan syötävistä materiaaleista eli näillä tekniikoilla tehtynä myös kakun koristeet ovat täysin syötäviä. 

Kurssin hintaan kuuluu kaikki kurssilla tarvittavat materiaalit ja kuljetuslaatikot sekä kirjallinen kurssimateriaali, jotta ruusujen valmistamista on helppo jatkaa myös kotosalla. 




Lisätietoja kaikista nyt valikoimassa olevista kursseista löydät täältä!

Ilmoittaudu kursseille mukaan pullahiiri@pullahiiri.com !

Terkuin
Taru
"Pullahiiri"

 Alla vielä muutamia kurssi- ja ruusukuvia:









perjantai 28. elokuuta 2015

Värikäs RockyRoad-piirakka vaahtokarkkitäytteellä (pellillinen)



Tämä rocky road-piirakka näyttää hauskalta ja maistuu hyvältä. Niinpä tämä(kin) sopisi hyvin esimerkiksi koulujen varainkeruubuffettiin tai muuhun tilaisuuteen tarjolle. Jo tuo värikkyys houkuttelee niin lapsia kuin aikuisiakin maistamaan. 

Tässä piirakassa on ihana suklainen ja pähkinäinen pohja, vaahtokarkkitäyte sekä makea suklaakuorrute suklaaherkuilla koristeltuna. Miltäs tämä resepti kuulostaisi leivontahetkeen? 




RockyRoad-piirakka
(pellillinen)

Pohja
200g voita
6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 dl sokeria
50 g hasselpähkinärouhetta
1 1/2 dl suklaahippuja tai suklaarouhetta
4 1/2 dl maitoa
2 kananmunaa

Täyte ja kuorrutus
1 prk (213 g) Marshmallow fluff - vaahtokarkkilevite
300 g suklaata
2 rkl öljyä
2 dl suklaahippuja, - rouhetta tai -karkkeja

Sulata pohjan voi ja nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kaikki kuivat aineet (myös pähkinärouhe ja suklaa) keskenään ja lisää niiden joukkoon maito, kananmunat sekä voisula. Voit jättää osan pähkinärouhetta ripoteltavaksi piirakan päälle. Sekoita kaikki tasaiseksi ja levitä massa uunipellille leivinpaperin päälle. Paista noin 15 minuuttia 200 asteessa. 

Ota piirakkapohja pois uunista ja levitä vaahtokarkkilevite (marshmallow fluff) pohjan päälle. Jatka paistamista vielä noin 5 minuutin ajan. Ota piirakka pois uunista ja sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä. Lisää suklaan joukkoon öljy ja sekoita tasaiseksi. Levitä suklaa lämpimän vaahtokarkkilevitteen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle suklaahiput, -rouheet tai -karkit sekä erille otettu pähkinärouhe. 

Anna piirakan jäähtyä ja leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi. 

Vinkki! Helpoiten leikkaaminen onnistuu, kun lämmität veistä ennen leikkaamista kuumassa vedessä ja pyyhit veitsen jokaisen leikkausvedon jälkeen. 

Vinkki! Jos syöjien joukossa on pähkinäallergisia, niin jätä silloin pähkinät pois reseptistä. Myös silloin kannattaa jättää pähkinät pois, jos piirakka tarjoillaan yleisötilaisuudessa. Pähkinäallergisia löytyy aika paljon. Tuo pähkinä on kyllä kuitenkin niin hyvän makuinen tuolla pohjassa ja koristeena, että jos vain on mahdollisuus sitä käyttää, niin suosittelen laittamaan. 





Lisäys klo 19.33: Tässä vielä vaahtokarkkilevitepurkin kuva




maanantai 24. elokuuta 2015

Yhden kulhon suklaamuffinssit - mehevät ja herkulliset





Tämän viikon aloitukseksi sopii hyvin nämä helpot suklaamuffinssit, jotka valmistuvat helposti ja nopeasti yhdessä kulhossa. Kuitenkin mausta tinkimättä. Minä leivoin nämä erään pienen 3-vuotiaan avustajan kanssa. Mukavaa yhteistä puuhaa, kun ei tarvitse turhaa kulhoja sotkea eikä enempiä vatkailla. Kunhan kaikki ainekset menevät sekaisin, se riittää! 





