Amerikan kakkumessut Kaliforniassa – Cake expo in San Diego

Nyt on muutama viikko vierähtänyt Amerikan reissusta ja halusin jakaa teillekin hieman kokemuksiani. Lähdimme reissuun lokakuun lopulla. Minulla oli tarkoituksena käydä reissun aikana kakkumessuilla, jotka olivat reissun aikana San Diegossa. Alta löydätkin nuo kakkumessut kuvina. 

Kyseessä oli CAKE – sweets and party expo, joka oli kaksi päiväinen messutilaisuus. Odotin ennakkotietojen ja nettisivujen perusteella hyvin kakkupainotteisia leivontamessuja, joissa olisin päässyt tutustumaan amerikkalaiseen ”kakkuiluun”. Olin messuilla messujen toisena päivänä. Ensimmäisenä päivänä oli kakkukilpailuja, jotka olisi ollut kyllä todella mukava nähdä. Nuo kakut eivät olleet enää toisena päivänä esillä, joten ne jäi näkemättä kokonaan. Toisena päivänä oli tarjolla erilaisia esityksiä. Itse tutustuin mm. keksien koristeluun airbrush-koneella eli suihkumaalauksella. Odotukset eivät täyttyneet täysin, koska messut olivat huomattavasti pienemmät kuin odotin ja sunnuntaina yritykset kasasivat tarvaroitaan pois huomattavasti ennen messujen loppumisaikaa. Monet esittelijät ”nuokkuivat” kännyköillään, joten tunnelma oli sunnuntaina jo hieman väsynyt. Lisäksi sekä yrityksillä että järjestäjällä oli erilaisia tietoja messujen aikataulusta, joten sisään astuessani minulle sanottiin messujen kestävän tunnin kauemmin kuin mitä ne lopulta kestivätkään.

Tutustuin messuilla myös TailCookies-blogin ja YouTube-videoiden tekijään, venäläissyntyiseen Tanya Duralevaan. Hän on avannut ihanan uuden Studion Los Angelesissa ja siellä järjestetäänkin erilaisia leivonta ja koristelukursseja. 

Kannattaa tutustua hänen YouTube-videoihin, jotka opastavat pikkuleipien koristelussa. Hän tekee suurimman osan työstä täysin vapaalla kädellä, eikä käytä muotteja kirjoituksiin tai juuri muihinkaan koristeluihin. Jonkinlainen ”piirtoheitin” hänellä on videoiden mukaan (näkyy ainakin tässä Frozen-keksi videossa) käytössä. Hän tekee kyllä todella kaunista jälkeä. Itsekin innostuin taas pikkuleipien koristelusta keskustellessani hänen kanssaan uusista tekniikoista ja hänen tekemistään videoista! 

Tutustuin messuilla myös erilaisiin massoihin sekä siihen miten Amerikassa opetetaan massojen työstämistä. Jonkinlaisia eroavaisuuksia on, mutta eipä paljon. Tämä nykytekniikka mahdollistaa sen, että tekniikka ja tavat ovat aika samanlaisia ympäri maailmaa. Tarjolla oli myös erilaisia kakkutelineitä sekä esillepanoon liittyviä tasoja ja tarjoiluastioita. Myös erilaiset pienet firmat olivat esittelemässä tarjontaansa. 

Minua kiinnosti myös SoCal Bakers-yhteisö, joka järjestää leipojien tapaamisia ja voimistaa leipureiden yhteisöä. Yhteisössä on mukana leipureita, koristelijoita sekä juhlasuunnittellijoita. Ryhmään ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin ammattilaisetkin. 

Messuilla esiteltiin myös mielenkiintoisia Inkedibles-kakkukuvatulostimia, joissa kuva voidaan tulostaa suoraan keksin, kakun tai leivonnaisen päälle. Nuo olivat kyllä isoja laitteita, me kun olemme tottuneet vain noihin valmiiksi tulostettaviin kakkukuviin. 

