Kesäinen ja raikas sitruuna-mustikkajuustokakku

Tämä kesäinen ja raikas sitruuna-mustikkajuustokakku on oiva herkku näin parhaimpaan mustikka-aikaan. Juustokakku sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Juustokakut kannattaa paistaa ihan rauhassa, matalassa lämmössä. Kakun voi monesti jättää vielä jäähtyvään uuniin paistamisen jälkeen, jos yhtään epäilee kakun kypsyyttä. Toinen hyvä tapa on paistaa kakku vesihauteessa, jolloin kakun paistossa on tasainen lämpötila. Näin sain vältettyä kakun repeämisen. Tällöin kakku on vain suojattava hyvin isolla grillifoliolla, ettei vettä pääse vesihauteesta kakun sisälle. 

Mustikat kävin keräämässä kesken kakun leipomisen oman mökin pihalta, joten siltä osin tämä on todellesti lähi- ja luomuherkkua. Kakun päälle halusin vielä runsaasti mustikoita. En kuitenkaan halunnut niiden putoilevan kovasti kakun leikkaamisen yhteydessä, joten käsittelin ne hyytelösokerista valmistetulla kiilteellä. Tällä kertaa hieman normaalista poiketen. 

Sitruuna-mustikkajuustokakku

(noin 10-12 henkilölle)

Pohja 

185 g Wilhelmina-keksejä (Oululainen)

2 rkl voita

Täyte

600 g maustamatonta tuorejuustoa

2 sitruunaa

2 1/2 dl sokeria

3 kananmunaa

2 dl tuoreita mustikoita

Päälle

noin 1 litra tuoreita mustikoita 

1 1/2 dl laimeaa marjamehua tai vettä

1 dl hyytelösokeria

(koristeeksi mustikan varpuja)

Murskaa pohjaa varten keksit muovipussin sisällä tai leikkuuterällä varustetussa yleiskoneessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Pingota irtopohjavuoan (noin 22-24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Painele keksimurska vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 

Pese sitruunat hyvin. Raasta sitruunan kuori hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Mittaa kulhoon maustamaton tuorejuusto, sitruunaraaste, sitruunamehu sekä sokerit. Sekoita hyvin. Riko kananmunat joukkoon yksitellen, hyvin sekoittaen. Älä enää vatkaa seosta kananmunien lisäämisen jälkeen. Riittää, että seos on tasaista. Kaada joukkoon mustikat ja sekoita lusikalla massa sekaisin. Kaada juustokakkumassa pohjan päälle. Laita vuoan päälle folio. Paista kakkua 150 asteessa noin 75 minuutin ajan. Kakun keskiosa saa olla hyllyvä vielä paiston jälkeen, mutta ei juoksevaa. Tarvittaessa jatka paistoaikaa. Täyte jähmettyy kuitenkin jäähtyessään. Nosta kakku jäähtymään vuoassa ritilän päälle ja nosta huoneenlämpöinen kakku jääkaappiin. 

Kiehauta vesi kiillettä varten. Lisää joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta, mutta älä enää keitä. Mittaa puolet mustikoista kuuman kiilteen sekaan ja pyöräytä niin, että kaikki mustikat saavat kiillekerroksen päälleen. Lusikoi mustikat kiilteestä kakun päälle, mutta valuta ylimääräinen kiilleneste pois lusikasta. Tähän olisi hyvä vaikka pieni reikäkauha tai vaikka pastakauha. Kaada loput mustikat lopun kiilteen joukkoon ja pyöräytä ne sekaisin. Tarvittaessa kuumenna seosta hetki, jotta se muuttuu juoksevammaksi. Lusikoi vielä loput mustikat kakun päälle ja nosta kakku hetkeksi jääkaappiin. Irrota irtopohjavuoan reuna kakun ympäriltä ja siirrä kakku vuoan pohjan ja leivinpaperin avulla tarjoiluastialle.

Vinkki! Voit laittaa mustikat kakun päälle myös ilman kiillettä. Itse halusin laittaa kiilteen tällä kertaa kaikkiin marjoihin, jotta marjat pysyisivät paremmin kakun päällä paloja leikatessa. Kiiteen ohje kannattaa katsoa vielä tarkemmin käytettävästä hyytelösokeripaketista. Minä käytin tarkoituksella hieman normaalia pienemmällä nestemäärällä, jotta kiille olisi hieman jämäkämpää.  

Tämän kesän mustikkasato vaikuttaa niin hyvältä, että kannattaa käydä kurkkaamassa löytyykö omasta lähimetsästä näitä ihania aarteita. Myös metsävadelmat kypsyvät kovaa vauhtia, joten niistä meillä leivotaan varmasti seuraavaksi!

Tässä alla on vielä linkattuna muutamia blogista löytyviä aikaisempien satojen mustikkaherkkuja. Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan resepteihin! 


          

Kommentoi

  1. Kanelitytön kakkuparatiisi says:

    Tän on oltava ihan älyttömän ihanaa, nam! ♥

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä on 🙂

  2. Nimetön says:

    Voiko käyttää pakastettuja mustikoita täytteeseen? Täytyykö ensin sulattaa vai voiko laittaa jäisinä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Pakastemustikoiden joukkoon lisäisin 1-2 rkl perunajauhoja, koska ne ovat "vetisempiä" kuin tuoreet mustikat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close