Herkullinen kinkkupiirakka joulukinkusta

Kaipaatko joulukinkulle jatkokäyttöä? Tämä piirakka on helppo vaikka pakastaa, joten hyötykäytä kinkku heti ja herkuttele piirakalla vaikka uutena vuotena tai ensi vuoden puolella.

Meillä joulukinkku teki kauppansa joulun aikana oikein hyvin, mutta toki kinkusta jää aina hieman yli. Päätinkin pyöräyttää kinkun jämistä tämän suolaisen piirakan. Näin taas sain hävikistä herkkua! 

Tämän piirakan voit toki valmistaa myös palvikinkusta, jos joulukinkkua ei jäänyt yli tai teet tätä piirakkaa muuhun vuoden aikaan. Erittäin hyvää tulee niinkin! 

Kinkkupiirakka joulukinkusta

Pohja

200 g voita

4 dl vehnäjauhoja

1/3 tl suolaa

1/2 dl kylmää vettä

Täyte

200 g joulukinkkua (tai palvikinkkua)

100 g juustoraastetta

5 dl ruokakermaa

4 kananmunaa

1/2 punttia tuoretta persiljaa

maun mukaan mustapippuria

Valmista täyte nyppimällä kylmä voi yhdessä vehnäjauhojen ja suolan kanssa hyvin keskenään. Voit myös valmistaa pohjan pyöräyttämällä voin, vehnäjauhot ja suolan leikkuuterällä varustetussa monitoimikoneen kulhossa hyvin sekaisin. Lisää seoksen joukkoon kylmä vesi ja sekoita/työstä käsin niin, että taikinasta muodostuu kiinteä. 

Painele pohjataikina noin 28 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista seuraavaksi täyte.

Leikkaa kinkusta ohuita siivuja ja pilko ne pieniksi paloiksi. Nosta paloiteltu kinkku kulhoon ja lisää joukkoon juustoraaste, ruokakerma sekä kanamunat. Pilko vielä persilja ja lisää joukkoon. Voit jättää osan persiljasta erilleen koristelua varten. Mausta seos vielä mustapippurilla ja sekoita hyvin. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele erilleen otetut persiljat vielä piirakan päälle ja paista piirakkaan noin 60 minuuttia 200 asteessa. Voit pitää piirakan päällä foliota, jotta piirakan pinta ei ota paiston aikana liikaa väriä. Voit ottaa folion pois paiston loppuvaiheessa, niin saat kuitenkin hieman paistoväriä piirakkaan.

Kun täyte on hyytynyt, voit nostaa kinkkupiirakan pois uunista. Tarjoile sellaisenaan tai jäähdytä ja lämmitä uudelleen tarjoilua varten. 

Minä tein piirakan 28 cm irtopohjaiseen piirakkavuokaan. Näin sain siirrettyä piirakan myös pois vuoasta. Voit valmistaa tämän piirakan oikein hyvin myös tavalliseen lasiseen tai posliiniseen piirakkavuokaan. 

Vinkki! Jos teet piirakan pienempään vuokaan, siitä tulee hieman korkeampi. Tuolla voi olla pientä vaikutusta paistoaikaan. 



Kommentoi

  1. Johanna / Hellan ja viinilasin välissä says:

    Kinkkupiirakat on niin hyviä, parempia kuin joulukinkku 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hahaa! Näinkö? Minä pidän molemmista!

  2. Nenna says:

    Nam!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      🙂

  3. Saara - Viimeistä Murua Myöten says:

    Joulukinkku vaatii kyllä aina hyviä jatkojalostusideoita! Tosin en niitä sentään itse tarvitse, kun en kinkkuakaan alunperinkään osta 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Aina sitä jää kuitenkin yli, jos kinkkua on tarjolla, joten tähän on hyvä käyttää jämät!

  4. Hanna / Hannan soppa says:

    Hyvä tuunausvinkki! Näitä aina tähän aikaan vuodesta tarvitaan 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Juurikin näin! Kinkun ja kalojenjatkokäyttö on hyvin kiinnostava aihe. Meillä kalat käytettiin lohilaatikkoon ja kinkut tähän piirakkaan. Joskus olen pakastanut kinkut hernekeittoa varten, mutta tänä vuonna näin. Oli kyllä hyvää!

  5. Annaleena says:

    Aina sitä joulun jälkeen miettii, että ensi vuonna sitten riittää pienempikin kinkku. Jotenkin sen asian unohtaa aina ennen joulua ja tuunaukseen jää raaka-ainetta reilusti. Nimimerkki 3 kattilallista hernekeittoa keitetty ja yksi pizzaperjantai vietetty 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan hyvä pitää tuunausideat tosiaan mielessä, jotta ei mene raaka-aineita hukkaan!

  6. minni says:

    Onpas hyvä näköinen piirakka! Meillä on pakkasessa vielä sellainen mötikkä, että siitä taitaa tulla bbq-pizzan lisäksi vielä muutakin.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Ei muuta kuin kinkku jatkokäyttöön. Sopii tosiaan vaikka pizzaan!

  7. Mukava lukea näitä jouluruokien jatkojalostamisia. Meillä ei kinkkua ollut, mutta tämä piirakka kyllä maistuisi.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Meillä kalat käytettiin ruokaan ja kinkun loppu tähän piirakkaan. Laatikoista voisi tehdä vaikka sämpylöitä tai leipää! Ihania ideoita löytyy kyllä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close