Taikinan monta muotoa – Samasta taikinasta kakku, muffinssit ja vohvelit

Olen saanut useita kyselyitä teiltä lukijoilta, että voiko esimerkiksi muffinssitaikinaa paistaa kakkuvuoassa ja päinvastoin. Tähän on vastauksena lähes aina – kyllä voi. 

Alla on resepti, jonka paistoin ensimmäisen kerran muffinsseiksi, toisella kerralla kakuksi ja kolmannella kerralla vohveleiksi. Vain paistoajassa ja -tavassa on eroa. Tämänhän voisi myös paistaa vaikka uunivuoassa, niin saisi brownie-tyylisen herkun aikaiseksi. Eikö olekin helppoa saada eri muotoisia herkkuja aikaiseksi? 

Nämä herkulliset suklaaleivonnaiset sisältävät muun muassa suklaan lisäksi maustamatonta jogurttia. Se tuo mehevyyttä ja kosteutta näihin leivonnaisiin. Nämä leivonnaiset ovat niin maukkaita, ettei näihin tarvita edes erillistä pursotettavaa kuorrutetta tai täytettä. Nämä maistuvat ihan sellaisenaan. Vohveleihin laitoin kauneuden vuoksi hieman kermavaahtoa, mutta sitäkään ei välttämättä tarvita. Leivonnaiset pitävät hyvin mehevyyden, jos säilytät niitä jäähtymisen jälkeen pakastepussissa. Minä säilytin muutaman päivän ja maku vain parani odottaessa. 

Herkulliset ja helpot suklaamuffinssit

Helppo suklaakakku

Rapeat kakkuvohvelit

5 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

3 1/2 dl sokeria

1 tl ruokasoodaa

2 dl suklaahippuja tai -rouhetta

100 g voita

2 kananmunaa

2 1/2 dl maustamatonta jogurttia

1 dl maitoa

Lisäksi 

1-2 dl suklaahippuja tai -rouhetta koristeluun

(nonparelleja, marjoja)

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. Sulata voi ja sekoita se yhdessä kananmunien, jogurtin sekä maidon kanssa kuivien aineiden joukkoon. Sekoita. 

Muffinssit: Jaa taikina 12 suureen muffinssivuokaan tai useampaan normaalikokoiseen muffinssivuokaan, muffinssipellille. Ripottele päälle koristeluun tarkoitetut suklaahiput tai -rouheet. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kakku: Kaada taikina hyvin voideltuun (tarvittaessa korppujauhoitettuun) kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuutin ajan. Kumoa hieman jäähtynyt kakku tarjoiluastialle ja anna jäähtyä.Sulata koristeluun tarkoitetut suklaat mikrossa tai vesihauteessa ja levitä tai pursota sulatettu suklaa kakun päälle. Koristele halutessasi sokerihelmillä ja nonparelleilla. 

Vohvelit: Lusikoi taikinaa (sopiva määrä) vohvelipannulle ja paina tai purista rauta kiinni. Anna vohveleiden paistua vohveliraudan termostaatin mukaisesti. Ripottele koristeluun tarkoitetut suklaahiput lämpimien vohveleiden päälle tai tarjoile vohvelileivonnaiset esimerkiksi kermavaahdolla ja marjoilla koristeluina. HUOM! Älä laita liikaa vohvelitaikinaa raudalle, koska muutoin ylimääräinen taikina valuu pois vohveliraudan väleistä. Minä käytin hieman paksumpaa vohvelirautaa, jolla tämä resepti toimi erittäin hyvin. Rasvaa rautaa paiston aikana ajoittain esimerkiksi öljysuihkeella.

Katso vielä alta kuvat kaikista leivonnaisista erikseen. 

Nämä kaikki alla olevat leivonnaiset valmistuvat samasta taikinasta! Leivonnassa on lupa käyttää mielikuvitusta! 




Muffinsseja ja vohveleita voisi hyvin paistaa vaikka buffettimyyntiin. Tällä reseptillä sain 12 jumbokokoista muffinssia, joten normaalikokoisia muffinsseja tästä tulee pitkälti päälle toistakymmentä, samoin vohveleita – hieman vohveliraudasta riippuen. Suosittelen aina käyttämään muffinssipeltiä muffinssipohjien paistamiseen. Tällä kertaa käytin hieman tukevampia muffinssivuokia, joissa muffinssit pitivät muotonsa ihan ilman peltiäkin! 

Niin konstailematonta ja herkullista! 

Kommentoi

  1. Unknown says:

    Tämän reseptin ja vinkit laitan talteen!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hienoa Sari! Helppoa tehdä yhdellä reseptillä monta erilaista herkkua. Ei täyty muistikapasiteettikaan 🙂

  2. minni says:

    No onpas. Menisköhän samasta taikinasta letuntapaisetkin…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Lettuja varten pitäisi olla hieman löysempi taikina. Ehkä, jos lisäisi maidon määrää, niin voisi suklaaletutkin onnistua 🙂

  3. Andalusiana says:

    ai kauhea, mikä suklaanhimo tässä pääsi yllättämään!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva juttu, jos et ole herkkulakossa!

  4. Unknown says:

    Ai hertsileijaa mitkä vohvelit <3 Supernam!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      No, oli kyllä hyviä ja noista voisi kasata vaikka kakunkin 🙂

  5. Johanna / Hellan ja viinilasin välissä says:

    Suklaavohvelita viikonloppuaamuksi, ei huono idea 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Aika herkullinen aamiainen olisi tarjolla! Minä kutsunkin näitä kakkuvohveleiksi!

  6. Saara - Viimeistä Murua Myöten says:

    Onpa kätevää! 🙂 Nam, nyt on pakko saada noita vohveleita !

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Eikö vaan! Yksi resepti, monta muotoa!

  7. Merituuli says:

    Muffinit ja kakun samasta taikinasta tajuan, mutta vohvelirautaan en olisi osannut taikinaa lusikoida. hauska idea!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Aina välillä tulee näitä outoja ideoita, jotka saattavat toimiakin 🙂

  8. Hanna / Hannan soppa says:

    Nerokasta! Ja tuota vohvelihommaa en olisi kyllä tajunnut, mahtaa olla herkuimpia voffeleita koskaan!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä! Kakkuvohvalit maistuvat aina! Näistä voi tosiaan valmistaa vaikka kerroskakunkin…

  9. Minna says:

    Wau! Vohveleita! Ihanaa <3

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Herkullista – eikö vaan!

  10. Sirkku says:

    Kakku – muffinssi -muunnos on tuttu, mutta vohveleita en olis keksinyt samasta taikinasta paistaa. Suklaavohveleita, voi nam!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuli muuten hyviä vohveleita! Mitä kaikkea tuolla raudalla keksisikään tehdä. Nyt mietintämyssyt päähän, josko tulisi vielä uusia ideoita!

  11. Juulia / Vaimomatskuu says:

    Komppaan edellisiä – voffeleita, nam!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      🙂 Oli herkullisia. Näistä saisi ihanan kerroskakun!

  12. Heidi says:

    Hei. Voiko maustamattoman jogurtin tilalla käyttää kuohukermaa tai maustettua jogurttia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close