keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Mitä teet ensi sunnuntaina? Kurkkaa ajankohtainen menovinkki!




Helsingin Viikissä järjestetään tulevana viikonloppuna tämän kevään viimeiset kakkujen koristelukurssit. Jos kaipaat vielä apua ja neuvoja täytekakun tasaiseen kuorrutukseen sokerimassalla tai haluat oppia valmistamaan kauniita syötäviä kukkia ja muita sokerimassakoristeita, niin ilmoittaudu mukaan kurssille. Muutamia paikkoja on vielä jäljellä!

Nyt on hyvä aika hakea vinkit tulevan juhlakauden leivonnaisiin! 




Sunnuntain Ihanat kuppikakut-kurssi on tarkoitettu aikuisille ja lapsille yhteiseksi kurssiksi, joten tälle kurssille voit ottaa mukaan esimerkiksi oman lapsen, lapsenlapsen tai vaikka kummilapsen. Kurssilla saatte nauttia leipomisen ilosta, samalla saaden oppia leivonnaisten koristelusta ja pursottamisesta! Kurssilta jokainen pari saa mukaansa kuusi herkullista itse leivottua ja koristeltua kuppikakkua kauniissa leivoslaatikossa. 

Sunnuntain toinen kurssi on suunniteltu aikuisille. Kakkukoristeiden perusteet-kurssilla paneudutaan sokerimassakoristeiden maailmaan. Kolmen tunnin aikana saat ohjeet ja vinkit täytekakun täyttämiseen ja tasaiseen kuorruttamiseen. Näillä vinkeillä onnistut tulevan juhlakauden kakkujen leivonnassa ja koristelussa. Kurssilta saat vinkit myös valmistujaiskakkujen ja muiden juhlakauden leivonnaisten koristeluun sekä koristeiden valmistamiseen. 

Ilmoittaudu nopeasti mukaan, sillä enää muutama paikka on vapaana! 




Yksityiskursseja järjestetään ympäri vuoden, joten jos kaipaat mukavaa tilaisuutta työyhteisölle tai vaikka polttariporukalle, jossa voitte yhdessä leipoa tai valmistaa syötäviä koristeita, niin ole yhteydessä. 

Leivonnan ja koristeiden valmistuksen voi myös yhdistää lasten syntymäpäiväjuhliin. Mikä olisikaan kivempaa kuin leipoa ja valmistaa koristeita yhdessä kaveriporukan kanssa? 

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä teille sopiva tilaisuus! 

Puhelin 040-1242042 / Taru


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...