Yhden kulhon suklaamuffinssit
(8-12 kpl)

100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
noin 1 1/2 dl suklaarouhetta / suklaahippuja

Sulata voi ja nosta sivuun jäähtymään hetkeksi. Mittaa kulhoon kaikki kuivat aineet ja sekoita. Riko kuivien aineiden joukkoon kananmunat ja lisää maito sekä 2/3 osa suklaarouheesta tai -hipuista. Lisää vielä jäähtynyt voi joukkoon ja sekoita koko massa tasaiseksi. Jaa paperiset muffinssivuoat muffinssipellin koloihin ja jaa muffinssimassa tasaisesti jokaiseen vuokaan. Suurempiin vuokiin laitettuna tästä tulee kahdeksan kappaletta ja tavallisiin vuokiin noin kaksitoista. Ripottele muffinssien päälle loput suklaarouheet tai -hiput ennen paistamista.

Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia tai kunnes kuppikakut ovat kypsiä. Kuppikakut saavat jäädä hieman pehmeiksi sisältä. Näin ne pysyvät herkullisen mehevinä. 





Kokeile vaikka jo tänään! 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Mansikkapulla / Sweet rolls with strawberry



Hyvän pullan salaisuutta moni on minulta kysellyt ja itsekin sitä hain monen monta vuotta. Mummoillahan ne parhaan leivontasalaisuudet löytyy - eikö niin :) Nyt olen itsekin sen hyvän pullan "salaisuuden" löytänyt. Haluatteko tekin tietää sen? 

No, se on hyvin yksinkertainen juttu - "vaivaa enemmän, käytä jauhoja vähemmän" :) Tämän kun pitää mielessään, niin saa pehmeät ja herkulliset pullat aikaiseksi! Toki löysemmän pullataikinan käsittely voi olla hieman haastavampaa, mutta maku palkitsee. Itse olen myös nykyään lisäillyt kananmunaa hieman enemmän pullataikinaan ja sekin lisää kuohkeutta. Näiden lisäksi myös nostatuksella on tärkeä rooli pullan valmistuksessa.




Mansikkapullat
(3-4 pellillistä / noin 30 pullaa) 

Pullataikina
5 dl maitoa / vettä
50 g tuorehiivaa
2 tl kardemummaa
2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita
(1 kananmuna voiteluun)

Täyte
250 g vaniljakreemijauhetta
5-6 dl kylmää maitoa

Koristelu
tuoreita mansikoita
(kiille hyytelösokerista)
(vesitomusokerikuorrutus)

Valmista pullataikina lämmittämällä neste kädenlämpöiseksi ja murentamalla hiiva nesteen joukkoon. Lisää sekaan kardemumma, sokeri, suola ja kananmunat. Lisäile alkuun noin puolet vehnäjauhoista joukkoon ja Sekoita hyvin. Lisäile jauhoja vielä taikinan joukkoon ja vaivaa taikinaa niin että taikinaan muodostuu hyvä sitko (taikinasta tulee hyvin venyvää). Vehnäjauhoja käytin taikinaan noin 13 dl ja loput jätin työstämiseen. Lisää pehmeä voi taikinan joukkoon ja vaivaa vielä tasaiseksi. Nosta taikinakulho lämpimään paikkaan kohoamaan, esimerkiksi leivinliinalla suojattuna. Taikina saa kohota noin tunnin verran, kunnes se on kohonnut noin kaksinkertaiseksi. 

Valmista kreemi. Mittaa kulhoon 5 dl kylmää maitoa ja vaniljakreemijauhe. Vatkaa joko sähkövatkaimella tai vispilällä niin, että seos menee hyvin sekaisin. Jätä kreemi hetkeksi sivuun odottamaan. Jos kreemistä tulee liian paksua, voit notkistaa sitä lisäämällä hieman maitoa ja vatkaamalla uudestaan. 

Kaada kohotettu taikina hyvin jauhoitetulle alustalle ja vaivaa taikinasta ylimääräiset ilmat pois. Lisää tarvittaessa pullataikinan sekaan vielä hieman jauhoja. Ota puolet taikinasta ja kauli isoksi levyksi. Levitä vaniljakreemiä ohut kerros taikinan päälle. Taita taikina kaksinkerroin ja kauli vielä kevyesti päältä. Leikkaa taikina levy noin 2-3 cm levyisiksi siivuiksi. Kierrä jokaista taikinasiivua hieman ja kääri kehälle tai solmuun. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille nousemaan, laita päälle leivinliina. Tee sama lopulle taikinalle. 



