Joulukalenteri – Luukku 24: Makeaa joulua – Mango-vadelmahyydykekakku

Niin kuin joka vuosi, jouluaatto tuli kuin tulikin ja saamme siirtyä nauttimaan juhlasta! Joulu koostuu läheisistä ihmisistä, ihanista tuoksuista ja mauista. Tunnelmallisesta musiikista ja mukavista keskusteluista.

Tämän kakkureseptin siivittämänä siirryn viettämään joulua yhdessä omien läheisteni kanssa. Tämä kakku on esiintynyt blogissa jo aikaisemminkin, mutta tässä muutaman vuoden ajan se on noussut esiin ajatuksiini juuri joulun aikaan. Punainen väritys ja raikas maku tekevät siitä oikein hyvin joulun sopivan! 

Mango-vadelmahyydykekakku

(noin 20-25 hlölle)

Pohja

3 kananmunaa (M-koko)

90 g sokeria

45 g vehnäjauhoja

45 g perunajauhoja

Täyte

7 liivatelehteä

4 dl vispikermaa

700 g maustamatonta tuorejuustoa

1-2 dl tomusokeria

4 dl mangososetta

1 dl sitruunamehua (=sitruunan mehu + vettä)

1 rkl vaniljasokeria

250 g kotimaisia (pakaste)vadelmia

Mehukiille

2 1/2 dl punaista mehua 

1 1/2 dl hyytelösokeria

Kermavaahtoa koristeluun

(2 dl vispikermaa + tomusokeria)

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle, reilu 30 cm kokoiseksi ympyräksi. Paista 175 asteessa noin 12-15 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kumoa kypsä pohja leivinpaperin päälle ja irrota paiston aikana ollut leivinpaperi irti pohjasta. Anna pohjan jäähtyä. 

Voitele kakkuvuoan (noin 26 cm) reuna kevyesti öljyllä ja tomusokeroi öljytyt kohdat. Paina pohjasta reunalla sopivan kokoinen ympyrä ja nosta pohja vuoan reunan kanssa tarjoiluastialle. 

Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin 10 minuutin ajaksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustot kulhossa yhdessä tomusokerin kanssa (voit lisätä tomusokeria tarvittaessa ennen täytteen kaatamista pohjan päälle). Kuumenna sitruunaneste kiehuvaksi ja nosta liivatelehdet kylmästä vedestä kiehautetun nesteen joukkoon. Sekoittele nestettä ja lisää hieman jäähtynyt neste ohuena nauhana mangososeen joukkoon. Sekoita sosetta koko ajan. 

Lisää tuorejuustoseokseen mangosose. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto ja vaniljasokeri. Maista vielä täytettä, jotta makeutta on tarpeeksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin vähintään 4 tunnin ajaksi. Mielellään yön yli. 

Levitä vadelmat täytteen päälle. Jos käytät pakastevadelmia, niin lisää ne jäisinä kakun päälle. Valmista kiille pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä kiilleliemi marjojen päälle lusikoiden ja pullasutia apunakäyttäen. Nosta vielä hetkeksi jääkaappiin. 

Koristele kermavaahdolla. 

Vinkki! Minä käytin 2 1/2 dl punaista mehua ja 1 1/2 dl hyytelösokeria. Markkinoilla on muutamaa erilaista hyytelösokeria, joten kannattaa tarkistaa ohjeet vielä pakkauksesta.

Vinkki! Esivalmistele vuoka öljyämällä vuoan reuna kevyesti ja ripottele päälle tomusokeria, ennen täytteen kaatamista vuokaan. 

Nyt saamme nauttia ihanasta ja maukkaasta joulusta kaikkine herkkuineen! 

Oikein mukavaa joulua teille kaikille lukijoille! Ihanaa, että olette jaksaneet olla joulun odotuksessa mukana! 

Taru

”Pullahiiri”


Kommentoi

  1. Merituuli says:

    On kyllä todella kaunis kakku. Mä en ikinä pystyisi pursottamaan mitään tällaista!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos 🙂 Treenaamalla sitä oppii!

  2. Lotta / Syötävän hyvä says:

    Katsoin kanssa että täytyy olla vakaa pursotuskäsi jos haluaa näin siistiä jälkeä. 🙂 Itse olen tehnyt vähän vastaavantyyppistä kakkua vaihtamalla tuorejuuston kreikkalaiseen jogurttiin, tulee vähän raikkaampi kakku. Mangosta tulee varmasti myös kiva maku.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä tuon tuorejuuston voi vaihtaa vaikka jogurttiin, mutta kannattaa yleensä muistaa, että sillä voi olla pienoisia vaikutuksia liivatemääriin. Tämän kyllä uskon pysyvän kasassa tuolla liivatemäärällä, vaikka vaihtaisikin jogurttiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close