Suositut kristallipullat ja laskiaisen herkut

Parhaat kristallipullat

Blogini suosituimmissa resepteissä ykkössijaa on pitänyt jo pidemmän aikaa Kristallipullat. Ne ovat suosikkeja, eikä turhaan. Maku on ihanan vaniljainen ja koostumus herkullisen pehmeä. Tuo resepti on ollut blogissa jo lähes kymmenen vuoden ajan ja aina vaan pysyy suosikeissa mukana. Kristallipullien idea on juuri tuossa vaniljaisessa maussa sekä paiston jälkeen tehdyssä voi-sokerikuorrutteessa. Nimi tulee kauniista kristallisesta sokerikerroksesta, jolla pullat viimeistellään paiston jälkeen.  

Noin vuosi sitten tein kristallipullareseptistä uuden version ja nyt teidän lukijoiden kyselyiden kautta päädyin tekemään vielä kolmannen version. Olen saanut toiveita kristallipullareseptistä, jossa ei käytettäisi valmiita kastikkeita tai kreemijauheita. Tämä kolmas versio on juuri sellainen, sillä tässä on käytetty itse keitettyä vaniljakastiketta, tuorehiivaa sekä aitoa voita. Kaikki aitoja raaka-aineita ja makukin tulee suoraan aidosta vaniljasta. Ihanista ja aidoista mauista huolimatta, tämän alusta alkaen itsetehdyn taikinan valmistaminen ei vie juurikaan enempää aikaa alkuperäiseen verrattuna. Suosittelen kokeilemaan!

Tein vielä yhdestä kristallipullapellillisestä laskiaispullia – täytteeksi hilloa ja kermavaahtoa. Ne katosivat alta aikayksikön. 

Kristallipullaresepti

Kristallipullat

(noin 12 kpl)

Vaniljakastike
1 vaniljatanko
2 dl maitoa
1 keltuainen
3 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja

Pullataikina
1 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita

Päälle 
25 g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Valmista ensin vaniljakastike. Leikkaa vaniljatanko pitkittäin puoliksi. Raaputa siemenet pois. Laita sekä siemenet että vaniljatangon palat kattilaan yhdessä muiden vaniljakastikkeen aineiden kanssa. Kuumenna seosta ja sekoita vispilällä koko ajan, niin että kastike saostuu. Älä kuitenkaan keitä vaniljakastiketta. Poista vaniljatangon puolikkaat kastikkeen joukosta.

Lisää kuuman vaniljakastikkeen joukkoon kylmä maito. Mittaa, että seoksen lämpötila on alle 40 astetta. Lisää joukkoon murustettu tuorehiiva, sokeri, vaniljasokeri, kademumma ja suola. Sekoita ja lisää joukkoon puolet vehnäjauhoista. Alusta taikinaan hyvä sitko koneella tai käsin, jauhoja lisäillen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä voi joukkoon ja alusta taikina tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja. 

Suojaa kulho leivinliinalla tai kelmulla ja nosta se lämpimään paikkaa nousemaan 1-2 tunnin ajaksi. Kaada noussut taikina leivonta-alustalle ja työstä ylimääräinen ilma pois pullataikinasta. Leikkaa taikina noin 12 osaan ja pyörittele pulliksi tai pitkäksi pötköksi, joka solmitaan solmuksi. 

Nosta pullat uunipellille leivinpaperin päälle ja anna nousta vielä leivinliinan alla noin 30 minuutin ajan. Paista 225 asteessa noin 8 minuutin ajan. 

Sulata päälle tuleva voi. Sekoita toisessa kulhossa sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Voitele lämpimät pullat pullasudin avulla voilla ja pyörittele sokeriseoksessa. 

Nyt pullat ovat valmiita herkuteltaviksi! 

Vinkki! Itse nostatan hiivataikinat hieman lämmitetyssä uunissa. Muista, ettei uuni saa olla liian lämmin. Tällöin hiivan toiminta loppuu ja taikina ei nouse. 

Pehmoiset vaniljaiset kristallipullat

Nyt kun laskiainen lähestyy, niin voit valmistaa kristallipullista myös laskiaispullia! Maistuu ihan varmasti jokaiselle herkkusuulle!

Laskiaisen kristallipullat
Kristalliset laskiaispullat
Täydellinen pullataikina

Herkullista (kristalli)pullaperjantaita!