Kun pullat ovat nousseet pellin päällä, ota esimerkiksi lasi ja paina sillä vielä keskelle kolot. Suosittelen laittamaan lasin päälle tuorekelmua, niin pullataikina ei tartu lasin pohjaan kiinni. Voitele pullat kananmunalla ja lusikoi jokaisen pullan koloon vielä hieman vaniljakreemiä.

Paista pullat 200 asteessa noin 12-15 minuutin ajan tai kunnes pullat ovat kypsiä. Anna pullien hetki jäähtyä ja leikkaa päälle kauniisti tuoreista marjoista koristeet. 

Halutessasi voit sipaista pullasudilla päälle vielä hyytelösokerista tehtyä kiillettä sekä pursottaa tomusokerista ja vedestä tehtyä kuorruteseosta.  

Vinkki! Olen käyttänyt pulliin myös tuoreita mustikoita, joilloin pullista saa tehtyä mustikkapullia.




keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pullahiiren leivonta- ja koristelukurssit - Syksy 2015




Näin elokuussa on ollut tapana julkaista Pullahiiren tulevan syksyn kurssiohjelmat. Näin tapahtuu myös tänä vuonna. Syksyn leivonta- ja koristelukurssit ovat nyt esillä Kurssit-välilehdellä.

Tarjolla on monia kakkujen ja muiden leivonnaisten koristeluun liittyviä kursseja sekä tietysti suosittu pursotuskurssi. Peruskursseja on tällä hetkellä tarjolla kahdessa eri ajankohdassa. Koristelukursseilla harjaannutaan sokerimassakoristeiden valmistamisessa. Upeat sokerimassaruusut kurssilla harjoitellaan ruusujen valmistamista monella eri tekniikalla, sekä sokerimassaruusujen terälehtien ohentamista, asettelua ja värjäämistä. Hahmokurssilla pääset muovailemaan vapaalla kädellä kauniin hahmon kakkukoristeeksi ja opit erilaisia taitoja hahmokoristeiden valmistamisessa.

Leivontakursseilla pääset harjoittelemaan macaron-leivonnaisten leipomista sekä kauniiden ja todella herkullisten kuppikakkujen leivontaa, täyttämistä ja koristelua. Näillä opeilla pääset yllättämään itsesi ja ystäväsi kahvipöydässä. 

Jos haluat oppia koristelutaitoja yhdessä lapsen kanssa, ja samalla viettää mukavan iltapäivän koristeiden parissa, niin osallistu yhdessä lapsen kanssa aikuisille ja lapsille suunnatulle koristekurssille. Kurssilla valmistetaan mitä erilaisimpia syötäviä koristeita sokerimassasta, hyödyntäen kurssin välineitä ja muotteja. Vain mielikuvitus on rajana massan muotoilussa.

Uutuutena kurssivalikoimassa on täytekakun tasainen kuorruttaminen eli täytekakun sokerimassakuorrutus. Tällä kurssilla saat parhaat vinkit täytekakun tasaiseen kuorrutukseen. Kurssin vinkeillä onnistut yllättävän helposti! Enää ei tarvitse pähkäillä ryppyyntyvän massan tai ratkeilevan kuorrutteen kanssa. Myös tomusokerin voit unohtaa kokonaan tämän kurssin neuvoilla massan kaulimisesta!


Kakkukoristeiden perusteet, 
lauantai 5.9.2015 klo 10.30-13.30 /  lauantai 24.10.2015 klo 10.30-13.30  (3 tuntia)

Kurssilla harjoitellaan erilaisten koristelumassojen käyttöä kakkukoristeissa sekä koristeiden valmistamista erilaisia koristeluvälineitä apuna käyttäen. Lisäksi kurssilla käydään läpi kakun kuorruttamisen perusteet, massojen värjääminen sekä ideoita koristeiden valmistamiseen. 
Hinta: 45 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin)