Messut vahvisti omaa ajatustani siitä, että me olemme Suomessa ihan samalla tasolla amerikkalaisten leipureiden kanssa taidoissamme. Kakkumme ovat kyllä minun mielestäni vielä paljon mehevämpiä ja herkullisempia maultaan. Lisäksi kakkumme ovat yleensä täysin syötäviä, kun taas Amerikassa fantasiakakut saattavat sisältää mm. metallitankoja, elektroniikkaa sekä erilaisia puulevyjä ja tukia.

 Olemme myös minun mielestäni tarkempia elintarvikehygieniasta sekä siitä, että käyttämämme tuotteet ovat oikeasti elintarvikekelpoisia. Messuilla nimittäin ihan kaikki esittelijät eivät osanneet sanoa suoraan edes elintarvikekelpoisuuksista koskien tuotteitaan. 

Sain messuilla keskusteltua uusien amerikkalaisten tuttavuuksien kanssa ja löysin uusia ideoita sekä ajatuksia. 

Tässä alla vielä muutamia kuvia tuolta messuilta. 

Instagramista löydät lisää kuvia reissusta @pullahiirenleivontanurkka

Kommentoi

  1. Merituuli says:

    Mielenkiintoista luettavaa vaikka en ole yhtään kakkuväkertäjähenkilö. Tuo tuuttikakku on hauska!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuuttikakku jäi itsellenikin vahvasti mieleen 🙂

  2. Helinä says:

    Oon joskus katsonut sellaista amerikkalaista fantasiakakkuohjelmaa, enkä yllättynyt johtopäätöksistäsi. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Niistä kakuista löytyy kanssa vaikka ja mitä sisältä. Niissähän on yleensä jokin prosenttimäärä, mikä pitää olla syötävää… Kuulostaa jotenkin erikoiselta. Minusta olisi ainakin mahtavaa nähdä se kakku tehtynä 100% syötävästä! Sehän se haaste olisi. Välillä tuntuu niin oudolta, että työskentelevät (ohjelmissa) normi vaatteissa leipomoissa, monesti vielä korut käsissä ja sahailevat vielä jotain vaneripaloja sopiviksi kakkuihin samoissa tiloissa. Ei taitaisi mennä millään Suomessa tarkastajien läpi. No, tuohan on myös showta, mutta olisi kiva, että niissäkin hieman keskityttäisiin siihen hygienia puoleen.

  3. Juulia / Vaimomatskuu says:

    Mun yksi salainen paheeni on katsella YouTubesta kakunkoristelututoriaaleja – vaikken ole lainkaan kakkuihminen itse! On siinä vaan jotain kiehtovaa, miten luovia juttuja tuolla kakkumaailmassa oikein kehitelläänkään. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ei muuta kuin nyt ehdottomasti kokeilemaan niiden valmistusta! Kyllä vaan kakkukoristeista saa vaikka ja mitä aikaiseksi!

  4. Nanna says:

    Olis mielenkiintoista päästä käymään tämäntyyppisillä ja muillakin ruokamessuilla maailmalla. Aina sitä jotain hihaan jää.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä! Siitä saa aina jotain uutta mukaansa, vaikka ei aina siinä hetkessä sitä arvoa ymmärräkään. Sama asia erilaisilla ruoka- ja leivontakursseilla!

  5. Lotta / Syötävän hyvä says:

    Mielenkiintoista! Joidenkin kuvien perusteella olisi luullut että ollaan askartelu- eikä kakkumessuilla 🙂 Kakkujen koristeluvideoiden katsomisessa on kyllä jotain oudosti kiehtovaa vaikka itse en perinteistä leipomista harrastakaan.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      🙂 Leivonta-askarteluksikin tätä kutsutaan, eikä suotta!

  6. Unknown says:

    Mulle on jäänyt Amerikkalaisista fantasiakakuista sellainen kuva, että eivät ole varmaan kovin hyviä. Täällä meillä satsataan enemmän siihen makuun/kokonaisuuteen.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä meidän kakut täällä kotimaassa on minun makuuni parempia ja meheväpiä sekä aidoista raaka-aineista valmistettuja – toki eroja on suuntaan jos toiseenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close