Kommentoi

  1. minni says:

    Mielettömän kauniita pullia! Toi kuorrute on hauska idea. Sokerimunkin ja pullan rakkauslapsia!

  2. Unknown says:

    Kauniita kuin kristallit <3 Täydellisiä pullia.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Peggy! Ja se maku on mitä parhain!

  3. Merituuli says:

    Hurjan kaunis tuo sinun laskiaispullan kermavaahtopursotus. Minulla olisi mallia lusikalla lätsäytetty 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Ei muuta kuin kerma pursotuspussiin ja siitä turauttelemaan 🙂 Hyvä tulee!

  4. Jenni liemessä says:

    Oi – oi – oi! Tälläiset "aidoista" raaka-aineista tehdyt reseptit uppoaa kyllä muhun! Uppoisi kyllä yksi tai kaksi pullaakin 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla Jenni, että näille on "tilausta".

  5. Susanna says:

    Kiitokset mahtavasta reseptistä! 🙂 Näistä pullista tuli aivan superhyviä, eipä ihme että tätä reseptiä on hehkutettu!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos sinulle kommentistasi! Nämä ovat ihan superhyviä, itsekin olen tällä uudella reseptillä tehnyt jo muutamaan kertaan 🙂

  6. terttu says:

    No jo on kauniita. Kyllä mäkin vielä testaan!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Terttu! Suosittelen testaamaan. Niin paljon olen saanut tästä reseptistä oman perheen lisäksi kehuja!

  7. Saara - Viimeistä Murua Myöten says:

    Kristallipullat on kyllä yksiä parhaita pullia 🙂 Muista vielä k-kaupassa työskennellessäni syöneeni tauoilla aina ylijääneitä kristallipullia 😀 En ole tosin koskaan ryhtynyt itse valmistamaan, mutta aivan varmasti joku päivä vielä näillä ohjeilla!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Oi mikä muisto sinulla 🙂 Taisi olla aina toive, että niitä jää yli! Nämä ovat ihanan pehmeitä ja tuo herkullinen voi-sokerikerros tuossa päällä – ihan parasta pullaa!

  8. Suusta suuhun Alisa says:

    Onpas herkullisen näköisiä laskiaispullia <3

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Alisa!

  9. Aila says:

    Kristallipullat on syntisen hyviä! En muista, olenko koskaan tehnyt itse, kiitos ohjeesta. Minäkin käytän lämmitettyä uunia esitaikinan ja leipätaikinan kohttamiseen, jos varsinkin on kiire tai mökki päässyt jäähtymään. Vanhassa talossa on muutenkin aina vähän viileämpää.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuo uuninostatus on kyllä ihan parasta. Nostan jo heti ensimmäisessä nostatuksessa kulhon uuniin nousemaan ja sitten saatan nostattaa vielä ennen paistoa toisen kerrankin uunissa.

  10. Johanna / Hellan ja viinilasin välissä says:

    Mä en kestä!!! Nämä on niin hyvän näköisiä ja voin melkein maistaa pehmeän vaniljasisuksen. Jos vaikka lapsille tekisin laskiaiseksi…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Siis aivan ihania pullia, joten suosittelen kokeilemaan. Aika paljon on tullut kotileipureilta kehuja reseptistä 😉

  11. Kermaruusu says:

    Kristallipullat ovat kyllä mun yksiä lempparipullia, niin hyviä!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Eikö vaan! Niin minunkin!

  12. Minna Vuo-Cho says:

    Minä en ole vielä koskaan tehnyt kristallipullia – no niin, nyt se on tunnustettu. Olen kyllä kuvia ja ohjeita ihastellut jo useamman vuoden ajan.
    Minulla on pullaan sellainen viha-rakkaussuhde. Rakastan syödä niitä,mutta vihaan leipoa – lähinnä siksi, että yleensä en onnistu. Siinä on jokin taika. Leivon kaikenlaista muuta, mutta pullien kanssa olen ongelmissa. Pitänee kuitenkin taas yrittää laskiaisen kunniaksi.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      No, nyt kokeilet näitä! Ehdottomasti! Onnistuu takuuvarmasti 🙂

  13. Andalusiana says:

    viime aikoina onkin pullahammasta kolottanut – leipomushommiin siis <3

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana, jos innostut leipomaan! Nämä maistuvat herkullisilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close