Pursotuskurssi, lauantai 5.9.2015 klo 14.00-17.00 (3 tuntia)
Kurssilla pääset kokeilemaan erilaisia pursotuksia niin kermasta kuin sokerikreemistäkin. Tarjolla on erilaisia pursotusvälineitä, joilla pursottamalla saat aikaiseksi kauniita koristeita makeisiin ja suolaisiin juhlatarjottaviin ja täytekakkuihin. Kurssilla opetetaan pursotettavien massojen valmistaminen, värjääminen ja pursotukseen tarkoitettujen välineiden käyttö. Kurssimaksuun sisältyvät kaikki kurssilla tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallinen kurssimateriaali. Osallistujat tuovat kurssille mukanaan valmiiksi täytetyn kakkupohjan. 
Hinta: 48 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin)

Kauniit sokerimassaruusut, sunnuntai 6.9.2015 klo 10.30-13.30 (3 tuntia)
Tällä kurssilla pääset tutustumaan sokerimassaruusujen valmistamiseen. Harjoittelemme ruusujen valmistamista erilaisilla tekniikoilla sekä erilaisilla sokerimassoilla. Kurssilla neuvotaan terälehtien ohennustavat ja asettelut sekä muut ruusunvalmistuksen oleelliset asiat. 
Hinta: 45 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin)


Koristelukurssi, aikuinen-lapsi, sunnuntai 6.9.2015 klo 14.00-16.00 (2 tuntia)
Tule viettämään mukava iltapäivä tutustumalla leivonnaisten koristelun ihmeelliseen maailmaan yhdessä oman lapsesi, lapsenlapsesi tai vaikka kummilapsesi kanssa. Kurssilla valmistetaan sokerimassasta kauniita koristeita, joilla voi koristella tulevien juhlien leivonnaiset. Osallistujien käytössä on laaja valikoima erilaisia koristeluvälineitä. 
Hinta: 45 euroa/pari (aikuinen-lapsi) (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin) Lisälapsi 20 euroa

Täytekakun tasainen kuorrutus, lauantai 26.9.2015 klo 14.00-18.00 (4 tuntia)
Tuskailetko täytekakun epätasaisen kuorrutuksen kanssa? Oletko ollut arka kokeilemaan täytekakun kuorruttamista kaulittavalla massalla? Tällä kurssilla saat vinkit ja pääset kokeilemaan omalla kakulla tasaista kuorruttamista. Osallistujat tuovat kurssille mukanaan valmiiksi täytetyn kakkupohjan. 
Hinta: 54 euroa/henkilö (sisältää kurssilla käytettävät raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin)

Macaron-leivonnaiset, lauantai 24.10.2015 klo 14.00-17.00 (3 tuntia)
Macaron-leivonnainen on herkullinen kahvipöydän tarjottava, mutta sen valmistaminen ei aina ole helppoa. Oletko miettinyt, mistä saisit vinkit onnistuneisiin macaron-leivonnaisiin? Tervetuloa Pullahiiren macaron-kurssille! Kurssilla pääset itse valmistamaan macaron-leivonnaisia. Teemme kurssilla eri makuisilla täytteillä täytettyjä macaron-leivonnaisia. 
Hinta: 48 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjalliset reseptit)

Hahmokurssi, sunnuntai 25.10.2015 klo 10.30-13.30 (3 tuntia)
Hahmokurssilla harjoitellaan sokerimassan muovaamista valmiiksi syötäväksi koristeeksi. Kurssin aikana käydään läpi minkälaisia massoja hahmokoristeissa kannattaa käyttää ja kuinka koriste valmistetaan sokerimassasta valmiiksi koristeeksi. Kurssin aikana harjoitellaan myös tavat, joilla erilaiset osat kiinnitetään koristeeseen upeaksi kokonaisuudeksi.
Hinta: 45 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä kirjallisen kurssimateriaalin)

