Oreo-valkosuklaajuustokakku – sinulle ja hänelle!

Tänään saamme viettää Kansainvälistä naistenpäivää. Naistenpäivää vietetään sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta. Aikoinaan sukupuolten välinen ero on ollut nähtävissä niin päätöksiä tehdessä kuin ihan arjessakin huomattavasti nykypäivää vahvemmin. Kuulin eräänä päivänä radiosta pienen pätkän ensimmäisestä naismaratoonarista, joka aikoinaan pääsi osallistumaan Bostonin maratonille. Tuo radio-ohjelma sai minut miettimään mihin kaikkiin asioihin sukupuoli onkaan vaikuttanut. Tasa-arvon eteen on tehty paljon töitä. Juoksija Kathrine Switzer joutui aikoinaan hyökkäysten kohteeksi tuolloin Bostonissa juostessaan – vain sen vuoksi, että hän oli nainen. Muistakaamme juhlistaa tätä päivää tasa-arvon päivänä ja pitää tasa-arvoasiat mielessä myös vuoden jokaisena päivänä!

Tämän päivän herkuksi voit loihtia tämän supernopean leivonnaisen, joka sopii tasa-arvoisesti jaettavaksi ja valmistettavaksi! Väittäisin, että kakku valmistuu noin 20-30 minuutissa tarjoiluvalmiiksi, mutta ei sen valmistuksessa kannata kuitenkaan hoppuilla, jos ihan aikarajoissa et pysy. Tämän tapaisia ilman uunia valmistuvia Oreo-leivonnaisia on tehty Amerikassa jo pitkään ja netistä löytyykin monia erilaisia reseptejä. Tämä kakku valmistui kaapista löytyvistä aineksista ja resepti onkin sen mukaisesti itse rakennettu. Tämän kakun koko on juuri sopiva muutamalle syöjälle.

Oreo-valkosuklaa juustokakku

Oreo White chocolate cheesecake – no bake

(2-4 henkilölle)

100 g Oreo-keksejä

15 g voita

145 g valkosuklaata

175 g maustamatonta tuorejuustoa

(suklaata, nonparelleja, karkkeja)

Murskaa 60 g kekseistä muruksi. Sulata voi. Sekoita voi ja keksimurska keskenään. Voitele noin 16 cm irtopohjavuoan reunus öljyllä ja nosta se tarjoiluastialle. Painele keksimurska reunuksen sisään. 

Sulata valkosuklaa miedolla teholla joko mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita valkosuklaa yhdessä tuorejuuston kanssa ja levitä se pohjan päälle kerrokseksi. Murskaa loput keksit käsin ja levitä täytteen päälle. Painele kevyesti. Nosta kakku jääkaappiin vähintään kymmenen minuutin ajaksi ja irrota sen jälkeen vuoan reunus ympäriltä. 

Koristele kakku halutessasi sulatetulla suklaalla, nonparelleilla tai vaikka karkeilla ja tarjoile kakku! 



Lisäys! Vuoan koolla voit säädellä kakun korkeutta. Kakun voi myös valmistaa paljon pienempään vuokaan, jotta saat korkeamman kakun. 

Nopeaa ja helppoa, ilman uunia! 


Kannattaa kurkata myös eilisen ihanat Minttusuklaakuppikakut!

Seuraa Pullahiiren leivontanurkkaa myös täällä:

Kommentoi

  1. Heli-Tuulikki says:

    Olisi kiva, jos mainitsisit minkä kokoiseen vuokaan olet itse ohjeen tehnyt 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! Tuolla on maininta noin 16 cm vuoka. Tämä resepti toimii oikein hyvin 13-16 cm vuokaan tehtynä, mutta paljon 16 cm suurempaa en tällä reseptillä tekisi. Suurempaan vuokaan kannattaa tuplata resepti.

  2. Nimetön says:

    jos tuplaa annoksen ja tekee suurempaan vuokaan riittääkö suklaan määrä hyydyttämään? Eli toimiiko suhteet isommassa määrässä? Yo juhlia mielessä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Uskoisin että riittää, koska tuossahan ei ole oikeastaan mitään varsin nestemäistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close