Cupcakes-muffinssikurssi, sunnuntai 25.10.2015 klo 14.00-17.00 (3 tuntia)
Tällä kurssilla jokainen pääsee leipomaan ja koristelemaan herkulliset kuppikakut. Nämä ihanat leivokset kuorrutetaan kauniilla ja makoisilla kuorrutteilla sekä viimeistellään sokerimassasta tehdyillä koristeilla. Myös kuppikakkujen täytteeksi voi valita monia herkullisia vaihtoehtoja. Tällä kurssilla voit päästää mielikuvituksesi valloilleen myös koristelussa! Kuppikakut leivotaan pareittain, mutta jokainen saa mukaansa kuusi itse koristelemaansa muffinssia kauniissa rasiassa. 
Hinta: 48 euroa/henkilö (sisältää tarvittavat raaka-aineet sekä leivonnaisten reseptit)
Kaikki ilmoittautumiset tehdään sähköpostitse osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.l Kursseista voi kysellä lisätietoja sähköpostilla tai puhelimitse 040-1242042. 
Jos sinulla heräsi ajatus kaveri- tai työporukan yhteisestä illanvietosta, johon leivonta tai leivonnaisten koristelu sopisi ohjelmanumeroksi, niin ota yhteyttä. Kurssit voidaan räätälöidä täysin tilaajan toiveiden mukaisiksi. 

Lahjavinkki! Myös lahjakortit on tilattavissa joko tietylle arvolle tai tietylle kurssille. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Perinteinen mansikkatäytekakku




Nyt on vielä hyvin mansikoita saatavilla, mutta koskaan ei tiedä miten kauan tätä herkkua kestää... Meillä on syöty mansikoita tuoreeltaan, leivottu mansikkapiirakkaa ja valmistettu hilloja. Lähipäiviinkin on vielä hillourakkaa jäljellä. Kaikkien näiden jälkeen mikä olisikaan parempi herkku kun mansikkatäytekakku. Tämä on juuri niin perinteinen kuin kesällä pitääkin olla. Täytteenä on tällä kertaa itsetehtyä mansikkahilloa sekä kermavaahtoa. Koko kakku mökkiolosuhteissa valmistettu. Sain tähän yhteyteen vielä kokeiltua hieman pursotusvälineiden vertailua, josta enemmän tuolla päivityksen alapuolella.

Tähän mansikkatäytekakkuun sain tehtyä vain yhden täytekerroksen, koska meillä oli mökillä syöjiä aika vähän, mutta kuitenkin kakkuvuoka oli suhteellisen suuri. Näin ollen tein sitten hieman matalamman pohjan, mutta täytettä oli kuitenkin ihan riittävästi :)



Pohjana kakussa on 4 munan sokerikakkupohja. Kostukkeeksi käytin tällä kertaa sitruunalla maustettua kivennäisvettä. Toimi muuten hyvin kostukkeena. Keitin hillon tuoreista mansikoista hillo-marmeladisokerin kanssa, jolloin hillosta tulee hieman jämäkämpää ja hillo pysyy paremmin täytekakun täytteenä.

Tällä kertaa en laittanut kermavaahdon joukkoon tavallista sokeria. Vaan lisäsin joukkoon sopivan määrän vaniljasokeria. Tuo hillo itsessään on sen verran makeaa, ettei kermavaahto muuta kaipaillut.



Nyt tullaan tuohon testaukseen mitä alussa lupailin. 
Minulla ei ole mökillä kunnollisia (metallisia) pursotusteriä käytössäni. Niinpä käytin pursotukseen muovisia Eskimon pursotusteriä, jotka tulee mukana kun ostaa kertakäyttöisiä pursotuspusseja. Nuo kyllä välttää ihan hyvin mökkiolosuhteissa esimerkiksi tuulihattuja tehdessä tms. Nyt halusin tehdä suosittua ruusupursotusta (ja vielä laidalliselle alustalle, joka ei muuten yhtään helpota pursottamista), ei jälki ollut metallityllan veroista. Kyllä tässäkin lajissa välineillä on ainakin pieni merkitys lopputulokseen. Kyllä siihen vaikuttaa myös harjoituskertojen määrä sekä valmistusolosuhteet, mutta hyvillä välineillä on helpompi saada kaunista jälkeä aikaiseksi. Kyllä minulla on seuraavana hankintalistalla nuo metalliset tyllat mökin keittiöönkin.

 Nuo pursotuspussit sitä vastoin on mitä parhaimpia, kun on aina puhdas pursotuspussi valmiina odottamassa seuraavaa pursotusta.

Tästä voitte katsoa pursotustuloksia. Tuo Brita-kakku vasemmalla on pursotettu metallityllalla ja tämä mansikkakakku muovityllalla. 

Mitä sinä olet mieltä? 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...